Tutkijankoulutusta alankomaalaisittain
Alankomaissa jatko-opiskelijan asema on suhteellisen turvattu
- suurin osa tekee jatkotutkimusta nelivuotisessa AiO-virassa
(Assistent-in-Opleiding). AiO-tutkijoiden
asemasta kirjoittaa ohessa Groningenin yliopistossa tutkijavaihdossa
oleva Anu Lahtinen.
Kuten Suomessa, myös Alankomaissa yliopistoilta vaaditaan
paljon. Elinikäinen oppiminen ja nopeat putkitutkinnot pitäisi
linkittää luovasti globaalin tietoyhteiskunnan vaatimuksiin.
Rahoituksen vähetessä ja työtahdin kiristyessä
yliopistotyön arvostus kuitenkin heikkenee.
- Väitöskirjan teko on rankkaa työtä - olisi
oikeudenmukaista, että voisimme maksaa siitä kunnon
palkkaa, kritisoi professori Martin Gosman, joka koordinoi
humanistien jatkokoulutusta Groningenin yliopistossa.
Akateeminen vapaus - tai se mitä siitä on jäljellä
- ei kompensoi heikkoa taloudellissosiaalista asemaa; opiskelijoiden
kiinnostus akateemista uraa ja jopa opiskelua kohtaan on vähentynyt.
Nelivuotiset AiO-tutkijapaikat
Alankomaalaisen jatko-opiskelijan asema on silti usein suhteellisen
turvattu - neljän vuoden ajan. Suurin osa tekee jatkotutkimusta
nelivuotisessa AiO-virassa (Assistent-in-Opleiding,
otettu käyttöön 1986). Opetus- ja hallinnointivelvoitteet
tai pätkärahoitus eivät hidasta jatko-opiskelijoiden
työtä yhtä paljon kuin Suomessa. Periaatteessa
AiO-tutkija voi kyllä käyttää 25% ajastaan
opetustyöhön, mutta koordinaattori Gosman valvoo tiukasti
työmääriä.
- Kun jatko-opiskelija valmistelee ensimmäistä luentoaan,
häneltä menee siihen paljon aikaa. Vaadin opiskelijoita
keskittymään olennaiseen: konferenssikäynnit ja
opintomatkat tulisi rajoittaa muutamaan vuodessa. Pystymme tarjoamaan
vain neljän vuoden palkkauksen ja erikoistapauksissa 6-11
kuukauden lisäajan, joten velvollisuutemme on saada heidät
valmistumaan ajoissa.
Yliopisto sopii vuotuisten aloituspaikkojen määrät
viideksi vuodeksi kerrallaan.
- Mikäli AiO keskeyttää työnsä,
valitaan uusi opiskelija uudelle neljävuotiskaudelle, kertoo
Gosman. - Jos hakujulistus ei tuota kyllin päteviä hakemuksia,
voimme jättää paikan täyttämättä.
Alkuvaiheessa AiO-tutkijat osallistuvat valmistaviin seminaareihin,
joista osa on englanninkielisiä.
- Tavoitteenamme on näin kehittää kansainvälisen
yhteistyön mahdollisuuksia, luonnehtii Gosman.
Niukka, niukempi rahoitusmalli
Seminaari- ja ohjauskuluilla perustellaan sitä, että
AiOn ensimmäisen vuoden bruttopalkka on vain n. 1100
euroa kuussa. Palkkaa korotetaan vuosittain, ja neljäntenä
vuonna kuukausipalkka on noin 1850 euroa - 85% vastaavantasoisten
yliopistotyöntekijöiden palkkaluokasta.
AiO-tutkijat ovat työsuhteessa yliopistoon, mikä
takaa heille tietyn juridisen ja taloudellisen turvan. 1990-luvun
talousvaikeuksissa monet yliopistot korvasivat AiO-virkoja
nelivuotisilla stipendeillä, välttääkseen
työttömyyskorvausmaksuja. Menettely joutui tutkijakoulutettavien
ja ammattiliitto VAWOn ankaran kritiikin kohteeksi. Entistäkin
alempi tulotaso, heikko juridinen asema ja huono eläketurva
sekä vähäinen arvostuksen tunne herättivät
tutkijoissa suuttumusta.
- Vaikeinta on apurahatutkijoilla, joiden apurahakausi päättyy
kesken vuotta. Jos he siirtyvät palkkatyöhön, he
joutuvat maksamaan täyden veroprosentin koko vuoden tuloista
- ja se on paljon pienestä apurahasta, selvittää
Gosman.
Nelivuotiset apurahat kiinnostavat silti ainakin ulkomaalaisia
jatko-opiskelijoita.
Neljä vuotta - tulos ja ulos?
Jatko-opiskelijan arkiset ongelmat ovat kansainvälisiä.
Aloittamisen vaikeus, tutkimuksen solmukohdat, ohjauksen puute,
yksinäisyyden tunne ja kirjoittamiskammo vaivaavat ajoittain
myös alankomaalaisia AiO-tutkijoita.
Byrokraattien ja poliitikkojen ihanneopiskelija valmistuu neljässä
vuodessa maisteriksi ja edelleen neljässä vuodessa tohtoriksi.
AiO-järjestelmä on nopeuttanut valmistumista,
vaikka tutkijoista vain 7% väittelee neljän ja 55% kuuden
vuoden kuluessa. Valtaosa väittelee yli 30-vuotiaana.
- Tiukka valmistumisaikataulu on ongelma, toteaa Groningenin
yliopiston hallituksen sihteeri, tasa-arvoasioiden asiantuntija
Petra Oden. - Vaikka naiset saavatkin pitää kahdeksan
viikon äitiysloman, lapsen saaminen aiheuttaa kaikenlaisia
viivytyksiä, ja arkiset asenteet raskaaksi tulevia naisia
kohtaan ovat usein vanhoilliset. AiO-järjestelmä
ottaa vain rajallisesti huomioon raskauteen tai terveyteen liittyvät
ongelmat - jatkoaikaa saa korkeintaan vajaan vuoden verran.
Valitettavasti viivytykset valmistumisessa vaikuttavat myös
työnsaantiin.
- Neljässä-viidessä vuodessa valmistuneet ovat
virantäytöissä etusijalla, toteaa Gosman.
Petra Oden puolestaan muistuttaa, että varsinkin naiset
joutuvat väiteltyään usein määräaikaisiin
virkoihin, joista he lopulta saavat tarpeekseen ja poistuvat yliopistolta.
- Jos väitelleet naiset eivät jää yliopistolle,
meidän on vaikea rekrytoida heitä myöhemmin professorinvirkoihin.
Alankomaissa n. 10% professoreista on naisia.
Yliopiston ulkopuolisessa työmaailmassa tohtoreita pidetään
usein liian vanhoina, liian erikoistuneina tai - kalliina työnhakijoina.
1990-luvun vaikeina vuosina väitelleet ovatkin kutsuneet
itseään "kadotetuksi sukupolveksi". Eläköityviltä
ikäpolvilta saattaa tulevaisuudessa vapautua yliopistovirkoja,
mutta toisaalta kyseisiä virkoja ollaan entisestään
karsimassa, kun uusi kandidaatti-maisteri -järjestelmä
otetaan käyttöön. Haasteita siis riittää
alankomaalaisillakin tutkijanaluilla.
Anu Lahtinen
Lisätietoja:
J. Huisman & J.Bartelse (eds.) (2000):
Academic Careers: A Comparative Perspective
http://www.awt.nl/nl/pdf/academic.pdf
(painetun lehden s. 20-21) |