Määräaikaisuuksien väärinkäyttö yliopistoissa lopetettava

Yliopistojen työntekijöistä on määräaikaisia noin 63 %. Tieteentekijöiden liiton jäsenistä määräaikaisissa työ- tai virkasuhteissa työskentelee peräti 76,5 %.

Valtion työmarkkinalaitos selvittää paraikaa määräaikaisongelmaa. Seuraavalla neuvottelukierroksella määräaikaisuuksien väärinkäyttö noussee myös esille.

Valtion henkilöstön määrä oli vuonna 2 000 yhteensä 123 721. Heistä oli määräaikaisia 35 778 eli 28,9 %. Yliopistoissa työskenteli vastaavana ajankohtana 28 293 työntekijää, joista oli määräaikaisia 17 884 eli 63,2 %. Muualla valtiolla määräaikaisten osuus oli samaan aikaan 18,7%. Tieteentekijöiden liiton vajaasta 6 000 jäsenestä valtaosa työskentelee yliopistoissa. Jäsenkyselyn mukaan 76,5% heistä on määräaikaisissa työ- tai virkasuhteissa. Määräaikaisten paljous näyttää siis valtiolla olevan erityisesti yliopistojen ja niissä työskentelevän akateemisten ongelma.

Määräaikaisten korkea osuus yliopistoissa selittyy osittain yliopistojen erityistehtävillä.

Määräaikaisuuksia selvitetään

Tieteentekijöiden liiton edustajilla oli vuoden alussa mahdollisuus keskustella ministeri Suvi-Anne Siimeksen kanssa yliopistojen määräaikaisongelmasta. Ministeri Siimeksen toimeksiannosta valtion työmarkkinalaitos on sittemmin ottanut ko. ongelman tarkasteltavakseen. Työmarkkinalaitos on pyytänyt yliopistoilta selvitystä määräaikaisten käytöstä. Yliopisto-työnantajien ryhmä on nimennyt Teknillisen korkeakoulun hallintojohtajan Esa Luomalan selvittämään asiaa. Maaliskuussa Luomala kuuli Tieteentekijöiden liittoa ja eräitä muita järjestöjä ko. asiassa. Luomalan raportin valmistumisen jälkeen yliopistoille annettaneen suositukset määräaikaisten käytöstä.

Määräaikaisten väärinkäytön estäminen näyttää nousevan esiin myös seuraavalla neuvottelukierroksella.

Määräaikaisuudelle oltava aina peruste

Määräaikaisten työntekijöiden osuus yliopistojen henkilöstöstä on viime vuosina kasvanut.

Suurin syy kasvuun on ollut se, että valtiovalta on lisännyt kilpaillun rahoituksen osuutta yliopistoille suoraan valtion budjetista tulevaan rahoitukseen verrattuna. Valitun politiikan tarkoituksena on ollut tutkimustoiminnan tehostaminen, mutta se on samalla merkinnyt määräaikaisten työntekijöiden, erityisesti määräaikaisen tutkimushenkilöstön, lukumäärän lisääntymistä.

Yliopistojen kokonaisrahoituksesta oli vuonna 2001 suoraa budjettirahoitusta 63% ja kilpailtua ulkopuolista rahoitusta 37 %. Kilpaillun rahoituksen 37 prosenttiyksiköstä on 28 prosenttiyksikköä julkista rahoitusta. Tästä julkisesta rahoituksesta huomattava osa tulee Suomen Akatemian ja TEKESin kautta.

Osa yliopistojen määräaikaisista on palkattu suoraan budjetissa yliopistoille osoitetuilla varoilla.

Jotkut budjettivaroin palkatuista hoitavat pysyviä virkoja, jotka täytetään asetuksen perusteella aina määräajaksi. Tällaisia virkoja ovat esimerkiksi assistentuurit.

Määräaikaisuudelle tulee aina olla perusteltu syy, kuten laki edellyttää. Muun muassa tähän seikkaan tulisi määräaikaisia otettaessa kiinnittää erityistä huomiota.

Virkamieslain 9§:n mukaan virkamies voidaan nimittää määräaikaiseen virkasuhteeseen, jos työn luonne, sijaisuus, avoinna olevaan virkaan kuuluvien tehtävien väliaikainen järjestämien tai harjoittelu sitä edellyttävät. Em. lainkohdan tulkinnassa rahoituksen määräaikaisuutta ei ole katsottu virkasuhteen määräaikaisuuteen oikeuttavaksi tekijäksi. Saman lain 56 §:n mukaan virkamiehellä, joka ilman 9§:ssä säädettyä perustetta on nimitetty määräajaksi tai joka on ilman pätevää syytä toistuvasti nimitetty peräkkäin määräajaksi, on oikeus virkasuhteen virastoon päättyessä sen vuoksi, ettei häntä enää nimitetä tämän viraston virkamieheksi, saada virastolta vähintään kuuden ja enintään 24 kuukauden palkkaa vastaava korvaus. Korvauksen määrää maksettavaksi virkamieslautakunta. Korvausvaatimus on esitettävä virkamieslautakunnalle kuuden kuukauden kuluessa virkasuhteen päättymisestä.

