Perustutkimuksen asemaa ei saa rappeuttaa

"Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus on yhdessä kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa suomalaisen teknologiapolitiikan linjaaja, kehityksen veturi ja sen toteuttaja soveltavan tutkimuksen harjoittajana." Näin tiivistää pääjohtaja, professori Erkki KM Leppävuori VTT:n roolin, mutta sanoo juuri nyt olevansa erityisen huolestunut suomalaisen perustutkimuksen tulevaisuudesta.

"Viime vuosien suunta on vienyt siihen, että perustutkimuksessa tehdään sitä mihin saadaan rahaa. Jos sama tyyli jatkuu, aitoa uteliaisuustutkimusta ei Suomessa kohta enää ole, sillä tiedeyliopistot ovat joutuneet entistä enemmän hakemaan ulkopuolista rahoitusta. Esimerkiksi Teknillisen korkeakoulun tutkimusrahoituksesta taitaa jo peräti puolet tulla ulkopuolelta, kasvavassa määrin Teknologian kehittämiskeskuksen Tekesin kautta. Ja kun sieltä tuleva raha edellyttää yritysyhteistyötä, hankkeiden aikajänne lyhenee ja tavoitetaso laskee."

"Tällä menolla perustutkimuksemme taso romahtaa", Leppävuori ennustaa.

Viime aikoina akateemisessa keskustelussa on viljelty käsitettä "yliopistojen kolmas rooli". Opetuksen ja uuden tiedon tuottamisen rinnalle on nyt nostettu tieteellisten tulosten hyödyntäminen - ja sitä lainmuutoskin korostaa. Yliopistoinstituutiota ollaan siis viemässä elinkeinoelämän helmoihin.

Tästä suuntauksesta ei Leppävuori ole ollenkaan mielissään. Hän ei ymmärrä myöskään ammattikorkeakouluja, joita nyt viimeisen lainmuutoksen voimalla ollaan patistamassa soveltavan tutkimuksen tekoon. "Ammattikorkeakoulut ovat olleet näkyvästi esillä poliittisessa päätöksenteossa, mutta alkuperäinen idea käden taitojen edistämisestä näyttää kokonaan unohtuneen."

Kriittistä massaa syytä jalostaa

Suomalaisen tutkimusyhteisön vahvuus on Leppävuoren mielestä juuri se kolmiyhteys, jonka osapuolia ovat tiedeyliopistot, soveltavaa tutkimusta tekevät valtion laitokset ja yritysten omat tutkimusosastot. "Olisiko tämä päässyt poliittisilta päättäjiltä ja ministeriöiden virkamiehiltä unohtumaan?"

Pienten uusien yksiköiden sirottelu maakuntiin ei Leppävuorta innosta. Ei joka niemeen, notkoon ja saarelmaan kannata bioenergialaitosta perustaa. Pikemminkin hän toivoisi lisää resursseja jo olemassa oleviin soveltavaa tutkimusta tekeviin laitoksiin, joita sentään Suomessa on parikymmentä. Niillä on vankka oma tutkimustraditio, runsaasti kasaantuvaa osaamista ja joka suhteessa valmis infrastruktuuri.

"Eiköhän meidän tässä maassa kannattaisi sijoittaa kriittiseen massaan, kun omat markkinat ovat pienet ja kun kaikessa on kuitenkin otettava globaali näkökulma huomioon." Leppävuoren mielestä alueellisen tasapainon kehittäminen osaamisen kautta on sinänsä kannatettava asia, mutta se ei saisi merkitä tasapäistämistä, koska se johtaa silkkaan keskinkertaisuuteen.

Eduskuntavaalikampanjoita seuratessaan Leppävuorta on ihmetyttänyt, että ehdokkaat olivat kiinnostuneita kansantalouden jakopolitiikasta, mutta kukaan ei ottanut teemaksi kasvua ja kansakunnan kilpailukyvyn nostamista. Ne ovat kuitenkin aiheita, joista poliittiset päättäjät ja kansalaiset pitäisi saada kiinnostumaan.

