• pääsivu
  • sisällys

  •  

    KESKUSTELUA

    Eettiset ohjeet, mitä ne ovat?


    Professorin eettiset ohjeet ovat nyt paperille painettuna kaiken kansan saatavilla. Kuten odottaa saattaa, hämminkiä on aiheuttanut eräiden tahojen haluttomuus tai kyvyttömyys ymmärtää ohjeiden luonnetta ja tarkoitusta. Kehujakin on kuulunut, mutta niistä ei pidä välittää. Kuten tiedämme, kun kehuu saa kehutulta pisteitä tililleen. Kun haukkuu, pisteet menevät miinukselle. Haukuista siis koituu haukkujalle kuluja. Tästä taas seuraa, että haukkumiseen tarvitaan laadullisesti erilainen motiivi kuin kehumiseen. Siksi kehuista ei yleensä pidä välittää. Haukut kannattaa tutkia.

    Etiikan eli eettisen pohdiskelun, soveltamisen ja tutkimisen maailmassa on tapahtunut aikamoinen muutos viime vuosina. Akateeminen moraalifilosofia hallitsi kenttää suvereenisti kirkon luovuttua julkisen moraalinvartijan roolistaan. Mutta tilanne on jälleen muuttunut. Kun arvokeskustelua on käyty ja etiikasta puhuttu tarpeeksi kauan, etiikka on alkanut tuntua ihmisistä niin tutulta että kuka tahansa uskaltautuu eetikoksi ja moni myös etiikan asiantuntijaksi. Filosofien monopoli on murtunut. Tästä ei ole mitään pahaa sanottavaa, sillä jokainen ihminen joutuu joka tapauksessa ottamaan kantaa oman elämänsä arvoihin, normeihin ja moraaliin. Mutta kun filosofisen etiikan koulutusta ei ole, logiikka pakkaa ontumaan. Silloin keskustelun kenttä sekoaa hyvää tarkoittavien äänten kakofoniaksi. Etiikka kun on arvoituksellinen asia.

    Mitä etiikka ja ennen kaikkea julkistettu eettinen koodi muuttaa? Muuttuvatko professorit nyt eettisemmiksi kuin ennen? Väheneekö kähmintä, lisääntyykö ahkeruus, loppuuko tutkimusvarojen väärinkäyttö? Vastauksia vaativat ne, jotka ajattelevat etiikan olevan kuin laki, jota on noudatettava rangaistuksen uhalla. Etiikkaan ei liity rangaistuksia, muuta kuin julkinen paheksuminen. Tai jos yhteisö on tarpeeksi kyyninen, epäeettistä toimintaa ei edes paheksuta. Silti kyseessä on epäeettisyys, siis teot joita ei pitäisi tehdä.

    Etiikka luo ihanteellisen mallin, jonka avulla kuvataan sitä parasta mahdollista maailmaa jossa haluaisimme elää. Arvot, normit, oikeudet, vastuut ja hyveet ovat kaikki ihanteita, joiden avulla voi kartoittaa tuota parasta mahdollista maailmaa ja myös etsiä sinne tietä. Professori kohtelee viranhakijoita puolueellisesti, esimerkiksi pitää omia oppilaitaan ensisijaisina hakijoina. Tämä on "Professorin eettisten ohjeiden" vastaista toimintaa. Toiminnan tuntee vääräksi jokainen joka ajattelee asiaa, vaikka ei noita ohjeita olisi lukenutkaan. Samoin jokainen tietää, ettei pelkkä tietoisuus omien oppilaiden suosimisen vääryydestä riitä lopettamaan suosimista. Omat valtaverkoston rakentamisen houkutus on joskus liian suuri.

    Miksi siis eettiset ohjeet? Niiden tarkoituksena on manifestoida etiikkaa, eli tuoda julki professorikunnan eettisen tietämyksen ja tietoisuuden taso, opiksi professoreille itselleen ja heidän toimintansa yleisölle. Näin me ajattelemme etiikasta, silloin kun hiljen-nymme sen äärelle ja kysymme, mikä omassa työssämme on yleisesti ottaen tärkeää ja mikä vaikeaa. Silloin unohdamme hetkeksi arjen rientojen, työn realiteettien ja oman raadollisen egoismimme paineet. Kysymme millaisen maailman haluaisimme luoda, ainakin siltä osin kuin kyseessä on professorin työkenttä ja siinä toimivat ihmiset. Olisi katkeraa joutua myöntämään, että tällaisten ihanteiden manifestoituminen olisi jotenkin turhaa, kiellettyä tai halveksuttavaa - ellemme ole täysiä kyynikoita.

    Eettiset ohjeet eivät ole pitkät tai monimutkaiset. Moni filosofi osaisi kirjoittaa kokonaisen kirjan kustakin eettisten ohjeiden kohdasta. Sellaisesta sanasta kuin "oikeudenmukaisuus" on kirjoitettu jo aika paljon. Ohjeiden pidentäminen ei siis auta. Muuten olen kiinnostuksella odottanut opiskelijan eettisiä ohjeita. Kun kaikilla ammateilla ja monilla firmoillakin on omat eettiset koodinsa, miksei opiskelijoilla? Heillä on vastuu omasta oppimisestaan, valmistumisestaan ja saamansa opetuksen käytöstä. Opiskelija ei opiskele vain itseään varten. Hän saa oppia valtion varoin. Opiskelija vaatii professoreilta yhä enemmän ja enemmän, mutta kuinka on hänen oman arvomaailmansa ja etiikkansa laita? Opiskelijan eettinen koodi kertoisi lyhyesti ja ytimekkäästi mihin opiskelija sitoutuu. Tätä ohjeistoa on sitten mukava verrata professorien eettisiin ohjeisiin. Me olemme kuitenkin kertoneet mihin me haluamme sitoutua ja mitä katsomme meiltä voitavan vaatia.

     

    Timo Airaksinen

    Kirjoittaja on Helsingin yliopiston käytännöllisen filosofian professori. Hän toimi jäsenenä Professorin eettiset ohjeet laatineessa Professoriliiton työryhmässä.

    (painetun lehden s. 24)