Taide yhteiskunnan voimavaraksi

Vuoden Professori Eeva Anttila haluaa rakentaa taiteen avulla parempaa yhteiskuntaa. Tähän tähtää myös Strategisen tutkimuksen neuvoston ARTSEQUAL -hanke, jossa Anttila johtaa yhtä tutkimusryhmää.

Professoriliiton Vuoden Professoriksi 2016 valitsema Eeva Anttila on Pohjoismaiden ainoa tanssipedagogiikan professori.

- Vuoden Professorin valinta kohdistui ensimmäisen kerran teatteri- ja tanssialalle. Professori Eeva Anttilan työssä yhdistyy esimerkillisellä tavalla tutkimus ja taide. Hän nauttii laajaa arvostusta niin professorikunnan kuin koko tiede- ja taideyhteisön keskuudessa. Anttila on arvostettu pedagogi, yhteisöllisen ja luovan oppimisen puolestapuhuja. Hän on huolestunut koulutuksellisesta eriarvoistumisesta ja tähtää tutkimuksissaan ja muussa toiminnassaan sen vähentämiseen, Professoriliiton puheenjohtaja Kaarle Hämeri totesi palkinnon perusteluissa. Valinta julkistettiin Communicatio Academica -tapahtumassa Lapin yliopistolla 15. tammikuuta.

jos taide olisi kaikille kuuluva peruspalvelu?

Väliotsikon kysymys kirvoitti joukon taiteen tutkijoita miettimään, kannattaisiko hakea Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoitusta. Silloinen rehtori Tiina Rosenberg oli ilmoittanut, että Taideyliopiston sisältä lähtee yksi hankehakemus, joka kytkeytyy tasa-arvoteeman alle.

Professori Eeva Anttila kertoo, että taidepedagogiikan asiantuntijat olivat perustaneet CEREDAverkoston (Center for Educational Research and Educational Development in the Arts) jo Taideyliopiston alkuvaiheessa ja sen kokous oli sopivasti kohta rehtorin ilmoituksen jälkeen. Ryhmän ideoima hanke pääsi jatkoon talon sisäisessä haussa ja hieman myöhemmin siihen liitettiin mukaan myös sosiaali- ja terveysnäkökulma.

- Hurja prosessi se oli. Haku oli huhtikuussa. Hankkeelle piti tehdä iso vuorovaikutussuunnitelma. Relevanssipaneeli oli kesäkuussa. Siitä päästiin läpi täysillä pisteillä, Anttila muistelee.

Ja lopulta Taideyliopisto sai STN:n ensimmäisellä hakukierroksella ARTSEQUAL-hankkeelleen (The Arts as Public Service: Strategic Steps towards Equality) rahoituksen tasa-arvoinen yhteiskunta -ohjelmasta. Monitieteinen hanke on yksi suurimmista taiteiden ja taidepedagogiikan tutkimushankkeista Suomen historiassa. Hankkeen johtajana toimii professori Heidi Westerlund ja varajohtajana yliopistonlehtori Kai Lehikoinen.

Anttila ei usko, että tämän rahoituksen saaminen olisi ollut mahdollista ilman Taideyliopistoa.

- Kriittinen massa, riittävän monialainen porukka, aito vuoropuhelu, ovat hankkeelle tärkeitä edellytyksiä.

Hyvinvointivaikutuksista selvää näyttöä

Taiteen laajempaa yhteiskunnallista merkitystä, poliitikkojen kaipaamaa hyötynäkökulmaa, on tutkittu aiemminkin, mutta Anttilan mielestä tutkimustuloksia ei ole otettu riittävän vakavasti eikä niitä ole sovellettu vielä käytäntöön. ARTSEQUAL-hanketta voikin tässä mielessä pitää uraa uurtavana.

- Taiteen hyvinvointivaikutuksista on selvää näyttöä, mutta nyt tähdätään tutkimustiedon soveltamiseen käytäntöön esimerkiksi konkreettisten toimenpidesuositusten muodossa. Päättäjät kaipaavat helpommin pureksittavia tuloksia.

Miten hyötyä arvioidaan? Miten väline- ja itseisarvo voisivat yhtyä, on iso kysymys taiteen kentällä.

- Mielekkyyden kokemus on taiteen ydin. Taideelämys voi antaa kipinän, joka voi joskus olla ihmiselle ainoa syy nousta ylös sängystä.

- Inhimillisen kokemuksen taso taiteellisessa toiminnassa on suuri. Taiteen myönteiset vaikutukset ovat ennakoimattomia, mutta niistä on selviä todistuskertomuksia.

Eeva Anttila on mielellään tekemässä käytännönläheistä tutkimusta ja rakentamassa sen avulla parempaa yhteiskuntaa.

- Ja jos päättäjät haluavat sitä kuunnella, sen parempi. Uskon, että taide on uudella tavalla nousemassa yhteiskuntamme voimavaraksi.

Hyötynäkökulman korostaminen on saanut jonkin verran myös "taide myydään" -kritiikkiä.

- Taiteen vapaus on edelleen keskeinen lähtökohta taiteelliselle toiminnalle ja alan tutkimukselle. Mutta nyt kannattaa miettiä myös sitä, miten taide jalkautuu yhä laajemmalle yhteiskuntaan, kun taiteen sisällöt ja menetelmät ovat muuttuneet osallistavammaksi ja taide on murtautunut ulos perinteisestä kontekstista.

