|
Väitös: työelämän punainen matto vai umpikuja?Onko tutkijan ura houkutteleva vaihtoehto? Mitä sen houkuttelevuuden parantamiseksi voitaisiin tehdä? Suurin osa nuoremmista tutkijoista, niin työsuhteessa ja apurahalla olevista kuin työttömistäkin, kokee olevansa vastuussa oman työuransa rakentamisesta ja rahoituksen hankkimisesta. Yliopistot kannustavat väitöskirjantekijöitä akateemiselle uralle, mutta se, millä eväin ja ehdoin sille pitäisi suunnata, jää usein avoimeksi. Nuoremmat tutkijat haluavat, että yliopistot kantaisivat vastuuta väitöskirjantekijöistään ja vastaväitelleistä tohtoreistaan. Joulukuussa 2013 Helsingissä pidetyssä Tieteentekijöiden liiton järjestämässä seminaarissa pohdittiin tutkijan työn ehtoja ja tohtorin asemaa työmarkkinoilla. Toivottu vai torjuttu: Tohtori työelämässä -tapahtuma keräsi yhteen nuorempia tutkijoita ympäri Suomen sekä haastoi keskusteluun mukaan muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriön ja yliopistojen tutkimushallinnon edustusta. Seminaari pohjautui liiton Nuorten tutkijoiden -työtyöryhmän (NuTu) vuonna 2012 toteuttamaan kyselyyn, jossa kartoitettiin väitöskirjantekijöiden ja vastaväitelleiden kokemuksia tutkimus- ja opetustyöstä, urakehityksestä, työllistymisestä ja toimeentulosta. Kyselyyn vastasi yli 1500 nuorempaa tutkijaa. Kyselystä tiivistettiin neljä nuorempia tutkijoita keskeisesti puhuttanutta aihetta. Lapin yliopiston NuTuedustajien analysoimissa avovastauksissa korostuivat erityisesti kysymykset 1) työsuhteen ehdoista, 2) palkkojen ja apurahojen määräytymisperusteista ja riittävyydestä, 3) työllistymisestä ja työttömyydestä sekä 4) rekrytointikäytännöistä ja prosesseista. Näiden teemojen käsittelyä jatkettiin Tohtori työelämässä -seminaarin työryhmätyöskentelyssä. Väitös: työelämän punainen matto vai umpikuja? -työryhmässä keskityttiin rekrytoitumisen teemaan. Työryhmässä tarkasteltiin erityisesti yliopistojen vastuuta väitöstutkijoiden ja väitelleiden tutkijoiden työllistymisestä, keskusteltiin rekrytoitumisen käytäntöjen yhdenvertaisuudesta ja haettiin ratkaisuja rekrytoitumisen haasteisiin. Jatko-opiskelijaksi ei pitäisi ajautua vaan tietoisesti hakeutua, sanovat nuoremmat tutkijat. Jotta yliopistojen rajalliset resurssit saadaan riittämään, yhtenä vaihtoehtona on jatko-opiskelijavalinnan tiukentaminen. Nuoret tutkijat odottavat yliopistolta panostusta jatko-opintojen suunnitteluun, väitöstutkimuksen ohjaukseen sekä työelämätaitojen ja mentoroinnin integroimiseen yliopistomaailmaan. Ohjaajilta toivotaan suurempaa sitoutumista väitösprosessiin ja myös post doc -vaiheen käynnistämiseen. Tukea kaivataan muun muassa tutkimusrahoituksen hankkimiseen ja hakemusten profiloimiseen. Ohjattavien määrän tulisi vastata ohjaajan resursseja. Yhteiskunnan jatkuvasta muutoksesta ja työelämän pirstaleisuudesta johtuen erilaisten työelämätaitojen hallitsemisesta on tullut välttämätöntä – ne ovat merkittävässä roolissa rekrytoitumisprosesseissa. Keskeisten työelämätaitojen tulisikin tulla tutuiksi jo väitöskirjanteon aikana. Työelämätaitojen ei kuitenkaan tarvitse olla erillinen palikka jatko-opinnoissa vaan niiden tulisi rakentua osaksi tutkijan työkalupakkia. Tutkijan ammattitaitoon kuuluvat olennaisesti kompleksisten kokonaisuuksien hallinta ja uuden tiedon tuottamisen kyky. Lisäksi esimerkiksi ryhmätyötaidot kehittyvät jokaisella tutkijalla projektityöskentelyssä ja yhteisjulkaisuja kirjoitettaessa. Haastetta tutkijoilla on näiden taitojen tunnistamisessa työelämätaitoina. Yliopistojen pitäisi rohkaista tutkijoita hankkimaan taitoja sekä akateemisessa maailmassa ja sen ulkopuolella. Laajempi mentorointi voisi olla yksi väylä edellä mainittuun. Nuoret tutkijat peräänkuuluttavat aidosti avoimia hakuja niin väitöskirja- kuin post doc -vaiheen rekrytointiin. Henkilökohtaisten verkostojen vaikutus rekrytointiprosesseihin nähdään sekä uhkana että mahdollisuutena. Yhtäältä verkostot tarjoavat väylän työllistymiseen, mutta toisaalta ne rajoittavat ja epätasa- arvoistavat työnsaannin mahdollisuuksia. Uusien tohtoriohjelmien perustamiseen liittyy paljon avoimia kysymyksiä ja jo toteutetut haut tohtoriohjelmiin ovat herättäneet epäluottamusta. Erityisesti nuoria tutkijoita puhuttaa hakukäytäntöjen yhdenmukaisuus ja eri alojen ja yliopistojen tasavertainen asema. Tutkijakouluille halutaan valtakunnallinen formaatti, joka takaisi yhtenevät käytännöt ja turvaisi kaikkien tieteenalojen jatkotutkintomahdollisuudet. Nuoremmat tukijat kritisoivat yliopistojen tarjoamien työelämä- ja rekrytointipalvelujen keskittymistä maisterivaiheen työllistymiskysymyksiin. Uraneuvonnan pallo heitetään myös akateemisille ammattiliitoille: työantajapuolta pitäisi valistaa tohtorien taidoista ja työelämäosaamisesta. Jäsenilleen liitot voisivat tarjota keskitetysti tietoa erityisesti tutkijoita koskevista urapalveluista. Yliopistojen ja liittotoimijoiden lisäksi nuorten tutkijoiden työllistymiseen kaivataan tukea sekä ajantasaista ja kaikkien saavutettavissa olevaa informaatiota akateemisen maailman ulkopuolelta. Nyt esimerkiksi alueellisilla työvoimatoimistoilla on keskenään erilaiset käytännöt ja resurssit tutkijoiden työurien käsittelyyn. Työnantajapuolen tavoittamiseksi nuorempien tutkijoiden toiveissa on yritysten, työnantajien ja tohtorien kohtauspaikkojen luominen. Nuoremmat tutkijat tiedostavat myös oman vastuunsa rekrytoitumisprosessissa: niin uravalinnoissa, verkostojen rakentamisessa kuin työelämätaitojen tunnistamisessa, kerryttämisessä ja sanallistamisessa. Väitös ei ole työelämän punainen matto, eikä myöskään umpikuja. Eväitä tutkijan uralle täytyy kuitenkin tehdä yhdessä. Tohtori työelämässä -seminaarin antia puretaan laajemmin Tieteentekijöiden liiton Nuorten tutkijoiden -työryhmän raportissa, joka julkaistaan alkuvuodesta 2014. teksti Maria Hakkarainen ja Sanda Wallenius-Korkalo, Lapin yliopisto
|