Professorit Sari Kivistö, Esa Väliverronen ja Anu Koivunen pohtivat Tieteen päivien painissa tutkijan roolia julkisuudessa.

Tutkijan monet roolit

Tuleeko tutkijan olla aktiivinen julkisessa keskustelussa, ja jos näin on, millainen rooli olisi hyvä ottaa? Tieteen päivien painissa pohdittiin tutkijan roolia julkisuudessa.

Nykyään tutkijapiireissä enimmäkseen ajatellaan, että julkisuudessa olisi hyvä olla nykyistä enemmän. Tiedeorganisaatiot myös suorastaan patistavat tutkijoita näkyvyyteen ja yhteiskunnalliseen keskusteluun mutta, kuten Helsingin yliopiston viestinnän professori Esa Väliverronen totesi, suomalaisessa julkisessa keskustelussa ei ole tähän mennessä kuitenkaan näkynyt ylitarjontaa tutkijoista, vaikka kenttä onkin jonkin verran monipuolistunut.

Siitä, millä tavoin julkisuuteen tulisi osallistua, esimerkiksi sosiaalisessa mediassa tai muuten, ja onko näkyvyydestä hyötyä vai haittaa tutkijan työlle ja tieteelle yleisesti, on paljon erilaisia näkemyksiä.

Tampereen yliopiston professori mediatutkija Anu Koivunen on osallistunut julkiseen keskusteluun monilla foorumeilla. Tieteen päivien Päivän painissa hän totesi, että julkisuus, sosiaaliset mediat ja muut ovat toisiinsa lomittuneiden ja toisensa poissulkevien areenojen kokonaisuus.

— Tutkijana haluan osallistua muiden kansalaisten rinnalla keskusteluun ja sen määrittämiseen, mistä kulloinkin kannattaa keskustella, enkä vain asiantuntijana vastata tietopyyntöihin. Haluan tuoda keskusteluun tietoa, perspektiiviä ja puolustaa epävarmuutta. Pyrkimyksenä on kysymysten tarkentaminen ja jatkuva analyyttisyys.

— Koska tieto on monimutkaista ja tutkija on kriittinen ja epäilevä, hän ei yleensä kauppaa yksittäisiä ratkaisuja, totesi Tampereen yliopiston yleisen kirjallisuustieteen professori Sari Kivistö ja jatkoi, ettei tutkijan puhe siis hevin käänny myyntipuheeksi.

Kivistön mukaan tutkija syventää ja nyansoi julkista keskustelua samalla myös korjaten muiden vääriä käsityksiä. Tutkija vastustaa mediassa usein esiintyvää populistista emotionaalisuutta ja tyypittelyä.

— Jokaisen yliopistoihmisen ja tutkijan täytyy osaltaan huolehtia siitä, että julkinen keskustelu perustuu faktoihin eli tutkittuun tietoon, Kivistö painotti.

— Tutkijana haluan selvittää asian, josta keskustellaan, enkä vain heitellä mielipiteitä. Kivistö myös kannusti julkaisemaan tutkimustuloksia eri kanavilla ja kielillä.

Kivistö ja Koivunen kummatkin katsoivat, että tutkijalla on julkisuudessakin hyvät mahdollisuudet pitää kiinni siitä, että yksinkertaisen asian ääneen lausuminen on vaikeaa. Tutkija voi tuoda asian monimutkaisuuden esiin esimerkiksi haastattelun taustakeskusteluissa, toisin kuin vaikka etujärjestöjen edustajat, joille työnantajan lobbaus on arkipäivää. Tutkijan ei myöskään tarvitse ottaa kantaa siihen, onko asia hyvä vai huono. Tästä tosin seuraa, ettei tutkijan tarina useinkaan ole tarpeeksi räväkkä, eikä siitä syystä ylitä uutiskynnystä.

Keskusteluun tutkijan rooleista toi lisää näkökulmia Helsingin yliopiston suomalais-ugrilaisen kielentutkimuksen professori Janne Saarikivi ja kysyi, ovatko tutkijan sosiaaliset roolit sellaisia, että voidaan erottaa, keskusteleeko nyt julkinen intellektuelli vai aiheen asiantuntija.

— Kyseessä on myös kaksi eri rahahanaa: julkisuutta saa se, jonka arvellaan myyvän lehtiä tms. Tutkija taas kaipaa työlleen laadukkaita lukijoita. Vaikka kolumneista saan enemmän näkyvyyttä, se ei ole tärkeämpää kuin tiede!

— Totta. Näkyvyys mittarina tutkimuksen laadun arviointiin on erittäin huono, totesi myös Kivistö, ja Koivunen vahvisti, ettei myöskään tutkimuksen rahoitusta jaeta näkyvyyden perusteella.

Keskustelijat ottivat puheeksi lisäksi tutkijan auktoriteettiaseman ja sen murtumisen nykyisen digitaalisen tiedonvälityksen aikakaudella, minkä etenkin humanistit voivat kokea suurena haasteena.

— Laskennalliset tieteet tulevat voimalla, ja päättäjien näkökulmasta auktoriteettia on sellaisella tiedolla, joka on koetellulla asetelmalla testattu, esimerkiksi taloustieteet, sanoi Koivunen.

Tutkijan eri rooleista keskustelijat ottivat esiin myös opettajan roolin, joka on yliopistossa isossa osassa.

— Auktoriteetti täytyy opiskelijan kanssa rakentaa myös, se ei ole ennalta annettua, sanoi Koivunen. Se on vähän kuin toimittajan kanssa puhuminen.

Saarikivi kertoi, että hänen alansa kielitiede tekee valtavasti yhteistyötä koulujen, koulutuksen ja kielenkääntäjien kanssa "kentällä", ja se on siis osa yliopiston yhteiskunnallista vaikuttamistyötä.

—Yliopisto herkästi haluaa kaventaa tutkijan määritelmää luettelemalla hyvän tutkijan tunnusmerkit: julkaisee siellä ja siellä, tekee patentteja, jotka tuottavat yritysyhteistyötä tai rahaa ja esiintyy paljon mediassa. Jos yliopisto toimii hyvin, siellä on mielestäni eri tyyppisiä tutkijoita, myös heitä, jotka kenties ovat huonoja julkisuudessa. He ovat ehkä hyviä jossain muussa!

— Yliopisto ei ole vain yhden asian putiikki, ja silloin se palvelee ihmiskuntaa parhaiten, summasi Saarikivi lopuksi.

---