Suomessa taitelijan työnkuvan laajenemisen ja yhteisöllisyyden pioneereja on esimerkiksi Jussi Lehtonen, joka on Kansallisteatterin näyttelijä, mutta vetää kiertuenäytöksiä myös vankiloissa, mielisairaaloissa, päihdeyksiköissä. Lehtonen on mukana myös ARTSEQUAL-hankkeessa.

Kaikki ovat erilaisuudessaan samanarvoisia

ARTSEQUAL koostuu kuudesta tutkimusryhmästä, joista Eeva Anttila johtaa Arts@School-tiimiä. Sen tavoitteena on kehittää yhteisöllisiä ja toiminnallisia pedagogisia menetelmiä sekä selvittää, miten taide voi tukea tasa-arvoisia mahdollisuuksia oppimiseen ja osallistumiseen koulussa.

Ryhmässä on tutkijoita neljästä suomalaisesta ja kahdesta ulkomaisesta yliopistosta. Kaikkien 15 tutkijan kanssa Anttila on tehnyt yhteistyötä jo aiemmin.

- Mikään tässä ei ole ulkoa pakotettua, eikä voisi olla. Menestyvä tutkimushanke edellyttää aina aitoa, sisäisestä palosta käynnistynyttä yhteistyötä, joka kohdistuu yhteisesti tunnistettuun ongelmaan tai kiinnostuksen kohteiseen, korosti Anttila puheessaan Vuoden Professorin julkistuksen yhteydessä.

Hänen tutkimusryhmänsä pureutuu muun muassa koululaisten eriarvoistumiskokemuksiin. Miten koulu voisi tarjota lapsille ja nuorille enemmän onnistumisen edellytyksiä? Ne, jotka eivät ole lahjakkaita lukuaineissa, voisivat ilmentää osaamistaan taideaineissa.

- Tutkimusryhmässäni on lähtökohtana ihmisten erilaisuus. Kaikki ovat erilaisuudessaan samanarvoisia. Haluamme torjua ajatuksen, että matemaattinen lahjakkuus olisi tärkeämpää kuin joku muu.

Liikkumattomuus on ongelma oppimiselle

Eeva Anttila pitää hyvänä, että Liikkuva koulu on hallituksen kärkihanke ja että liikuntaan tuli yksi koulutunti lisää. Lapsi ja nuori tarvitsevat liikuntaa, jotta oppimisvalmiudet kehittävät. Anttila on huolestunut siitä, että lasten ja nuorten joukossa on syntymässä jakolinja liikkuviin ja liikkumattomiin.

- Hirveän vähän puhutaan siitä, mitä EI tapahdu aivojen kehitykselle, kun ei liikuta. Innostus digitaalisia oppimisympäristöjä kohtaan uhkaa muuntua suureksi ihmiskokeeksi, jossa suuri osa kasvavista lapsista ja nuorista altistuu liialliseen fyysiseen passiivisuuteen.

- Liikkumattomuus ei ole vain fyysisen terveyden ongelma. Se on mitä suurimmassa määrin oppimisen ongelma - aivojen ja oppimisvalmiuksien kehitys edellyttää monipuolista liikkumista.

- Maailman digitaalistuessa fyysisen aktiivisuuden merkitys kasvaa entisestään, jotta emme kasvattaisi lapsistamme puhuvien päiden sijaan puhumattomia päitä. Olemme jo kuulleet huolestuttavia raportteja kolmivuotiaista lapsista, jotka eivät puhu.

Teema on ollut Anttilan sydäntä lähellä jo pitkään. Vuosina 2009-2013 hän johti opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Vantaan kaupungin rahoittamaa Koko koulu tanssii! -hanketta, joka oli sekä taidepedagoginen kehittämisprojekti että laaja tutkimuksellinen interventio. Tutkimustuloksien pohjalta syntyi kehollisen oppimisen malli, jolla on käytännön merkitystä perusopetusta ohjaavan oppimiskäsityksen laajentamisessa. Koko koulu tanssii! -hankkeesta ja tutkimustyöstä Anttila sai Tanssiva koulu 2014 Maineteko -palkinnon.

Kiinnostus koulun kehittämiseen nousee Anttilan omista kokemuksista.

- Toimeliaana oppilaana kyseenalaistin monet opetusmenetelmät passivoivina ja suuren osa oppisisällöistä turruttavan etäisinä. Mielekäs oppiminen tapahtui koulun ulkopuolella musiikki-, tanssi- ja teatteriharrastuksen parissa.

- Kriittisyyteni sai lisää virtaa opiskeluaikoina. Kasvatusalan opinnoissa ei juurikaan käsitelty luovuuden ja taiteen merkitystä ihmiselle, kehollisuudesta ja tanssista puhumattakaan.

- Yhdistin taide- ja tanssiopintojani kasvatustieteeseen omatoimisesti. Muistelen vieläkin lämmöllä silloisia opettajia ja professoreitani kannustuksesta ja luvasta jatkaa tällä tiellä, Anttila totesi puheessaan.

Anttila ei voi olla ihmettelemättä sitä, miten vieras asia keho on kulttuurissamme, koulumaailmassa ja akateemisessa maailmassa.

- Miten ja milloin kehosta on tullut probleema? Miksi kasvatamme kouluissamme ja yliopistoissamme puhuvia päitä, ja miksi kehon huollosta on tullut auton huoltoon rinnastettava taakka tai ulkonäköpaineiden motivoima projekti?

teksti Kirsti Sintonen
kuvat Veikko Kähkönen

• Painetussa lehdessä sivu 16