Yliopistotyön stressi
Yliopistojen toimintaympäristön rajut muutokset viimeisen
kymmenen vuoden aikana ovat jättäneet jälkensä
myös yliopistojen henkilöstöön. Heidän
osaltaan ympäristön muutos on näkynyt muun muassa
lisääntyneinä opiskelijamäärinä,
tehtäväkuvien pirstoutumisena ja pätkiytymisenä
ja jatkuvana paineena tuloksen tekoon.
Vähäisessä yliopistotyötä tarkastelevassa,
niin kansainvälisessä kuin suomalaisessakin tutkimuksessa,
on osoitettu, että lukuisat yliopistomaailmalle tyypilliset
piirteet, kuten esimerkiksi epävarmuus palvelussuhteen jatkumisesta,
opiskelijoiden suuri määrä opettajaa kohti, määräaikaiset
virkasuhteet, aika ja resurssipula ja sitä kautta kiristynyt
työtahti ja henkilöstön ja muiden voimavarojen
vähenemiset sekä tutkimiseen ja julkaisemiseen liittyvät
paineet voivat vaikuttaa työntekijöiden terveyteen,
työtyytyväisyyteen ja hyvinvointiin. Suomalaisia yliopistoja
koskevat selvitykset ovat puolestaan viitanneet siihen, että
yliopistotyöyhteisöissä on selviä uupumis-
ja stressioireita, työntekijät eivät saa palautetta
työstään ja yliopiston laitoksilla tiedonkulku
ja yhteistyö näyttävät toimivan huonosti.
Yliopistossa potentiaalisia stressitekijöitä ja haasteita
onkin runsaasti. Niihin sisältyvät niin ristiriitaiset
työvaatimukset, riittämättömän palkka,
hidas urakehitys, julkaisupaineet, rahoituksen hankkimisen pakko,
ajan riittämättömyys, säännölliset
keskeytykset, pitkät tapaamiset kuin ylikorostuneet itse
odotuksetkin. Työstressin merkittävyyttä yliopistotyön
kannalta kuvaa hyvin se, että eräissä tutkimuksissa
jopa 84% yliopisto-opettajista on tuonut esiin sitä, että
työstressi olisi vaikuttanut negatiivisesti heidän työtuottavuuteensa.
Kyse ei siten ole mistään mitättömästä
asiasta.
Kansainvälisessä kirjallisuudessa keskustellaan siitä
eroaako yliopistotyön stressi muissa työtehtävissä
esiintyvästä työstressistä. