Tieteentekijöiden liiton uusi puheenjohtaja Ragna Rönnholm:

Aikaa, arvostusta ja autonomiaa

- Yliopisto on ajattelevien ihmisten klusteri. En ymmärrä, miten tilanne on voinut mennä sellaiseen jamaan, jossa ulkopuoliset selvitysmiehet sanelevat, miten yliopistolaitosta pitää kehittää. Valta pitää ottaa takaisin, toteaa Tieteentekijöiden liiton uusi puheenjohtaja, yliopistonlehtori Ragna Rönnholm. Hänen mielestään yliopistojen opettaja- ja tutkijakunta kaipaa ennen kaikkea lisää aikaa, arvostusta ja autonomiaa.

Helsingin yliopiston biotieteellisen tiedekunnan biokemian osaston yliopistonlehtori Ragna Rönnholm aloitti vuoden alussa puheenjohtajana lähes 6700 jäsenen Tieteentekijöiden liitossa. Akavalaisten liittojen joukossa Tieteentekijöiden liiton jäsenkunta pitää kärkisijaa määräaikaisuuksissa. Rönnholmin oma yliopistoura koostuu lähes 30 erimittaisesta pätkästä, joten uusi puheenjohtaja tuntee kantapään kautta liittonsa jäsenten ongelmat.

Pätkätyöläisyys on Rönnholmin mielestä yliopistomaailmassa vielä haitallisempaa kuin esimerkiksi terveydenhuollon sektorilla. - Yliopistoihmisellä tyssää sekä karriääri että työ. Kun olet jatkuvissa määräaikaisuuksissa, et voi perustaa laboratoriota etkä voi ottaa sinne ihmisiä töihin. Tutkijalla on usein vastuu itsestään ja vastuu muista, siksi pätkätyöläisyys on kurjempi juttu yliopistoissa kuin monilla muilla sektoreilla.

Lisäksi tutkijaopettajilla on takanaan yli 10 vuotta yliopistollista koulutusta, joka on vienyt melko paljon myös veronmaksajien varoja. Rönnholm pitää suurena tuhlauksena, ettei näin korkeakoulutetulle joukolle järjesty töitä.

Rönnholm on kuulunut kolmisen vuotta European Life Science -järjestön alaiseen Career Development -komiteaan. Siellä on viime aikoina keskusteltu paljon tutkijan uran houkuttelevuuden laskusta. - Myös muualla Euroopassa ura on kiinni rahoituksesta ja viroista. Kunpa olisi edes jonkinlainen trackki, joka loisi hieman enemmän ennustettavuutta ja antaisi mahdollisuuden tulevaisuuden suunnitteluun. - Kun vielä yhdistää epävarmuuden ja sukupuolen, niin tarvitaan todellista tieteen paloa tutkijanuralla pysymiseen.

Kilpaillun rahoituksen Matteus-efekti

Yliopisto on Ragna Rönnholmin mielestä ajattelevien ihmisten klusteri. Hän ei ymmärrä, miten tilanne on voitu päästää siihen jamaan, että ulkopuolelta tulee selvitysmiehiä, jotka sanelevat, miten yliopistolaitosta tulee kehittää. Valta pitää ottaa takaisin!

- Yliopistopäättäjät kääntelevät ja vääntelevät näitä raportteja, joista sitten tulisi löytyä viisaus ohjata toimintaa. Virkamies- ja päättäjätasolla on kummallinen luulo, että yliopistoissa elettäisiin jossain pimiössä. Ne, jotka niin ajattelevat, eivät ole päivittäneet tietojaan pitkään aikaan.

Suurella yleisöllä tietämys tieteenteosta ja tieteentekijöistä tuntuu olevan paremmalla tolalla kuin päättäjillä. Sen osoittivat jälleen Tieteen päivät – viiden päivän aikana luennoille ja muihin esityksiin tungeksi tuhatmäärin kansaa kuulemaan tutkittua tietoa. Ja luennoitsijoista oli pölyttyneisyys kaukana.

