1/15

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
    Annamari Vänskä ja Risto Nieminen ”ottelivat” tieteen demokraattisuudesta Arto Mustajoen tuomaroimana.
     

    Voiko tiede olla demokraattista?

    Tieteen päivien Päivän painin lopuksi puhuttiin myös tiedeuran demokraattisuudesta.

    Tieteen päivien Päivän paineissa pohdittiin muun muassa demokratian toteutumista tieteessä. Demokratiakäsite on kaikille tietenkin tuttu ja helposti käännettävissä yhdellä sanalla, mutta yhdistettynä tieteeseen sana on ehkä sen verran harvoin käytössä, että merkitysten kirjo on laaja. Niinpä keskustelu polveilikin monenlaisten aihepiirien parissa.

    Keskustelemassa olivat akateemikko Risto Nieminen Aalto-yliopistosta ja dosentti Annamari Vänskä Turun yliopistosta. Nieminen on myös Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan puheenjohtaja. Painin mattotuomarina aiheisiin johdatteli dekaani Arto Mustajoki Helsingin yliopistosta.

    Tieteen rooli kansalaisyhteiskunnassa

    — Tutkijoiden tehtävä on kertoa tutkimuksestaan suurelle yleisölle. Se on demokraattisen yhteiskunnan väline ja myös tasoittaa koulutuksen kautta tulevaa kuilua, alusti Mustajoki ja kysyi: kuinka suuren osan työstään tutkijan tulisi mielestänne osoittaa siihen?

    — Tiede kuuluu kaikille! Tätä iskulausetta olen viime aikoina viljellyt monissa yhteyksissä. Tiede on demokratian edellytys ja mahdollistaja. Uskon avoimeen yhteiskuntaan ja siihen, että tieteentekijöillä on vahva tehtävä osallistua kansalaiskeskusteluun, sanoi Nieminen.

    — Toisaalta karsastan ajatusta kansalaiskeskustelusta yliopiston kolmantena tehtävä. Lain mukaan yliopistoilla on kaksi tehtävää, tutkimus ja korkein opetus, joten kansalaiskeskustelu on päätehtäville alisteinen vaikkakin tärkeää, hän lisäsi.

    — Keskusteluun käytettävän ajan osuus tutkijan työstä vaihtelee uravaiheen mukaan ja kylmä totuus on, ettei uraputkessa kilpailevalla postdocilla ole varaa panostaa siihen liikaa. Tällainen vanha jäärä kuin minä, on sitten eri asia", sanaili Nieminen.

    Annamari Vänskä kertoi osallistuvansa mielellään keskusteluun suuren yleisön kanssa ja kokee sen yliopiston tärkeänä tehtävänä yhteiskunnassa. Hän katsoi, että kansalaiskeskustelu on ollut hieman lapsipuolen asemassa, ja toivoi sen merkityksen kohentumista.

    — Ketkä tutkijat julkiseen keskusteluun sitten osallistuvat on mielestäni itseään ruokkiva kehä: Media kysyy heiltä, joilta vastauksia on saatu ennenkin eikä niitä ole tyhmiksi koettu. Olen sitä mieltä, että tutkimuksesta on hyvä puhua kaikissa uraputken vaiheissa. Keskustelu on erilaista eri aikoina, Vänskä huomautti.

    Demokratia tieteen sisällä

    Mattotuomarilta satoi kysymyksiä painijoille: Painaako tieteessä jokaisen ääni yhtä paljon? Vai onko sen ääni painavampi, jolla on paremmat argumentit? Tai voidaanko äänestää siitä, mikä on totuus?

    Nieminen ja Vänskä olivat yhtä mieltä siitä, että viimeisen sanan tieteessä sanoo tiedeyhteisö.

    — Tiede ei tunne rajoja tai poliittisia ideologioita. Historiasta löytyy esimerkkejä yrityksistä sivuuttaa tämä, ja aina ovat yritykset johtaneet katastrofiin, totesi Nieminen.

    — Kaikki mielipiteet tieteessä ovat yhtä tärkeitä, kunhan ne on muodostettu menetelmillä, joilla ne voidaan joko todistaa oikeiksi tai hylätä väärinä. Tiede etenee tietysti jatkuvasti ja uusia menetelmiä otetaan käyttöön.

