KOLUMNI
Markku Myllykangas
Välskärikoulutus
Opetusministeri Raskiin ovat henkilöityneet suunnitelmat
lääketieteen lisensiaatin tutkintoon johtavan muuntokoulutuksen
käynnistämisestä vuoden 2003 alusta. Koulutettavat
olisivat lähinnä sairaanhoitajia ja terveydenhoitajia,
joilla on vähintään kolme vuotta työkokemusta.
Poikkeuskoulutuksen taustalla on terveydenhuoltoamme muka kalvava
"vakava lääkäripula", nykyisen koulutuksen
puutteet perusterveydenhuollossa tapahtuvaa työtä silmällä
pitäen ja kiinnostuksen hiipuminen terveyskeskustyöhön.
Ministerin päähänpinttymän vuoksi muutamassa
yliopistossa tärväytyy henkilökunnan tehokasta
peliaikaa kuolleena syntyneen ajatuksen torpedoimiseen. Kun asioista
muovautuu arvovaltakysymys, niihin eivät järkisyyt tehoa.
Osa ministeriön virkamiehistä on tosin havahtunut tosiasioihin.
Nyt koko rojektin päätehtävänä on Raskin
kasvojen pelastus.
Muuntokoulutuksen perustelut ontuvat pahasti. Suomessa ei ole
varsinaista lääkäripulaa. Väestö on terveempää
kuin koskaan aikaisemmin ja lääkäreitä on
ennätysmäärä. Lääkäreiden liikakoulutus
on turhan kallista lystiä. Lääkärit pystyvät
kyllä työllistämään aina itsensä
ylihoitamalla potilaita ja keksimällä uusia syndroomia
eli medikalisoimalla arjen ongelmia, joihin lääketieteellä
ei kuitenkaan ole tepsiviä välineitä. Kuten kansallinen
terveysprojekti ehdottaa, lääkäreiden nykyisiä
töitä voi siirtää potilasturvallisuutta vaarantamatta
hoitajille ja näin vapauttaa lääkäreitä
lääketieteellisesti oikeisiin töihin.
Terveyskeskustyö ei ole suuressa huudossa varsinkaan nuorten
lääkäreiden keskuudessa. Se johtuu muun muassa
parjauskampanjasta, jota on käyty perusterveydenhuoltoa vastaan
sekä tavallisten sukankuluttajien että terveydenhuollon
ammattilaisten toimesta. Terveyskeskustyö ansaitsee kunnian
palautuksen, mutta se ei tapahdu muuntokoulutuksen kautta. Kaikista
syrjäisimpiin terveyskeskuksiin ei saada millään
ilveellä riittävästi lääkäreitä,
ei edes isolla rahalla. Muuntokoulutettavien halukkuutta pöpelikköön
ei voida taata. Lääkäreiden lisäksi pienimmille
ja syrjäisimmille paikkakunnille ei enää riitä
muutakaan koulutettua henkilökuntaa.
Aiemmin sairaanhoitajakoulutuksesta on hyväksytty enimmillään
muutama opintoviikko korvaamaan lääkäriopintoja.
Alun perin korvattavia opintoviikkoja piti taikoa jopa 80 eli
muuntokoulutuksessa lääkäriksi olisi voinut leipoutua
neljässä vuodessa. Tästä uhkavaatimuksesta
on nyt lipsuttu. Jokaiselle muuntokoulutettavalle meinataan räätälöidä
ikioma opetussuunnitelma korvaavuuksineen.
Nykyisessä terveystieteiden maisterikoulutuksessa sairaanhoitajan
koulutuksesta korvataan tutkintoon vain noin 30 opintoviikkoa.
Lääkäreiden muuntokoulutuksessa alkuperäisten
kaavailujen mukaan korvattavaa olisi pitänyt siunaantua tuplaten.
Aiemmin hoitotieteilijät ovat pitäneet tiukkaa hajurakoa
lääketieteeseen. Mikä tekee nyt yhtäkkiä
hoitotieteestä, ja hoitoalan työkokemuksesta, lääketiedettä?
Vain valta, ministeri(ö)n mahtikäsky! Paavo Haavikon
sanoin: "Kaikki herkut ovat raakoja: lohi, osterit ja valta".
Korvaamalla osa lääketieteen opinnoista aiemmalla koulutuksella
ja työkokemuksella, kuvitellaan muuntokoulutuksesta muokkautuvan
nykyistä lääketieteen koulutusta selvästi
lyhyempi pikataival. Käytännössä siitä
voisi tulla etanan vauhtia mateleva hidaskoulutus, monille jopa
pidempi kuin suoraan koulun penkiltä tulleille. Koska muuntokoulutukseen
otettavilta vaaditaan kolmesta viiteen vuoteen kestänyt työrupeama,
monet ovat todennäköisesti jo perheellisiä ja pysyvässä
kokopäiväisessä työsuhteessa, josta täydellinen
irrottautuminen ei kaikille saattaisi olla taloudellisesti mahdollista.
Ainakin osa roikkuisi duunissa ja opiskelisi opinto- ja virkavapailla.
Näin opiskeluaika venyisi.
Jos sisäänottoa lääkäreiden koulutukseen
on ihan pakko edelleen paisuttaa, tehdään se perinteisin
menoin, ei kepulikonstein. Ammattikunnan sisälläkin
tällainen spesiaaliserviisi saattaisi jakaa porukan kahden
kerroksen väkeen, oikeisiin lääkäreihin ja
hoitajalääkäreihin, joita katsottaisiin kieroon.
Muuntokoulutus vaatisi täysin oman koulutusohjelman omine
opettajineen ja opetuksen tukihenkilöstöineen, sitä
ei voi ympätä normaaliin opetukseen. Esimerkiksi Kuopion
yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aloitti
tänä syksynä opiskelun 132 lääketieteen
opiskelijaa, tiedekunnan historian ja samalla koko maan suurin
sisäänotto. Tällekään porukalle ei ole
tarpeeksi opettajia, tiloja, välineitä eikä potilaita.
Kuopion yliopistollinen sairaala (KYS) on maamme pienin lajissaan.
KYSin talousongelmien inspiroima "vakauttamisohjelma"
osastojen lakkauttamisineen voi hankaloittaa entisestään
nykyistenkin opiskelijoiden potilaskontakteja. Siinä sivussa
pitäisi pyörittää älytöntä
muuntokoulutusohjelmaa, jota sekä lääkäreiden
että hoitajien ammattijärjestöt hylkivät.
Opetusministeriö on jo pitkään kyykyttänyt
erityisesti Kuopion yliopistoa, jonka lääketieteen opetuksen
opettaja- ja muut resurssit ovat niukimmat koko maassa. Jatkuvasti
paisuva lääkäreiden normaalikoulutus pitäisi
panna ensin kuntoon ja vasta sitten edes haaveilla muista hullutuksista.
Lähestyvät eduskuntavaalit voivat pelastaa meidät
pälkähästä. Nyt on aloitettava viivytystaistelu
ja toivottava, että seuraavaan hallitukseen saadaan uusi
opetusministeri, joka tajuaa lääkäreiden muuntokoulutuksen
kuplaksi ja hautaa sen hiljaisuudessa.
(painetun lehden s. 29-30)
|