Yliopistojen kasvava rooli puhutti rehtoreita
Lukuvuoden 2003-2004 avajaispuheissa monet rehtorit kiinnittivät
huomiota yliopistojen virkarakenteisiin sekä nuorten tutkijoiden
asemaan. Myös yliopistojen kasvavat tehtävät, muun
muassa tutkinnonuudistus sekä ns. kolmannen tehtävän
kirjaaminen yliopistolakiin, esiintyivät useiden rehtoreiden
puheenvuoroissa.
Kuopion yliopiston rehtori Matti Uusitupa
oli Kuopion yliopiston 32. lukuvuoden avajaisissa huolestunut
nuorten tutkijoiden asemasta,
Uusituvan mielestä 1990-luvun puolivälissä
käynnistettyjen tutkijakoulujen kokeilun aika on ohi.
Uusitupa uudistaisi tutkijakouluja liittämällä
ne toiminnallisesti ja taloudellisesti entistä tiiviimmin
osaksi yliopistojen normaalia toimintaa. Tutkijankoulutuspaikat
olisi arvioitava myös suhteessa valtakunnallisiin tohtorintutkintotavoitteisiin
ja rahoituksessa olisi pyrittävä pitkäjänteisyyteen.
Uusitupa kantoi huolta nuorten tutkijakoulutettavien
taloudellisesta asemasta ja sosiaaliturvasta.
- Apurahatutkijat ovat väliinputoajia.
Ainakin pitempiaikaisesti apurahalla tutkimustyötä
tekevien sosiaalisen aseman tulisi olla yhdenvertainen muiden
työssä käyvien kanssa.
Nuorista tutkijoista on huolehdittava
myös väitöskirjan valmistumisen jälkeen.
- Nuoren tohtorin aseman parantaminen
on mielestäni tärkein kehittämisen kohde ammattimaisen
tutkijakoulutuksen kohentamiseksi Suomessa, Uusitupa korosti.
Uusitupa kaipaa yliopistoihin määräaikaisia
tutkijatohtorin virkoja. Hänen mielestään Suomen
Akatemian, yliopistojen ja opetusministeriön tulisi yhdessä
panostaa tohtorikoulutuksen jälkeiseen tutkijakoulutukseen.
Ellei näin tehdä, nuorten tohtorien osaaminen ja
energia jäävät kanavoimatta suomalaisen yhteiskunnan
hyväksi.
- Nuoret tohtorit ovat keskeisiä
tutkimustyön edistäjiä, he luovat uutta ja
toimivat mm. erinomaisina lähiohjaajina tutkijan uraa
aloittaville väitöskirjatyöntekijöille. Suurin pullonkaulahan
Suomen yliopistoissa on lähiohjauksen puute.
Teknillisen korkeakoulun uusi rehtori
Matti Pursula puhui myös yliopistojen pätkätyösuhteista.
- Teknillisen korkeakoulun rahoituksesta
noin 47 % tulee ulkopuolisista lähteistä, yleensä
lyhytaikaisena projektirahoituksena. Sen seurauksena meillä
on suuri joukko projektihenkilökuntaa, pääosin
nuoria tutkijoita, joiden virkasuhde perustuu lyhytaikaisiin määräyksiin.
Tällainen käytäntö on nuorille ihmisille kohtuuton.
Yliopistomme keskushallinto on jo vuosi sitten antanut asiasta
uudet ohjeet ja valmistelemme parhaillaan myös uusia toimia
tämän ongelman helpottamiseksi. Toki on huomattava,
että ongelman perussyy on tutkimusrahoituksen lyhytjänteisyydessä.
Tietty määräaikaisuus myös kuuluu yliopistoon,
esimerkiksi jatko-opiskelijoiden virkasuhteiden kohdalla, mutta
näissäkin tapauksissa koko neljän vuoden opintoputki
tulisi pyrkiä hoitamaan yhdellä määräyksellä,
Pursula korosti.
Enemmän urakiertoa tenure track -mallilla
Joensuun yliopiston rehtori Perttu Vartiainen
puuttui puheessaan yliopistojen virkarakenteeseen.