Päättäjien silmissä yliopistojen perusrahoitus on laiskaa rahaa ja kilpailtu raha on sitä, joka saa aikaan laatua ja draivia. Kilpaillun rahoituksen osuuden lisäämisen puolesta liputti mm. opetusministeriön yliopistoyksikön johtaja Markku Mattila lehtihaastattelussa Suomen Akatemian pääjohtajavalinnan jälkeen. Rönnholm edellyttää, että yliopistoille pitää antaa suurempi potti nimenomaan perusrahoitukseen. Rahasta voisi sitten kilpailla yliopiston sisällä.

- Kilpailu on niin kovaa, että ilman jatkuvia uusia tuotoksia olet ihan pihalla. Sinun pitää koko ajan oikeuttaa oma tilasi tiedemaailmassa. Mutta mikään ei tunnu riittävän. Kun olet osoittanut, että sinusta on kunnon tutkijaksi, pitäisi vihdoin antaa myös mahdollisuudet keskittyä siihen, mihin ihmisellä on palo. Kilpaillun rahan “erinomaisuudessa” on myös se vika, että se sulkee pois pienet aloittelijat. Näistä voisi kuitenkin nousta niitä tulevia huippuja. Vaikeuksia on myös ulkomailta palaavilla post doc -tutkijoilla. - Kilpaillun rahoituksen jaossa pätee Matteusefekti: sille annetaan, jolla on jo ennestään.

Luottamuksen kulttuuri auttaa tuloksenteossa

Tutkimuksen tekemisessä ja yliopistomaailmassa on kuitenkin joku magneetti, jonka takia ihmiset siellä edelleen pysyvät – kaikista ongelmista huolimatta.

- Minä olen aina pitänyt akateemisesta maailmasta. Uuden tiedon etsintä viehättää. On ihmeellinen asia, että voi joka päivä löytää jotain uutta.

Lukion jälkeen luonnontieteiden valinta oli Ragna Rönnholmille selviö. Maisterin papereiden jälkeen myös jatko-opinnot tuntuivat luontevalta ajatukselta. Tutkimusintressit veivät Tukholmaan, jonka Karoliinisen instituutin suojissa valmistui väitöskirja vuonna 1992. Ruotsi on myös molempien lasten syntymämaa. Jatkaminen edelleen ulkomaille post doc - vaiheeseen oli itsestään selvyys ja perhe seurasi äitiä Sveitsin Geneveen. Lapset olivat silloin 3-ja 5 vuoden ikäisiä.

- Sveitsissä sain loistavan tarjouksen jatkaa tutkimusta, mutta perhesyyt vetivät takaisin Suomeen. Mies oli juuri valmistunut lastenlääkäriksi ja sai viran täältä.

Ulkomailla vierähti yhteensä 10 vuotta. Noista ajoista Rönnholm kaipaa tiettyjä piirteitä. - Ulkomailla arvostettiin osaamista ja oma osaaminen oli myös suotavaa tuoda esille. Kilpailu oli kamalan kovaa, mutta ilmapiiri oli hyvin kannustava. Suomalaisiin yliopisto- ja tutkimusympyröihin Rönnholm toivoisi rakenteellisten muutosten sijaan asenteiden tuuletusta. - Ihmiset ovat yliopistojen suurin voimavara ja aito luottamuksen kulttuuri auttaisi tuloksen tekemisessä.

Ragna Rönnholm on aina halunnut haistella uusia tuulia. Hän oli puuhaamassa Bio-ja ympäristötieteiden laitokselle bioyrittäjyyskoulutusta. Vuonna 2003 alkanut biobusiness-kurssi onkin nyt pakollinen Viikin tutkijakoulussa (Viikki Graduate School in Biosciences). Suositun kurssin liiketoimintaosuuden vetää Helsingin kauppakorkeakoulun professori. Muutaman vuosi takaperin Rönnholm kiinnostui nyt niin muodikkaasta nanoteknologiasta. Hän solmi yhteyksiä, kokosi Viikkiin asiasta symposiumin ja nyt nanoohjelma on integroitu kansalliseen nanokoulutusohjelmaan.

Teksti: Kirsti Sintonen
Kuva: Veikko Somerpuro