    — Seuraavan tutkijasukupolven tehtävä on määrittää onko senhetkinen käsitys oikein vai väärin, lisäsi Vänskä. Humanistisilla aloilla menetelmät ovat erilaiset kuin luonnontieteissä ja tuloksia tulkitaan paljon. Uskottavin tulkinta voittaa.

    Tieteen rahoitus ja demokratian pelisäännöt

    — Määritteleekö tutkijayhteisö eri alojen rahoituksen itse vai ohjataanko se ylhäältä käsin? Arto Mustajoki kysyi keskustelijoilta.

    — Tiedepoliittista ohjausta tarvitaan, tasajako olisi mahdottomuus, vastasi Nieminen. Viime vuosina kilpailtu raha on ollut isommassa osassa, kun on pyritty kasvattamaan laatua. Jos sen osuus kasvaa liian suureksi, rahan hankkimiseen käytetty aika on pois luovasta työstä.

    Entä eri tieteenalojen rahoitus?

    — Nyky-Suomessa yliopistoilla on ristiriitaiset paineet: Toisaalta halutaan uudet henkiset pääomat mutta sen lisäksi taloudellinen menestys, koska yliopistot nähdään talouden moottoreina, totesi Nieminen.

    — Tuntuu tosiaan siltä, ettei rahanjako aina oikeudenmukaisesti perustu vain tutkijan näyttöihin, kun tiedepoliittiset päätökset vaikuttavat taustalla, vahvisti Vänskä.

    Alkuperäiseen kysymykseen demokratian ja tieteen välisestä suhteesta palattiin keskustelun lopussa.

    Arto Mustajoki totesi, että koulutuspolitiikka Suomessa on hyvin demokraattinen prosessi aina tohtoritasolle saakka, mutta siitä eteenpäin tutkijapyramidi kapenee liian rajusti. Demokratia-kysymys on kuinka koulutuspyramidi rakennetaan.

    Risto Nieminen vaati, että tohtoriksi täytyy valmistua nuorempana, luonnontieteellisillä aloilla reilusti alle kolmekymppisenä. Hän katsoi, että silloin voi hyvin vielä tehdä muutoksia uraan eikä se ole henkilökohtainen katastrofi.

    Yleisön joukosta professori Ari Sihvola esitti lopuksi, ettei yliopistouralla etenemisen pidäkään olla demokraattista. Se on meritokratiaa!

    Risto Nieminen muistutti, että akateemiset työmarkkinat ja professorien rekrytointi on nykyään globaalia ja ankaran kilpailun lopputulos.

    Arto Mustajoki lisäsi vielä ettei tieteen panostaminen laatuun ole myöskään demokraattista. Hän katsoi, että demokraattinen tutkimusrahoituksen jako suoritettaisiin arpomalla.

    — Tiede ei voi olla demokraattista. Yliopistojen punaisena lankana on velvollisuus valita professorin virkaan hakijoista paras, ei sitä joka olisi julkaisujen lukumäärän perusteella "oikeutettu" virkaan. Paremmuuden kriteerit yliopisto määrittelee itse.

    — Pyritään olemaan parempia kuin edelliset tutkijat ja esittämään entistä voimakkaampia ja parempia argumentteja.

    Tiedettä ei siis tehdä demokratian pelisääntöjen mukaan, mutta tieteenalojen ei kuitenkaan toivoisi joutuvan keskinäiseen kilpailuun. Onneksi painijat olivat toiveikkaita poikkitieteellisyyden suhteen.


    Tieteen päiviä seurasi yli 20 000 ihmistä

    Tammikuun alun Tieteen päivien teema oli ”Sattuma – Slumpen”. Päivillä vieraili viitenä päivänä (7.–11.1.) yli 15 000 kävijää. Lisäksi verkossa tapahtuman videolähetyksiä seurasi 7 400 ihmistä. Tieteen päivien aiheista käytiin vilkasta keskustelua myös Twitterissä ja Facebookissa.

    Seuraavat Tieteen päivät pidetään tammikuussa 2017. Sitä ennen Tieteen päiviä järjestetään 21.–22.4. Jyväskylässä, 7.–8.5. Turussa, 28.8. Joensuussa ja 29.8. Kuopiossa Itä-Suomen yliopistossa, 1.–2.9. Oulussa sekä 11.–12.9. Rovaniemellä Lapin yliopistossa.

    teksti ja kuva: Katri Pajusola

    • Painetussa lehdessä sivu 10