- Yliopistojen dynamiikan kannalta keskeinen,
vaikkakin julkisuudelta usein näkymätön ydinryhmä
on tieteenharjoittajat. Opettajien ja tutkijoiden virkarakenne
ei vastaa yliopistojen nykytehtäviä ja rahoitusrakennetta.
Etenkin tutkijakoulutus- ja post doc -vaiheen virkarakenne on
kirjava, ja projektirahoituksen aiheuttama epävarmuus ja
irrallisuus on eriyttänyt opettajien ja tutkijoiden työmarkkinat
toisistaan vastoin yliopiston perusideaa. Juuri tutkijoiden markkinoille
tyypillisiä ovat ns. pätkätyöt.
- Nykyisen virkakeskeisen mallin sijasta
pidän harkinnanarvoisena vahvemmin henkilökohtaisen
urakierron huomioonottavaa mallia kuten amerikkalaista tenure
track -mallia. Vakavasti harkittava on myös, onko nykyisenkaltainen
virkasuhde lainkaan akateemisiin työtehtäviin sopiva
palvelussuhde. Tämä taas kytkeytyy yliopistojen taloudellista
autonomiaa koskeviin ratkaisuihin.
Rehtori Vartiainen johtaa Rehtorien neuvoston
asettamaa työryhmää, joka pohtii paraikaa yliopistojen
virkarakenteiden uudistusta.
Opetushenkilöstön määrä
ei ole kasvanut
Turun yliopiston rehtori Keijo Virtanen
osallistui lukuvuoden avajaispuheessaan keskusteluun yliopisto-opiskelun
tehostamisesta ja opintojen aloittamisen nopeuttamisesta.
- Kysymys tehokkuudesta on yliopistojen
kannalta vakava jo siksi, että siihen puututaan painokkaasti
mm. uuden hallituksen ohjelmassa. Valtiovalta on monilla tavoin
tukenut opintojen kehittämistä panostamalla mm. virtuaaliyliopistoon,
opettajien pedagogisiin valmiuksiin ja tutkijakoulujärjestelmään.
Moite yliopistokoulutuksen tehottomuudesta tuntuu silti kovalta,
Virtanen totesi. Hän muistutti, että ylempien korkeakoulututkintojen
määrä on kasvanut vuosikymmenessä lähes
50 prosenttia ja tohtorintutkintojen yli 100 prosenttia. Yliopisto-opettajien
määrä ei ole sinä aikana kasvanut.
Virtanen viittasi myös Euroopan opetusministerien
tulevaan kokoontumiseen Berliinissä syyskuun puolivälissä.
Siellä tullee käsiteltäväksi myös tutkijankoulutuksen
sisällyttäminen uuteen eurooppalaiseen tutkintojärjestelmään.
- Jos niin käy, kiistelyt siitä,
onko Suomen yliopistoissa perinteisesti tai viime aikoina painotettu
tutkimusta opetuksen kustannuksella tai kenties päinvastoin,
voi asettaa uuteen perspektiiviin. Tohtoriksi kouluttautuminen
liittyy näet aivan suoraan tutkimukseen jo rahoituslähteistä
ja tutkimusryhmissä työskentelystä alkaen Koulutuksen
tulee rakentua tieteen saavutuksien varaan, mutta kyetä myös
vastaamaan työmarkkinoiden tarpeisiin, Virtanen totesi.
Lisääntyneet tehtävät
ja rahoituspohja
Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtori
Markku Lukka muistutti, että seuraavan viiden vuoden
aikana koko yliopistomaailmassa tapahtuu valtava määrä
muutoksia: siirtyminen kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään,
voimakas kansainvälistymisaalto, yhteiskunnallisen ja alueellisen
kehitysvastuun korostuminen yliopistolain muutoksen myötä.
- Kaiken tämän uuden kehittämisen
ja muutostarpeiden rinnalla on muistettava, että yksi keskeinen
yliopiston tehtävä on korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen
tekeminen. Sillekin on jäätävä aikaa, muuten
yliopistolliselta toiminnalta puuttuu sen tarvitsema vahva perusta,
Lukka tähdensi.
