Tieteentekijät aitiopaikalla
Tieteentekijöiden liiton 35-vuotisseminaari Tieteentekijät
aitopaikalla keräsi Mediakeskus Lumeen Sampo-saliin yli 80
kuulijaa. Yliopisto - aitiopaikka menneisyyden, nykyisen ja tulevaisuuden
areenoille -paneelissa keskusteltiin yliopiston muuttuneesta roolista.
Juhalseminaari käynnistyi puheenjohtaja Björn Fantin
katsauksella liiton 35-vuotiseen toimintaan. Vanhoja valokuvia,
lehtileikkeitä, piirroksia ja musiikkia sisältävän
multimediaesityksen katsauksen taustalle olivat tehneet Taideteollisen
korkeakoulun graafisen suunnittelun opiskelijat Camilla Pentti
ja Juhana Schulman.
Avauksen jälkeen puheenjohtaja Fant esitteli Vuoden 2002
tieteentekijän Mikko Lehtosen. (Hänestä
oli juttu lokakuun Acatiimissa.) Kiitospuheenvuorossaan Mikko
Lehtonen puhui elämästä yliopistossa.
- Erilaisissa juhlapuheissa kuulee usein sanottavan, että
ihmiset ovat yliopistojen tärkein voimavara. Tottahan se
onkin. Yliopistot tarvitsevat kriittisiä ja vastuullisia
ihmisiä. Yliopiston haasteet ja mahdollisuudet puolestaan
kiteytyvät paljolti siihen, kuinka yliopiston toimintakulttuuria
saataisiin kehitettyä sellaiseen suuntaan, jossa yliopisto
ei vain vaadi vaan voi myös tarjota työntekijöilleen
mahdollisuuden tehdä mielekästä työtä
ja kokea olevansa tarpeellinen osa yhteisöjä.
- Tärkeä osa työn mielekkyyttä on, että
ymmärtää oman toimintansa mielen ja merkityksen.
Siksi pitäisi puhua nykyistä paljon enemmän yliopistoista
tavoitteellisena yhteisöinä, koska nimenomaan sitä
kautta työllämme voi olla merkitystä paitsi yhteiskunnalle
kokonaisuudessaan myös meille itsellemme.
Jäykät rakenteet kehityksen jarruna
Seminaarin paneelikeskustelun aiheena oli Yliopisto - aitiopaikka
menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden areenoille. Paneelissa
olivat mukana Vuoden 2001 tieteentekijä, kreikkalaisen filologian
professori Jaakko Frösén, Vuoden 1999 tieteentekijä,
Taideteollisen korkeakoulun tutkimusjohtaja Päivi Hovi-Wasastjerna,
uusi Vuoden tieteentekijä Mikko Lehtonen sekä projektijohtaja
Kari-Hans Kommonen Taideteollisesta korkeakoulusta. Paneelin
puheenjohtajana toimi Tieteentekijöiden liiton varapuheenjohtaja
Stina Immonen.
Aluksi panelisteilta oli pyydetty lyhyet alustukset. Jaakko Frösén
kertoi yliopistojen menneisyydestä. Niiden juuret voidaan
ulottaa noin vuoteen 500 jKr, jolloin Beirutissa aloitti juristikoulu.
Bolognan yliopistokin aloitti juristien kouluttajana. Sivistysyliopiston
ihanne yhdistetään vasta saksalaisen Humboltin nimeen,
jolloin korkeimmasta hengen viljelystä tuli yliopistojen
tärkein tehtävä.
Päivi Hovi-Wasastjerna pohti yliopistojen perustehtäviä
sekä yliopistolakiin mukaan otettavaa kolmatta tehtävää.
Hänen mielestään yhteiskunnallinen ja alueellinen
vaikuttavuus olivat jo silloin esillä, kun yliopistoja perustettiin
aluepoliittisin perustein.
Hovi-Wasastjerna piti tutkijakouluja ja monitieteisin tutkimusohjelmia
hyvänä kehityksenä, mutta tutkimuksen kansainvälinen
rahoitus sai osakseen kritiikkiä. - On järkyttävää,
että EU:n budjetissa tutkimusrahoituksen osuus on 4 % ja
maatalouden yli 40 %. Eurooppalaisen tutkimusalueen synnyttäminen
merkitsisi vain noin prosentin siirtoa maataloustuista tutkimukseen.
