Palkansaajapuolen tes-neuvottelijat 2020: toiminnanjohtaja Tarja Niemelä (JUKO , Professoriliitto), sopimustoimitsija Reetta Kuosmanen
(JHL), neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen (JUKO , Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut), neuvottelupäällikkö Katja Aho
(JUKO ), yliopistoasiamies Hanna Tanskanen (JUKO , OAJ), sopimusvastaava Satu Henttonen (PRO), sopimusalavastaava Ira Kyntäjä
(PRO), edunvalvontajohtaja Mia Weckman (JUKO , Tieteentekijät) ja johtaja Niko Simola (PRO).
Yliopistosektorin työehtosopimusneuvottelujen osapuolet ottivat vauhtia varsinaisiin sopimusneuvotteluihin yhteisestä seminaarista 23. tammikuuta. Yliopistojen tes-neuvottelut alkavat varsinaisesti 7. helmikuuta.
Aloitusseminaarissa saatiin katsaus maan yleiseen taloustilanteeseen ja erityisesti yliopistojen talouteen. Lisäksi puhuttiin yliopistojen kehittämisestä maan hallitusohjelmassa. Hallitusohjelman mukaisesti yliopistoindeksi on voimassa ja perusrahoitukseen tuli 40 miljoonan euron lisäys. Lisäksi Sitran taseesta tehdään 100 miljoonan euron kertapanostus yliopistojen pääomittamiseen. Lisäpanostukset ovatkin tarpeen, kun korkeakoulutuksen aloituspaikkamääriä ollaan nostamassa.
Seminaarissa esillä olivat myös viime työehtosopimuksessa sovittujen työryhmien lopputulokset. Määräaikaistyöryhmän tuloksista on kerrottu tässä lehdessä.
Lisäksi osapuolten kesken käytiin keskustelua neuvottelujen neuvotteluperiaatteista sekä saatiin ilmoitukset neuvottelukokoonpanoista.
Yliopistojen henkilöstöä tes-neuvotteluissa edustavat Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO, Ammattiliitto PRO ja Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL. Työnantajapuolta edustaa Sivistystyönantajat ry.
JUKOn yliopistosektorin pääneuvottelijat ovat: neuvottelupäällikkö Katja Aho (JUKO), toiminnanjohtaja Tarja Niemelä (Professoriliitto), yliopistoasiamies Hanna Tanskanen (OAJ), neuvottelupäällikkö Petri Toiviainen (Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut) ja edunvalvontajohtaja Mia Weckman (Tieteentekijöiden liitto).
Yliopistosektorilla toimivat liitot ovat valmistelleet omia työehtosopimustavoitteita. Näitä on käsitelty JUKOn yliopistoneuvottelukunnan seminaarissa ja kokouksissa. Tavoitteet vahvistettiin yliopistoneuvottelukunnassa tammikuussa.
Keskeisimmät tavoitteet koskevat sopimuskautta, palkkausta ja työaikakysymyksiä. JUKOn yliopistosektori tavoittelee sopimuskauden pituudeksi enintään kahta vuotta 1.4.2020 alkaen.
Palkankorotusten osalta JUKO on perinteisesti ajanut prosentuaalisia yleiskorotuksia. Näiden tulee turvata tasapainoinen palkkakehitys kaikille henkilöstö- ja ammattiryhmille. Tarkemmin korotuksia koskevat linjaukset varmistuvat neuvottelujen edetessä.
Työaikaa koskevissa kysymyksissä tavoitteena on työajan muuttaminen takaisin 7 tuntiin 15 minuuttiin ja vastaavasti kokonaistyöajassa olevilla tes:n mukaisen tuntimäärän laskeminen takaisin 1600 tuntiin. Kontaktiopetuksen enimmäistuntimäärät tulee laskea ennen kilpailukykysopimusta vastaavalle tasolle. Opetustuntikatot ovat opetus- ja tutkimushenkilöstön suoja.
—Työaikaa koskeviin tavoitteisiin kuuluu myös eri kampusalueiden välillä tapahtuvaan työhön liittyvän matkustamisen korvaukset.
Tutkimuskausien osalta tavoitellaan aiempaa velvoittavampaa kirjausta.
Määräaikaisuuksien vähentäminen pysyy yhtenä päätavoitteena. Yliopistot johtavat edelleen määräaikaistilastoja. Luottamusmiesten tiedonsaantia määräaikaisista työsuhteista tulee parantaa.
Yliopistohenkilöstön työhyvinvointiin liittyvät ongelmat ovat korostuneet eri liittojen tekemissä jäsenkyselyissä. Yliopistoneuvotteluissa JUKO haluaa parantaa työhyvinvointia mm. kirjaamalla paikallisesti sovittavaksi, miten asiaa edistetään ja seurataan.
Yliopistoneuvotteluja kannattaa seurata JUKOn ja liittojen verkko sivuilta sekä sosiaalisen median kanavilta.
Tarja Niemelä
toiminnanjohtaja, Professoriliitto
— Hyvän ja laajan yhteistyön
tuloksena yliopistojen
perusrahoitusta nostettiin ja
indeksit palautettiin tämän
vuoden alusta. Lisäksi
Sitra tulee pääomittamaan
yliopistoja. Yliopistoissa työskentelevät ovat todella
sitoutuneita työhönsä ja ansaitsevat asianmukaiset
palkankorotukset.
Hanna Tanskanen
yliopistoasiamies, OAJ
— Keskeisimmät tavoitteet
liittyvät työaikaan ja palkkaukseen.
Työn suunnittelussa
on kehitettävää.
Suunnittelussa ei vielä
riittävällä tavalla tunnisteta
opetustyön muuttumista ja
tähän liittyy mm. kontaktiopetuksen määritelmä.
Mia Weckman
edunvalvontajohtaja,
Tieteentekijöiden liitto
— Tärkeitä tavoitteita on
aina monta, mutta yleisesti
ottaen tavoittelemme
mielestäni ennen kaikkea
oikeudenmukaisuutta. Tällä
kierroksella asia korostuu
erityisesti tavoitteessa nostaa esiin nuorten tutkijoiden
palkka-asiat.
teksti Kirsti Sintonen
Painetussa lehdessä sivu 6