Helsingin kauppakorkeakoulun rehtori Eero
Kasanen korosti yliopistojen autonomisen aseman vahvistamista.
Hän piti tärkeänä mm. yliopistojen rahoituspohjaa
laajentavien kannustimien rakentamista tekemällä koulutusmaksuista
ja lahjoituksista verovähennyskelpoisia sekä suomalaisista
koulutustuotteista vientituotteita.
Kasasta huolestuttaa erityisesti kansainvälisten
vertailujen tulokset, jotka paljastavat, että suomalainen
yhteiskunta panostaa nykyisin yliopistosektoriin alle OECD-maiden
keskiarvon, ja trendi on ollut laskeva. Jos kotimainen julkinen
yliopistosektori menettää asemansa korkean kansainvälisen
laadun ja osaamisen tuottajana, niin koko koulutuksellisen tasa-arvon
ohjelma murenee. Vaihtoehtoina on kehittää julkisesta
koulutusjärjestelmästä kansainvälisesti kilpailukykyinen
tai passiivisesti tyytyä koulutusjärjestelmän repeytymiseen
vaatimattomaan maksuttomaan osaan ja laadukkaaseen maksulliseen
osaan.
Sosiaaliset innovaatiot ja pohjoismainen
yhteistyö
Jyväskylän yliopiston rehtori
Aino Sallinen toivoisi Suomesta sosiaalisten innovaatioiden
mallimaata. Sallisen mukaan Suomen kilpailukyvyn säilyttäminen
edellyttää koko luovuuspotentiaalin täysimääräistä
hyödyntämistä.
- Suomella on erinomaiset edellytykset
nousta sosiaalisten innovaatioiden mallimaaksi. Laajentamalla
innovaatiojärjestelmää mukaan saadaan uusia toimijoita.
Myös kansallisen innovaatiojärjestelmän on tuotettava
uusia sisältöjä ja kompetenssialueita, ja sitäkin
on kehitettävä kokonaisuutena. Tietoyhteiskunnan seuraavien
vaiheiden tasapainoinen kehittäminen ei ole mahdotonta, mikäli
toimimme taiten, Sallinen huomautti.
Åbo Akademin rehtori Gustav Björkstrand
taas katsoi, että pohjoismainen tutkimus ja koulutus voi
nousta lisääntyneellä yhteistyöllä kansainvälisesti
johtavaan asemaan. Pohjoismaiden ministerineuvoston kesäkuussa
2002 laatimasta koulutusta ja tutkimusta koskevasta ns. Valkoisesta
kirjasta on tarkoitus keskustella suuressa pohjoismaisessa seminaarissa
Tukholmassa tämän kuun lopussa.
- Pohjoismaat ovat yksinään
liian pieniä pystyäkseen hankkimaan kokeellisten tieteenalojen
huipputason tutkimuksessa tarvittavan kalliin infrastruktuurin.
Tutkijoiden arviointipohja muodostuu usein liian pieneksi edistyneissä
tutkimushankkeissa. Laadullisesti korkeatasoisen pohjoismaisen
koulutuksen vaihtoehtona on pienillä alueilla pikemminkin
olematon koulutus. Käydyissä keskusteluissa on ennen
kaikkea korostettu tehokkaan pohjoismaisen tutkijakoulutuksen
tärkeyttä ja sen järjestämistä tutkijakoulujen
ja -kurssien muodossa sekä pohjoismaisten "Centres of excellence"
-huippuyksiköiden perustamista, joiden kautta Pohjolan huippututkimus
saisi laajempaa kansainvälistä näkyvyyttä
ja vetovoimaisuutta. Kansallisten tutkimusohjelmien yhteensovittaminen
niiden volyymin lisäämiseksi ja laadun parantamiseksi
on myös tarpeen, Björkstrand totesi.
8.9. mennessä pidetyt avajaispuheet
koosti
Kirsti Sintonen
(painetun lehden s. 22-24) |