Terhi Nokkala (vas.), Jussi Välimaa ja Taru Siekkinen tekevät tutkimusta yliopiston työsuhteesta lähteneistä henkilöistä.

Akateemisia uria tuettava joustavalla koulutuspolitiikalla

Yksilön näkökulmasta akateeminen ura ja sillä eteneminen koetaan usein epävarmaksi ja pätkittäiseksi. Kansallinen koulutuspolitiikka ja yliopistot työnantajina ovat merkittävässä roolissa, kun mietitään, miten akateemisten urien houkuttelevuutta ja tasapuolisuutta voitaisiin edistää.

Syksyllä julkaistussa Työurat yliopistoissa -hankkeen loppuraportissa, Muuttuvat akateemiset urat, nostetaan esiin niin kiristyneen rahoituskilpailun kuin kansallisen koulutuspolitiikan merkitystä akateemisten urien kirjavuudessa. Yliopistotasolla erityisesti paineet kansainvälistymiselle ja profiloitumiselle muuttavat jatkuvasti akateemisia uria ja tekevät niistä haastavia.

— Yliopistoja pyritään profiloitumaan esimerkiksi keskittymällä harvempiin tieteenaloihin. Eräs keino profiloitumisessa voivat olla myös tenure track -paikkojen avaaminen yliopistoissa. Ongelmana kuitenkin on, että lisärahoituksen puutteessa tämä tenure track -uramalli vaatii usein resurssien siirtämistä jostain muualta, kuten opetuksesta. Tieteenalojen keskittäminen taas saattaa karsia ja yksipuolistaa suomalaisten yliopistojen tutkimus- ja opetustarjontaa, kertoo hankkeen päävastuullisena tutkijana toiminut Taru Siekkinen.

Näin ollen henkilöstön ja opiskelijoiden näkökulmasta mahdollisuudet löytää monipuolista tarjontaa niin tutkimuksessa kuin opetuksessa vähenevät ja luovat epätasa-arvostavia vaateita ihmisten liikkumiselle. Yhdessä kansainvälistymispaineiden kanssa nämä tekijät saattavat osaltaan karsia potentiaalisia yksilöitä akateemiselta uralta, tai kotimaisten vaihtoehtojen loppuessa, ajaa heidät pysyvästi ulkomaille.

Kansainvälistymistä tarkasteltava monimuotoisemmin

Suomalaisessa kansainvälistymisdiskurssissa korostuu homogeeninen näkemys siitä, mitä yliopistoissa tehtävä työ ja kansainvälistyminen ovat. Erityisesti luonnontieteiden toimintatavat painottuvat usein tutkimus- ja kansainvälistymisihanteissa, mikä näkyy luonnontieteissä esimerkiksi arvostuksena huippuyliopistoissa suoritettuja pitkäaikaisia laboratoriotyöjaksoja kohtaan. Korkeakoulututkimuksessa kansainvälistymisen muodot, tutkimuskohteet ja tutkimustavat nähdään kuitenkin paljon laajemmin kuin yksinkertaistamaan pyrkivä kansainvälistymisdiskurssi antaa ymmärtää.

— Myös lyhemmät vierailujaksot sekä tieteenala- ja yksilökohtaiset erot tulisi ottaa huomioon entistä vahvemmin. Kansainvälistymisen ei tarvitse tarkoittaa vain pitkiä yhtäjaksoisia jaksoja ulkomailla. Tutkimus on jo lähtökohtaisesti kansainvälisesti verkottunutta, eikä kaikilla aloilla fyysisellä sijainnilla välttämättä ole edes niin ratkaisevaa merkitystä, arvioi Siekkinen.

Nimenomaan joustavampien mahdollisuuksien kautta eri elämäntilanteissa olevien henkilöiden kansainvälistymistä ja meritoitumista voitaisiin tasapuolistaa.

Selkeämpiä rakenteita uramahdollisuuksiin

Hankkeen johtajana toimineen professori Jussi Välimaan mukaan ylipistojen henkilöstöpolitiikassa tulisi kiinnittää entistä enemmän huomioita uramahdollisuuksiin ja urilla etenemisen kriteereihin.

— Yliopistoissa sitoudutaan usein enemmän tieteenalaan tai laitokseen kuin yliopistoon. Läpinäkyvät palkkamallit, lyhyitä rahoitushankkeita pidemmälle katsovat työsuhteet sekä selkeät arviointikriteerit lisäisivät akateemisen työn reiluutta ja siten myös akateemisten urien houkuttelevuutta, hän arvioi.

