Pääkirjoitus

Muuttumisen vaikeudesta

Kun aloitin opintoni yliopistolla joskus 1980-luvun puolivälissä, Suomi ja yliopistolaitoskin näytti hyvin erilaiselta. Yliopistot olivat vankkoja instituutioita pitkän historian kuluessa muodostuneita. Ainevalikoima tai yliopistojen määrä ja sijainti eivät minua juuri mietityttäneet. Eiköhän prosessi ollut ajautunut aikojen kuluessa sopivaan tasapainoon.

Sitten tuli uusi millennium. Globalisaatio tunki joka suunnasta ja yliopistokin näytti hauraammalta. Ehkä tässä vaiheessa oma vaikutuksensa oli oman aseman muutoksella. Professorina jouduin moneen tehtävään vastuulliseksi ja maailma näytti kovemmalta, työläämmältä.

Tänä päivänä korkeakoulusektori on todella muuttunut. Lainsäädännön uudistus on muuttanut sisäisen johtosäännön ja lisäksi suurelta osin valta ja vastuu on jaettu uudelleen. Se mikä aiemmin oli kolmikantaa, on nyt hierarkkinen johtorakennelma. Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen määrä on vähentynyt, tosin lähinnä yhdistymisten kautta. Kehitys on Suomen yliopistolaitoksen 376-vuotishistorian perspektiivissä lähes hengästyttävä. Muutoksessa ei pysy mukana oikeastaan kukaan. Poliittisille päättäjille muutokset eivät kuitenkaan ole riittäneet. Pyydetään ja vaaditaan lisää ja enemmän.

Tänä päivänä muutokset tapahtuvat erityisesti yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä. Lapin yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto ovat jo muodostaneet paikallisten ammattikorkeakoulujen kanssa yhteisiä konsortioita. Molemmissa uskotaan yhteiseen huomiseen.

Suurin huomio on liittynyt viime kuukausina Tampereen hankkeeseen. Alun perin kahden yliopiston ja yhden ammattikorkeakoulun piti yhdistyä. Sittemmin huomattiin yliopistoja ja ammattikorkeakouluja ohjaavan erilliset lait. Ja muutenkin hanke oli aika haastava duaalimallin Suomessa. Tyydyttiin suunnittelemaan yhteistä konsortiota, jossa aito yhdistyminen oli tarkoitus tapahtua kahden yliopiston välillä.

Paljon suunnittelutyötä ja ideointia vaatinut yhdistymisprosessi Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston välillä on kuitenkin ollut kivisempi kuin ehkä ajateltiin. Nyt ollaan hetkessä, jolloin suunnittelu on ottanut aikalisän. Toivottavasti aikalisä ei ole kovin pitkä, sillä Tampere ansaitsisi profiililtaan ja kooltaan vahvan yliopiston.

Kaukaa katsoen hankkeen haasteena on ainakin julkisoikeudellisen ja säätiöyliopiston eriytynyt lainsäädäntö ja johtamisjärjestys. Vaikka uusi yliopistolainsäädäntö on ollut voimassa vasta kuutisen vuotta, ovat nykyinen julkisokeudellinen ja säätiöyliopisto ajautuneet omiin kulmiinsa. Jos ja kun fuusiota rakennetaan, on eräs ensimmäisistä kysymyksistä, kumman organisaation toimintamallia noudatetaan, vai olisiko mahdollisuuksia uuteen ajatteluun. Yliopistolakihan mahdollistaa monenlaisia käytännön ratkaisuja.

Yliopistolain mukaisesti julkisoikeudellisen yliopiston hallituksessa tulee olla edustettuina professorit, muu opetus- ja tutkimushenkilöstö, muu henkilöstö ja opiskelijat. Säätiöyliopiston hallituksen osalta rajoitukset ovat vähempiä, eikä laki sen enempää vaadi kuin estäkään yliopistoyhteisön edustajia säätiön hallituksessa.

Voisiko uuden säätiöyliopiston hallituksen kokoonpano poiketa nykyisen TTY:n hallituksen kokoonpanosta? Voisiko uuden säätiön hallituksessa olla myös yliopistoyhteisön edustajat? Säätiön perustajien äänen tulee olla vahva, mutta asiantuntijaorganisaatiossa myös henkilöstön äänen kuuluminen on voimavara.

(21.11.2016)

---