Kari-Hans Kommonen vei keskustelua tulevaisuuden areenoille.
Hän puhui digitalisoinnin vaikutuksista ihmisten arkeen ja
tutkimukseen. Hänen mielestään millään
tieteenalalla ei ole yksistään välineitä ratkoa
tulevia ongelmia.
- Missä kasvatetaan monialaiset osaajat, kun koko järjestelmä
perustuu tieteenalajakoon. Kuinka tuleviin haasteisiin reagoidaan
jäykillä rakenteilla, hän kysyi.
Mikko Lehtosen mielestä yliopistot muistuttavat feodaalisia
valtioita.
- Meillä on liikaa pieniä laitoksia, esimerkiksi yhteensä
kuusi kirjallisuuden laitosta ja seitsemän sosiologian laitosta,
jotka kaikki huolehtivat perustehtävistä. Innovatiivisuus
kärsii.
- Tulosohjausjärjestelmä muistuttaa reaalisosialismia:
tehtaat tuottavat sen verran kuin ministeriö on määrännyt.
Kuinka anarkia sitten organisoidaan? Mikko Lehtonen esitti neljä
kriteeriä: tehdään monitieteisyydestä tuloskriteeri,
perustetaan monitieteisiä virkoja, tuotetaan uudentyyppisiä
kandi- ja maisteriohjelmia sekä kiintiöidään
osa Suomen Akatemian tutkimusrahoituksesta monitieteisiin hankkeisiin.
Yliopistot vievät yhteiskuntaa eteenpäin
Yliopistojen alkuperäisenä ideana oli kouluttaa tietynlaisia
osaajia tietynlaisiin tehtäviin.
- Tämän takia ei ehkä nimitykseksi valittu latinalaista,
ihmisten yhteisöä korostavaa universitas-nimitystä,
Frösén totesi.
Hänen mielestään nyt tarvitaan uudenlaisia toimenkuvia,
osaajia, jotka ylittävät paradigmoja.
Myös Päivi Hovi-Wasastjerna myönsi, että
yliopistojen muutosherkkyys ei ole ollut paras mahdollinen.
- Pitäisi lähteä tutkimuksesta, ei rakenteista.
Esimerkiksi virtuaaliyliopisto on Ranskassa ja Suomessa synnytetty
keskusjohtoisesti, kun lähes kaikkialla muualla virtuaalisuus
on alkanut yliopistojen piiristä.
Jaakko Frösén muistutti, että yliopistojen tehtävä
on viedä yhteiskuntaa eteenpäin eikä toisinpäin.
Keskustelijat pohtivat myös yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen
suhdetta sekä tutkimustulosten hyödynnettävyyttä.
- Yliopistot ovat uuden tiedon tuottajia, siksi en koe ammattikorkeakouluja
kilpailijoiksi, Lehtonen huomautti.
- Digitaalisella puolella kaikki on uutta tietoa. On kyseenalaista,
että yliopistojen pitää tuottaa kaupallistettavia
innovaatioita.
Kommosen mielestä meillä ihaillaan liikaan esimerkiksi
Nokia tutkimusrahoituksen mittavuutta.
- Meillä luullaan, että kaikki mikä on Nokia on
myös meidän. Se on kuitenkin harhakuva. Kiinnostusta
pitäisi siirtää julkiseen satsaukseen perustuvaan
open resources -puoleen ja tavallisia ihmisiä koskettaviin
asioihin, Kommonen lisäsi.
- Teknologia ei määrittele omaa kehitystään
saati sitten yhteiskunnan kehitystä, Lehtonen korosti.
Tulevaisuuden arjen tutkija Kommonenkin piti virtuaaliyliopistoa
huonona konseptina.
- Se nähdään liiaksi oppimateriaalina kun se pitäisi
nähdä laajempana verkostona, dynaamisena prosessina.
Teksti: Kirsti Sintonen
Kuvat: Ari Aalto
(painetun lehden s.22-24) |