Pääosa yliopistojen virkamiehiä koskevista virkamieslautakunnassa käsitellyistä tapauksista on johtanut siihen, että yliopisto on tuomittu maksamaan korvauksia työntekijälle laittomasta virkasuhteen katkaisemisesta.

Määräaikaisten osuuden kasvu yliopistoissa saattaa kiristyvän kilpailun tilanteessa johtaa siihen, ettei yliopistoihin saada tulevaisuudessa riittävästi pätevää henkilöstöä, koska ihmiset hakeutuvat mieluummin työtehtäviin, joissa palvelussuhdeturva on parempi. Jatkuva epävarmuus tehtävien jatkumisesta vaikuttaa työstä saataviin tuloksiin.

On erinomainen asia, että yliopistojen pätkätyöongelmaa ollaan selvittämässä ja etsimässä keinoja epäkohtien korjaamiseksi. Onhan pätkätöiden vähentämi
sessä ja niiden korvaamisessa pysyvillä työ- tai virkasuhteilla kyse yliopistojen tuloskunnon parantamisesta sekä työssä viihtymisen lisäämisestä.

Määräykset lyhyempiä kuin projekti

Yliopistojen pätkätöiden osalta ongelmana mainitaan yleensä vain määräaikaisten suuri lukumäärä ja laittomat määräaikaisuudet. Kuitenkin erittäin suuri ongelma on myös määräysten lyhyys.

Vaikka määräysten kestosta ei ole mitään tutkimuksiin pohjautuvaa tietoa käytettävissä, tuntuu siltä, että määräykset ovat monesti aiempaa lyhyempiä. Aivan liian usein törmää siihen, että määräys on selkeästi lyhyempi kuin varsinainen tiedossa oleva projekti.

Liiton yliopistoissa työskentelevistä määräaikaisista työntekijöistä peräti 52,8%:lla palvelussuhteen pituus on korkeintaan vuosi. Neljäsosalla se on alle 10 kuukautta ja heidän joukossaan on runsaasti niitä, joilla määräykset ovat vain 1-3 kuukauden pituisia. Yli kolmen vuoden määräyksiä on vain runsaalla 20 prosentilla määräaikaisista. Edellä olevat luvut viestivät yliopistojen epäonnistuneesta henkilöstöpolitiikasta.

Näyttäisi siltä, että kaikissa yliopistoissa on monissa tapauksissa mahdollista siirtyä nykyistä pitempien määräysten antamiseen, jos vain halutaan. Kyse on kulttuurista, jonka muuttamiseen ei liene ylipääsemättömiä esteitä. Tavoitteeksi voitaisiin alkuvaiheessa ottaa se, ettei alle vuoden pituisia määräyksiä enää annettaisi, ellei se olisi aivan välttämätöntä.

Myös maan rajojen ulkopuolella on kiinnitetty huomiota yliopistojemme määräaikaisten asemaan. Huhtikuussa julkistettiin Suomessa suoritettua ulkopolitiikan ja turvallisuuskysymysten tutkimusta arvioineen kansainvälisen arviointiryhmän raportti. Erityistä huomiota sai sekä arvioinnissa että käydyssä keskustelussa nuorten tutkijoiden aseman parantaminen. Kansainvälinen työryhmä totesi ongelmaksi lyhytaikaiset työsuhteet ja epävarmuuden tulevaisuudesta, jolloin pitkäaikainen paneutuminen tutkimukseen kärsii.

Työntekijän sitoutuminen työyhteisöönsä on pitkissä määräyksissä parempi kuin lyhyissä. Pitkät määräykset motivoivat työntekijää työtehtäviensä hoidossa lyhyitä määräyksiä paremmin. Pitkät määräykset viestittävät työntekijälle, että työnantaja arvostaa häntä ja hänen osaamistaan. Pitempikestoisiin määräyksiin siirtyminen pienentäisi tarpeetonta hallintobyrokratiaa ja varmistaisi samalla määräaikaisten demokraattisia oikeuksia työyhteisössä.

Vaikka yliopistoissa annettujen määräysten pidentäminen on olennainen osa määräaikaisten väärinkäytön ehkäisyä, tulisi lähtökohtaisesti pyrkiä siihen, että työntekijät nimitettäisiin pysyviin palvelussuhteisiin aina, kun se on mahdollista.

Virkamieslainsäädäntö mahdollistaa virkojen perustamisen myös ulkopuolisella rahoituksella toimiville. Yliopisto voi nimittää työntekijän tällaiseen virkaan esimerkiksi toistaiseksi (pysyvästi).

Olisi tärkeätä, että tutkimussopimuksia neuvottelevat yksiköt, joissa on ulkopuolisen rahoituksen tietty jatkuva taso, vakinaistavat tutkimushenkilöstöstään sen osan, joka on mahdollista suhteellisen riskittömästi vakinaistaa. Jos sitten yksikön ulkopuolinen rahoitus tyrehtyy, tulisi yliopiston korvata tutkijan palkkaus muista varoista yliopiston sisältä. Mikäli kokoaikaisten virkojen perustaminen projektitutkijoille ei ole mahdollista, tulisi joissakin tapauksissa harkita palkkausluokkiin sidoksissa olevien osa-aikaisten virkojen perustamista.

AKAVA TMT, kokoaikatyössä olevat, lokakuu 2001

Klaus Sundbäck

(painetun lehden s. 14-16)