Tutkijan uran haasteita ja mahdollisuuksia

Suomen Akatemia ja opetusministeriö järjestivät 22. marraskuuta seminaarin Tutkijan uran haasteita ja mahdollisuuksia. Seminaarissa käsiteltiin korkeasti koulutettujen asemaa työmarkkinoilla sekä luotailtiin tutkijanuraa yliopistojen näkökulmasta.

-Suomessa työssäolevasta väestöstä on enemmän tutkijoita kuin missään muualla. Työpaikoissa on viime aikoina ollut eniten kasvua juuri tohtoritasoisissa työpaikoissa, totesi Suomen Akatemian pääjohtaja Reijo Vihko avauksessaan.

ETLAn tutkimusjohtaja Riitta Asplund vertaili koulutusta, palkkaeroja ja syrjäytymistä eri Euroopan maissa.

-Suomessa kannattaa kouluttautua ja koulutuksen tuottoaste on suuri verrattuna esimerkiksi Ruotsiin ja Norjaan. Toisaalta palkkaerot ovat melko pienet.

Sen sijaan Apslund piti huolestuttavana kehitystä, jonka mukaan Suomen sisäisissä palkkaeroissa, esimerkiksi yliopistotasoisen tutkinnon suorittaneiden kesken, on kasvava trendi.

-Kannattaako pitkä koulutus? Pitäisi nykyistä paremmin selvittää, mistä palkkaerot johtuvat. Onko yliopistojen naisistuminen yksi selittävä tekijä, Apslund kysyi.

Tutkimusjohtaja Asplund piti myös maamme akateemista työttömyyttä melko korkeana. OECD:n Education at a Glance -selvityksen mukaan tilanne on huono etenkin nuoremmissa ikäluokissa.

-Varsinkin ikäluokkaa 30-44 voidaan kuvata sanoilla menetetty sukupolvi. Moniin muihin maihin verraten tilanne on heikohko myös ikäluokassa 25-29.

Matalapalkkaisuus sekä noidankehä - työttömyysjaksot ja pätkätyöt - kuvaavat Asplundin mielestä myös suomalaisten akateemisten uraa.

Puolet kaikista tohtoreista valmistunut 1990-luvulla

Kansallinen asiantuntija Kai Husso Euroopan komission tutkimuksen pääosastolta puhui tohtoreitten työllistymisestä, sijoittumisesta sekä liikkuvuudesta. Husso tekee asiasta Tilastokeskuksen lukuihin perustuvaa selvitystä Suomen Akatemialle. Seminaarissa esitellyt tiedot olivat vielä alustavia, tarkempi analysointivaihe on vielä edessä.

Aluksi Husso vertaili tohtoreiden sijoittumista eri OECD-maissa. Ranskassa noin 15 % uusista tohtoreista (v. 1995) jää valmistuttuaan työttömiksi. Tosin kaksi vuotta valmistumisesta enää viisi prosenttia on yhä työtön. Vakinaisia paikkoja on vaikea saada.

Ruotsissa 2/3 uusista tohtoreista jäi 1990-luvun puolivälissä työskentelemään yliopistoihin. Siirtyminen teollisuuteen on suhteellisen vähäistä.

Tohtoreiden työllistymistä pidetään ongelmallisena myös Japanissa. Siellä valmistuu ennusteiden mukaan vuonna 2010 noin 18 000 tohtoria ja työmarkkinoiden arvellaan tarvitsevan vain 12 000.

Yhdysvalloissa tohtoreiden työttömyysaste on vain noin kahden prosentin luokkaa. Vakinaisen yliopistoviran sai vuonna 1995 kuitenkin vain 16 % uusista tohtoreista. Määräaikaiset työt ja koulutusprofiilia vastaamattomat työt ovat lisääntyneet.

Suomen tilastotiedoista Husso käsitteli ensin tohtorin tutkintojen määrien kasvua.

-1990-luvulla yhdessä viikossa tuli yhtä paljon tohtoreita kuin koko 1940-luvulla. 50 % kaikista sodan jälkeisen ajan tohtoreista valmistui 1990-luvulla.

Aloittain verrattuna kasvu on ollut erittäin suurta tekniikan alalla. Lääke- ja hoitotieteissä näkyy selvimmin naisistumistrendi.

55 % väitöksistä tehdään yliopistolaitoksen sisällä. Yritys oli työnantajana kaksi vuotta ennen tutkintoa hieman alle 100 tohtorilla ja kunta 143 tohtorilla (vuosi 1999).

