Professoriliiton hallitus 29.9.2003
- kävi alustavan keskustelun liiton vuoden 2004 budjetista
ja antoi ohjeet jatkovalmistelulle
- kävi alustavan keskustelun liiton vuoden 2004 toimintasuunnitelmasta
ja antoi ohjeet jatkovalmistelulle
- päätti toteuttaa liiton palkkakyselyn jäsenkyselynä
sekä samanaikaisesti selvittää professoreiden
palkkausta työnantajan kautta
- merkitsi tiedoksi palkkausuudistuksen tilanteen ja antoi
ohjeet jatkovalmistelulle
- merkitsi tiedoksi yliopistojen järjestelyvaraneuvotteluiden
tilanteen ja yleisen työmarkkinatilanteen
- merkitsi tiedoksi AKAVA-yhteisön järjestäytymistilanteen
ja antoi ohjeet jatkovalmistelulle
- hyväksyi liiton lausunnon OPM:lle Koulutuksen ja tutkimuksen
kehittämissuunnitelmasta vuosille 2003-2008
- käsitteli yliopistolain muutosesityksiä ja päätti
antaa asiasta lausunnon OPM:lle
- merkitsi tiedoksi liiton lausunnon tekijänoikeuslain
muuttamisesta
TTL:n hallitus 26.9.2003
- päätti nimetä toiminnanjohtajan tulevan eläkkeelle
siirtymisen takia uuden toiminnanjohtajan valintaprosessia valmistelevan
työryhmän, johon kuuluvat Minna Jokela (pj), Antero
Puhakka, Hannu Jalkanen, Sirkku Manninen ja Matti Hjerppe sekä
asiantuntijana Klaus Sundbäck
- merkitsi tiedoksi selvityksen AKAVA-yhteisön kokouksista
- päätti liiton tavoitteista liittyen AKAVAn ja AKAVA-JS:n
toimielinten jäsenyyksiin tulevalla kaksivuotiskaudella
ja päätti liiton ehdokkaista ko. toimielimiin
- merkitsi tiedoksi selvityksen yliopistojen palkkausjärjestelmäuudistuksen
tilanteesta
- päätti, että sääntömuutosesitystä
liittyen puheenjohtajan toimikausiin ei viedä syysliittokokoukseen
- päätti liiton lausunnosta koskien koulutuksen ja
tutkimuksen kehittämissuunnitelmaa
- merkitsi tiedoksi selvityksen STM:n apurahan saajien sosiaaliturvatyöryhmän
työn tämänhetkisestä vaiheesta
- päätti liiton viestintästrategian hyväksymisestä
YLL:n hallitus 26.9.2003
- keskusteli yliopistojen palkkausjärjestelmäuudistuksen
tilanteesta
- keskusteli liiton tavoitteista koskien yliopistojen opetushenkilöstön
seuraavaa järjestelyvaraerää
- keskusteli OPM:n Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmasta
vuosille 2003-2008 ja totesi ne kohdat, joissa muutokset koettiin
tärkeäksi. OAJ antaa tästä lausunnon.
- merkitsi tiedoksi opetusministeriön seminaarin aiheesta:
Tutkintouudistustilanne, jossa keskusteltiin mm. tutkintojen
pisteytyksestä sekä opetussuunnitelmien uudistamisesta
- keskusteli jäsenhankinnasta OAJ:n aloitteen pohjalta
- hyväksyi maksettavaksi avustukset jäsenyhdistyksille
- hyväksyi liiton toimintasuunnitelman vuodelle 2004
- hyväksyi liiton talousarvioesityksen vuodelle 2004
- päätti kutsua Yliopistonlehtorien liiton syyskokouksen
koolle lauantaina 15.11.2003
(painetun lehden s. 42) |