Yliopisto-opetuksen tuki kuntoon

Korkeakoulutusta antavia laitoksia maassamme on 51, 21 yliopistoa ja 30 ammattikorkeakoulua. Alueellinen kattavuus on hyvä. Opiskelu-paikkaa tarjotaan jo yli 70 %:lle ikäluokasta. Kun moninkertainen koulutus lasketaan pois, noin puolet ikäluokasta saa yliopisto- tai ammattikorkeakoulutasoisen koulutuksen tai molemmat. Teoreettinen valmius etsiä ja hyödyntää kyvyt mahdollisimman tehokkaasti näyttäisi siis olevan kunnossa. Kuitenkin voidaan havaita selviä puutteita korkeimman koulutuksemme resursoinnissa. Edes perustutkinto-opiskeluun kuuluvien pakollisten kurssien hoitajiksi ei voida palkata kaikkialla vakinaista henkilökuntaa, mikä lienee useissa tapauksissa jopa virkamieslain vastaista. Avauksia uusille aloille voidaan tehdä vain jo vakiintuneita aloja karsimalla. Opettajille ei näytä olevan varaa hankkia heidän yliopisto-opetusasiantuntemustaan vahvistavia opintoja
virkaan kuuluvana täydennyskoulutuksena. Puute on vakava ja se heijastuu uusienkin opettajien rekrytointiin siten, ettei näiltäkään vaadita sanottujen aikuisopetukseen kuuluvien opintojen suorittamista.
Yliopisto-opetuksessa tulee luonnollisesti vaatia, että annettava korkein opetus perustuu uusimpaan tutkimukseen. Jokaisella opettajalla tulisi siis olla vähintäänkin mahdollisuus, ehkä jopa velvollisuus, tutkimustyön suorittamiseen osana virkatehtäviään opetusta vastaavasti vähentäen. Asiasta solmittiin vieläpä tätä tarkoitusta painottava ja sen toteutusta helpottava virkaehtosopimus. Vaan miten on käynyt? Toiminta- ja taloussuunnitelman toiminta-menojen riittämättömyyden vuoksi ohjainliinoja on kiristetty kaikkialla ja niin tämä hyvä toimintamalli uhkaa jäädä käytettäväksi vain juhlapuheissa. Ne laitokset ja/ tai yksiköt, joissa puutetta on esiintynyt pisimpään, ovat putoamassa ammattikorkeakoulujen tasolle. Tällöin ne joutuvat ennen pitkää vastaamaan kiusallisiin, yliopistoon kuulumista koskeviin kysymyksiin.

Kohtuuden nimissä on myönnettävä, että kehyspäätösten sitoma opetusministeriö yrittää tehdä mielestäni toiseksi parhaan suunnitelman mukaan kaikkensa, jotta opiskeluajat lyhenisivät ja resursseja vapautuisi mm. edellä mainittuihin tarkoituksiin. Jopa Bolognan prosessi, eurooppalaisten tutkintojen yhtenäistäminen,on valjastettu tukemaan tätä pyrkimystä. Tämän päivän opiskelijat näyttävät kuitenkin olevan erilaisten taloudellisten tukien merkitsemää laskettelurataa pujottelevia yksilöitä, joiden on vaikeata ajatella olevansa suorastaan velvollisia kuittaamaan yhteiskunnan tarjoama mahdollisuus tutkinnon suorittamiseen ohjeajassa.
Paras vaihtoehto olisi kuitenkin myöntää, että korkeakoulutuksen, erityisesti yliopistokoulutuksen rahoitus on riittämätön ja että se tulisi kiireesti ja yliopistoista alkaen saattaa nimenomaan budjettivaroin kuntoon. Ei pidä odottaa sitä hetkeä, jolloin yliopistoissa tehdään tilavarauksia kaupalliselle mainonnalle muuallekin kuin opiskelijain haalareihin. Jos sitten kävisi niin ikävästi, ettei budjettivaroista voisi mitenkään saada riittävää rahoitusta koko korkeakoululaitokselle, tulisi osata asettaa painopiste oikein ja nimenomaan yliopisto-laitokseen, jotta korkeimman koulutuksen jalostama todellisten huippujen tuotanto varmistettaisiin.

Toistakymmentä vuotta valmisteilla ollut palkkausuudistus näyttää sekin kulminoituvan juuri tähän ajankohtaan, jolloin mieluimmin jo tupon kautta tulisi varmistaa riittävä järjestelyvara mm. palkkausuudistuksen tarpeisiin. Järjestöt nimittäin vaativat jäsenilleen tässä yhteydessä lisää rahaa, jotta niiden kannattaisi edes harkita sopimuksen tekoa asiassa. Vaatimus ei ole kohtuuton, vaan täsmälleen linjassa työnantajan itsensä teettämän ja julkistaman VALPAS- selvityksen johtopäätösten ja suositusten kanssa, joiden mukaan yliopistojen johtavassa asemassa olevat tai muuten ylimmät asiantuntijat, joihin opetushenkilökunta kuuluu, ovat todella alipalkattuja. Itse asiassa tuntuvan lisärahan osoittaminen palkkausuudistukseen saattaisi hoitaa melko nopeasti joukon tunnettuja virkarakenteeseen liittyviä ongelmia, joiden ratkaiseminen näyttää tuskallisen hitaalta. Tarkoitan tietysti virkaan kuuluvien tai siihen sovittujen työtehtävien laadun ja määrän sekä toisaalta virasta maksettavan palkkauksen välistä epäsuhtaa, joka miltei aina näkyy olevan työntekijän vahingoksi.

Päättäessäni nyt yhteensä 14-vuotisen puheenjohtajakauteni
haluan lopuksi lausua lämpimät kiitokseni jäsenillemme, yhteistyö- kumppaneillemme sekä muille Acatiimin lukijoille ja toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

Vesa Kulmala
puheenjohtaja
Yliopistonlehtorien liitto

(painetun lehden s. 3)