-Väittelijöiden iät eivät näytä putoavan. Iäkästä joukkoa on etenkin muualla kuin yliopistoissa väitelleissä. On hyvä, että myös työelämässä työskentelevät väittelevät. Jos ikätilastoja halutaan “kaunistaa”, tehostamista pitäisi suunnata etenkin tutkijakouluihin, Husso huomautti.

Tohtorin tutkinnon suorittaneiden keski-ikä oli vuonna 1990 37,8 ja vuonna 1999 37,9 vuotta.

Tohtoreitten työttömyys ja liikkuvuus

Tohtoreitten työttömyysprosentit ovat pysyneet hämmästyttävän samalla tasolla koko 1990-luvun. Luvut nousivat laman myötä ja hieman vielä laman jälkeenkin. Työttömyysprosentti on pysynyt alle kahden kaikkina muina vuosina paitsi 1997. Parhaiten työllistyvät tekniikan tohtorit, joiden työttömyysprosentti on jatkuvasti alle yhden. Naisilla työttömyysaste on korkeampi kuin miehillä.

-Pelkät luvut eivät tosin kerro mitään pätkätöiden yleisyydestä, palkkatasosta tai siitä, millaista työtä tohtorit tekevät.

Husso piti hyvänä, että tohtoreitten sijoittumista ja työllistymistä selvitetään nyt opetusministeriön ja Suomen Akatemian yhteisessä hankkeessa.

Jos pelkkiä liikkuvuustilastoja katsotaan, korkeasti koulutetut ovat liikkuvaa väkeä. Tohtoreista yli 25 % vaihtoi toimipaikkaa vuosittain paitsi pahimpina lamavuosina, jolloin liikkuvuus jäi hieman alle 20 prosentin.

Tarkastelujaksolla 1990-1999 toimipaikkatasolla eniten työpaikkaa vaihdettiin ammattikorkeakouluissa, vähäisintä liikkuvuus oli tutkimuslaitoksissa. Yliopistoissa liikkuvuus jäi 18 prosenttiin.

-Tohtoreiden työmarkkinakäyttäytyminen eroaa selvästi muista koulutustason perusteella rajatuista ryhmistä. Heidän sijoittumisensa työelämään on muista ryhmistä poikkeavaa ja liikkuvuutensa reagoi talouden kehitykseen toisin kuin muiden.

-Tohtoreiden liikkuvuus ei lisäänny BKT:n tai tutkimus- ja kehitysrahojen kasvaessa. Heidän työmarkkinansa eivät ole yhtä selvästi kuin muun väestön taloudellisista suhdanteista riippuvaisia, mm. siksi, koska suurin osa tohtoteista työskentelee julkisella sektorilla, Husso totesi.

(Kai Husson esityksen kaavioita on esillä Suomen Akatemian verkkosivuilla www.aka.fi.)

Rahoitus 4 vuotta, pesti 6 kk - miksi?

Yliopistonäkökulmaa tutkijanuraan valotti Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Sallinen. Hän piti post doc -vaihetta tutkijanuran kriittisimpänä kohtana.

-Voimavaroja pitäisi suunnata yhä enemmän tähän vaiheeseen. Yliopistojen nykyinen rahoitusmalli ei sovi sen rahoittamiseen. Kun siirrytään kaksiportaiseen tutkintorakenteeseen, tuleeko yliopistoille lisää mahdollisuuksia siirtää resursseja pyramidin pohjalta ylöspäin, hän kysyi.

Sallisen mielestä tutkijoiden uraa pitäisi parantaa myös pitemmillä virkasuhteilla.

-Miksi annetaan kuuden kuukauden määräyksiä, vaikka projektin rahoitus olisi kahdeksi vuodeksi. Rehtorien neuvoston asiasta antamaa suositusta pitäisi noudattaa.

Käydyssä keskustelussa samaa asiaa kummasteli myös Akatemian tutkimusjohtaja Anneli Pauli.

-Akatemia on panostanut pitkäjänteiseen tutkimusrahoitukseen. Olemme siirtymässä nelivuotiseen rahoitukseen. Samoin tutkijakoulut ovat nelivuotisia. On kummallista, että tutkijat joutuvat silti työskentelemään lyhyissä pätkissä. Näin toimimalla menetetään monia hyviä tutkijoita, Pauli totesi.

Lähes 100 tiede- ja yliopistovaikuttajaa kerännyt Tutkijan uran haasteita ja mahdollisuuksia -seminaari oli osa Suomen Akatemian Suomen tieteen tila ja taso -katsauksen valmistelua. Julkaisu ilmestyy syksyllä 2003.
 

Kirsti Sintonen

(painetun lehden s. 30-31)