Työntekijöille haasteita luo Välimaan mukaan etenkin se, ettei yliopistoilla useinkaan ole selkeitä linjauksia siitä, mitkä ovat kriteerit uralla etenemiselle. Palkkausjärjestelmän epäselvät tasokuvaukset eivät helpota tilannetta. Samaan aikaan määräaikaiset työsuhteet ovat sekä lisääntyneet että pitkittyneet. Akateemisen työn tekijöiden motivaatiota syövät sekä työsuhteen epävarmuus että siihen liittyvät määräaikaiset työsuhteet.

— Perinteisesti käsitteenä ura sisältää ajatuksen jatkumosta, johon yhdistetään esimerkiksi työsuhteen ennustettavuuden, tai ansaitun palkan, arvostuksen tai työtehtävien vaativuuden progressiivinen kasvu. Mutta tutkijan työssä uran kokeminen sekä sillä eteneminen voi jäädä heikoksi, jos työsuhde koostuu jatkuvasti vain pätkistä, pohtii Terhi Nokkala Koulutuksen tutkimuslaitokselta.

Siekkisen mukaan yliopistot voisivatkin osoittaa vastavuoroisuuttaan tarjoamalla lyhyistä rahoituksista huolimatta edes hieman pidempiä työsuhteita. Tasa-arvoisia etenemismahdollisuuksia voitaisiin tukea huomioimalla tutkijan meritoitumisessa kokonaisvaltaisemmin myös hänen tekemänsä työ esimerkiksi opetus-, hallinta- ja muissa yliopiston palvelutehtävissä.

Kansallinen politiikka sanelee yliopistotason mahdollisuudet

Välimaan mukaan akateemisten urien ja yliopistojen kansainvälistymisen tukemisessa on lopulta kyse kansallisen koulutuspolitiikan asettamista raameista ja mahdollisuuksista. Vaikka yliopistojen toiminnallinen, proseduraalinen, autonomia on lisääntynyt, on niiden käytännössä seurattava ministeriön asettamia tavoitteita parhaaksi katsomallaan tavalla.

— Jotta yliopistoilla olisi resursseja tehdä esimerkiksi omaa kansainvälistymispolitiikkaa, eli tukea tutkijoidensa liikkuvuutta tai ottaa vastaan ulkomaalaisia tutkijoita, opettajia ja opiskelijoita, vaatii se rahoituksen lisäksi joustavuutta muun muassa rekrytointi- ja henkilöstöpolitiikassa, Välimaa perustelee.

Erityisesti vahvempaa tieteenalakohtaista mukautumista sekä yliopistojen omaa toiminta- ja päätäntävaltaa rekrytoinneissa tulisi edistää. Välimaan mukaan yliopistojen tulisi pystyä tarvittaessa rekrytoimaan vapaammin ennen kaikkea oman työyhteisönsä profiiliin parhaiten sopiva, tai esimerkiksi vahvinta potentiaalia osoittava, henkilö. Tähän nykyinen työlainsäädäntö ei taivu.

— Jos yliopistoissa harjoitettava henkilöstöpolitiikka on kaavamaista eikä ota huomioon tieteenalojen tai esimerkiksi henkilöiden perhetilanteiden eroja, niin menettelytavoista tulee tiettyä (usein luonnontieteellistä) paradigmaa suosivaa. Nimenomaan tässä yliopistot voisivat omalla politiikallaan vaikuttaa asiaan ja tehdä muutoksia, Välimaa arvioi.

Urien ohjaaminen vaatii lisää tutkimustietoa

Työurat yliopistoissa -hankkeen loppuraportissa painotetaan systemaattisesti kerätyn tutkimustiedon merkitystä akateemisten urien ohjauksen ja koulutuspolitiikan kehittämisessä. Hanke alkoi tammikuussa 2015 ja päättyi syyskuussa 2016.

Tällä hetkellä Välimaa, Siekkinen ja Nokkala jatkavat tutkimustyötään muun muassa yliopiston työsuhteesta lähteneitä henkilöitä tarkastelevan hankkeen parissa, jossa työskentelee myös yliopistotutkija Kristian Koerselman. Mielenkiintoisia tutkimustuloksia esimerkiksi siitä, miksi työsuhteesta on lähdetty ja keitä lähtijät yleensä ovat, saadaan odottaa muutaman vuoden päästä. Suomen Akatemian rahoittama hanke toteutetaan yhteistyössä Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun professori Jari Stenvallin sekä tutkijoiden Elias Pekkolan ja Jussi Kivistön kanssa.

— Kyseisten aiheiden tutkiminen jatkossakin sekä vastavuoroisuuden vahvistaminen yliopiston ja työntekijöiden välillä on ratkaisevaa, kun pyritään lisäämään akateemisten urien ja kotimaisten yliopistojen houkuttelevuutta. Motivoituneet ja sitoutuneet työntekijät auttavat myös yliopistoja saavuttamamaan tavoitteensa tutkimuksessa ja opetuksessa, Siekkinen painottaa.

---