Rahoituksen vinoumat oiottava

Leppävuori on jäsen valtion tiede- ja teknologianeuvostossa, joka julkisti joulukuussa linjauksensa tulevien hallitusneuvottelujen pohjaksi. Neuvosto esitti yksityiskohtaiset rahoitussuositukset vuosille 2003 -2007 periaatteena, että julkista rahoitusta olisi lisättävä bruttokansatuotteen arvioitua kasvua nopeammin. (Ks. tämän lehden sivut 11-12.)

Sen sijaan että ilakoidaan sillä, mikä loppujen lopuksi on tutkimukseen ja kehitystyöhön pantu prosenttiosuus bruttokansatuotteesta, kannattaisi muistaa Speden kuolematon lausahdus: prosentista ei tule edes känniin! "Sen sijaan että yritetään työntää 70 prosenttia ikäluokasta korkeakouluputkeen ja käyttää kaikkiaan 8 prosenttia bruttokansantuotteesta koulutukseen, voisi osan koulutusresursseista siirtää tutkimus- ja kehitystyöhön", Leppävuori provosoi.

Toinen vinosuuntaus kansallisessa tutkimus- ja kehityspanoksessa on, että painopiste alkaa olla liikaa kilpaillun rahoituksen puolella, mikä tarkoittaa Tekesin ja Suomen Akatemian kautta haettavaa tukea. Voisikin kysyä, mitä lisäarvoa tuo se, että osa KTM:n rahoituksesta VTT:lle tulee Tekesin kautta kun suurin osa voisi tulla ministeriöltä suoraan.

Tiede- ja teknologianeuvosto korostaa kannanotossaan tutkimuslähtöisen sosiaalisen innovaatiotoiminnan kehittämistä niin tiedekorkeakoulujen ja Suomen Akatemian kuin tutkimuslaitostenkin piirissä. Leppävuori myöntää pohtineensa tuota uutta iskusanaa erityisesti oman organisaationsa kannalta.

Humaani näkökulma teknologiaan

"Aivan selvä trendi on se, että teknologian itsenäinen rooli tulee vähenemään. Teknologiasta tulee osa laajempaa kokonaisuutta, olkoon se sitten liikeyritysten ansaintalogiikkaa tai terveyden- ja sairaudenhoidon kunnallisia palveluita. Enää ei puhuta teknologisista innovaatioista, vaan yhteiskunnallisista innovaatioista, ja se on suuri haaste myös VTT:n tutkimustyölle." Esimerkiksi tieto- ja viestintätekniikassa uusi tutkimuskohde ovat elinympäristöömme piiloutuvat älykkäät ja ihmisläheiset järjestelmät.

VTT tekee jonkin verran strategista perustutkimusta - perustutkimusta jossa on bisneksen siemen. Mutta iso osa toiminnasta on tilaustutkimusta toisaalta julkiselle sektorille ja toisaalta elinkeinoelämälle, joka hakee uusia ratkaisuja omaan arvoketjuunsa. Tiukka taloudellinen tilanne näkyy nyt sillä tavalla, että hankkeista neuvotellaan pidempään ja että asiakkaat pyrkivät painottamaan lyhyen aikavälin hyötynäkökohtia enemmän kuin ennen.

Vuonna 2002 tutkimusvolyymi kasvoi vain kaksi prosenttia, eikä lisää väkeä 3000 hengen organisaatioon otettu. Toista oli menneinä huippuvuosina, kun elektroniikassa ja tietotekniikassa henkilöstön kasvu oli molemmissa yksiköissä jopa 10 prosenttia vuodessa. Pitkän aikavälin keskimääräiset kasvuluvut ovat olleet liikevaihdossa 5 ja henkilömäärässä 3 prosenttia.

Leppävuori sanoo VTT:n hyväksyneen itselleen tieteenteon jatkokouluttajan roolin, eikä se paljon puhuttu tohtoritulva ole ollut haitaksi. "Pelkkä väitöskirjahan ei tutkijakoulutuksesi riitä. Silloin kun tieto- ja viestintätekniikan buumi oli kuumimmillaan, organisaatiomme läpi virtasi jopa 60 henkilöä vuodessa. Nuoret tekivät jonkin opinnäytteen ja siirtyivät sitten teollisuuden palvelukseen. Vanha totuushan on, että tieto siirtyy varmimmin nahkakansissa!"  

Teksti: Marja-Leena Vepsäläinen

(painetun lehden s. 8-9)