Professorien, yliopistojen ja tieteen puolesta
Seitsemän Professoriliiton entistä puheenjohtajaa oli
koolla liiton 45-vuotisen taipaleen kunniaksi. Tapaamisen
lomassa kukin muisteli oman kautensa keskeisiä teemoja.
Keijo Kajantie oli puheenjohtajana
1979—1980.
Hän kertoi, että tuolloin
liitto muuttui enemmän
ammattiliitoksi. Kajantie
luonnehti kauttaan melko
rauhalliseksi. Keskeisten
etenkin opetusministeriön virkamiesten
kanssa oli tiivistä kanssakäymistä.
Mikko Viitasalo tuli puheenjohtajaksi 10
vuotta Kajantien jälkeen ja johti liittoa 1989—
1992. Viitasalo muisteli, että ammattikorkeakoulujen
tuloa vastaan oli tuossa vaiheessa
enää turha vaikuttaa. Korkeakoulujen hallintoa
uudistettiin: tuleeko kolmi- vai nelikanta.
OPM painosti professoreita 1 600 tunnin vuosityövelvoitteeseen.
Viitasalo oli liiton edustajana
Akavan hallituksessa, kun lama alkoi puskea
läpi. Keskusjärjestö Akavan puheenjohtajana
hän toimi vuodet 1995—99.
— Professoriliitto on edunvalvontajärjestö.
Jos työnantaja ehdottaa jotain, se ei ole liiton
edun mukaista, Viitasalo muistutti.
1990-luvun pahimmat lamavuodet sävyttivät
Aatos Lahtisen kautta (1993—94). Liittojen
yhteinen lähetystö kävi pääministeri Ahon
puheilla. Pahojen lisäleikkausten vuoksi liitot
antoivat keväällä 1994 julkilausuman ”Ei uusia
opiskelijoita”. Tiedote ylitti joka kansainvälisen
uutiskynnyksen ja ärhäkkyys toimi: rahoitusleikkaukset
peruttiin.
— Liitto perustettiin ajamaan tieteen etua,
joka on myös Suomen etu. Jos ammattiyhdistykset
ja puolueet katsoisivat enemmän Suomen
etua kuin omaansa, ei oltaisi tällaisessa
tilanteessa, Lahtinen totesi.
Jussi T. Lappalaisen (1995—98) kaudella yliopistojen
opetushenkilöstö siirtyi 1 600 tunnin
kokonaistyöaikaan, apulaisprofessorin nimike
poistettiin, yliopistolakia muutettiin, professorien
nimitystoimivalta siirtyi yliopistoille.
Kaikki tapahtuivat superlauantaina 1.8.1998.
Juhani Keinosen (1999—2002) valinnan
jälkeinen Helsingin Sanomien haastattelu oli
otsikoitu: Uusi puheenjohtaja vääntää professoreita
pois palkkakuopasta. Yliopistoissa keskusteltiin
professorin nimikkeistä. Helsingin
yliopistossa puuhattiin omaa virkaehtosopimusta.
— Järjestökentässä toimimista voi kompensoida
toimimalla kulisseissa. Tämä vaatii
sinnikkyyttä ja vahvoja argumentteja, Keinonen
kuvasi puheenjohtajan roolia.
Tapani Pakkasen kaudella (2003—06) oli
yksi teema ylitse muiden — uusi palkkausjärjestelmä.
Tehtävien vaativuuksia ja kuvauksia
määriteltiin. Helsingin yliopistossa heräsi uudistusta
vastustavaa kapinahenkeä, ja sen vaikuttavuutta
seurattiin tiiviisti. Professoreille
uuteen palkkausjärjestelmään siirtyminen toi
noin 10 prosentin palkankorotuksen.
Risto Laitinen kertoi, että puheenjohtajuuden
(2007-10) aluksi oli noin kaksi kuukautta
melko lokoisaa, mutta sitten yliopistolakiuudistus
vyöryi päälle. Henkilöstöjärjestöjä kuultiin,
mutta ei kuitenkaan aidosti kuunneltu.
— Yliopistot alettiin nähdä innovaatiojärjestelmän
osana, elinkeinoelämän tuotekehitysyksikkönä.
Tiedon itseisarvo alkoi jäädä
taustalle. Tiedon merkityksen korostaminen
tuntui välillä taistelulta tuulimyllyjä vastaan.
— Yliopistolaki tehtiin noususuhdanteen
aikaan ja sinne saatiin porkkanaksi yliopistoindeksi.
Nyt on nähty, että huonojen aikojen
tullessa lain kirjain on unohdettu ja indeksi on
joutunut heti leikkausten uhriksi.
Uuden yliopistolain myötä henkilöstö siirtyi
virkasuhteista työsuhteisiin. Neuvottelut
ensimmäisestä työehtosopimuksesta etenivät
nihkeästi ja liitto kutsui valtuuston ylimääräiseen
kokoukseen. Keväällä 2010 yliopistoväki
on yhtä päivää vaille lakossa.
Lopuksi puheenjohtaja Maarit Valo tiivisti
viime vuosien haasteita. Uuden yliopistolain
tuomat "joustot" ovat pahimmillaan näkyneet
henkilöstön - myös professoreiden — irtisanomisina,
kun yksikkö ei ole yliopiston johdon
mielestä saavuttanut riittävää taloudellista tulosta.
Yliopistolain pahimmat uhkakuvat ovat
tältä osin toteutuneet.
— Perinteinen edunvalvonta on siis edelleen
liiton tärkein tehtävä. Sen rinnalla on
kuitenkin vahvana myös tiede- ja tutkimuspoliittinen
vaikuttaminen. Jäsenet edellyttävät
liitolta näkyviä kannanottoja yliopistojen ja
tutkimuslaitosten aseman sekä tieteen ja ylimmän
opetuksen resurssien puolesta. Eikä riitä,
että vaikutamme perinteisen ja sosiaalisen median
kautta. Henkilökohtainen vuorovaikutus
päättäjien ja sidosryhmien kanssa on liiton puheenjohtajan
arkipäivää.
Kirsti Sintonen
- Painetussa lehdessä sivu 40
|