• pääsivu
  • sisällys
  •  

    Lakialoite apurahatutkijoiden eläketurvasta


    Tieteentekijöiden liiton edustajat tapasivat 29. toukokuuta eduskunnassa kansanedustaja Erkki Pulliaisen (Vihreä liitto) ja kansanedustaja Janina Anderssonin (Vihreä liitto) avustajan Janina Kosken. Tapaamisen aiheena oli apurahatutkijoiden eläke- ja muu sosiaaliturva.

    Tieteentekijöiden liitto esitti, että kansanedustajat tekisivät lakialoitteen, jonka mukaan taiteilijaprofessorin viroista ja valtion taiteilija-apurahoista annettua lakia (734/1969) muutettaisiin siten, että myös tieteellistä tutkimusta varten myönnetyt apurahakaudet luettaisiin eläkeajaksi. Voimassa olevan lain mukaan eläkeajaksi luetaan aika, jolta taiteenharjoittajat ovat saaneet viisivuotista taiteilija-apurahaa. Liiton esityksen mukaan eläkeoikeuden tulisi karttua sekä taiteilijoille että tutkijoille kaikista apurahoista niiden kestosta riippumatta, jos apurahakausien yhteenlaskettu määrä ylittää yhden vuoden.

    Esityksen perustelut

    Pitkän koulutuksensa jälkeen tutkijat työskentelevät yleensä määräaikaisissa virka- ja työsuhteissa ja välillä apurahan turvin. Tämän vuoksi heidän kohdaltaan eläkkeeseen oikeuttava aika ei kartu kuten muilla palkansaajilla, koska vanhuuseläkkeen kertymä lakkaa heti virka- ja työsuhteen päättyessä. Apurahakaudet leikkaavat tieteenharjoittajan eläketurvaa runsaasti ja sen vuoksi olisi kohtuullista, että apurahan turvin työskennellyt kaudet olisivat eläkkeeseen oikeuttavaa aikaa kokonaisuudessaan.

    Muu sosiaaliturva

    Tapaamisessa otettiin esille myös se, että apurahojen kohtelu sosiaaliturvajärjestelmässä ei ole johdonmukaista. Apurahojen saanti heikentää tuloista riippuvan sosiaaliturvan piiriin kuuluvia etuuksia (esim. asumistuki) mutta niitä ei oteta huomioon ansiosidonnaisessa sosiaaliturvassa. (esim. sairauspäiväraha). Tämän epäkohdan poistaminen voitaisiin aloittaa korjaamalla sairausvakuutusasetusta (473/63).

    Apurahatutkijoiden asemaa selvittävä toimikunta

    Tieteentekijöiden liitto jätti 3. huhtikuuta opetusministeriöön kirjelmän, jossa esitetään, että ministeriö asettaisi laajapohjaisen toimikunnan kartoittamaan apurahatutkijoiden sosioekonomista asemaa ja tekemään toimenpide-ehdotuksia sen parantamiseksi. (Kirjelmän teksti oli huhtikuun Acatiimissa ja löytyy lehden verkkoversiosta www.acatiimi.fi.)

    Käydyssä keskustelussa ilmeni, että Vihreän liiton edustajat pitivät lakialoitteen lisäksi tämän toimikunnan asettamista tärkeänä.

    Marketta Honkanen
    asiamies
    Tieteentekijöiden liitto


    (painetun lehden sivulla 32)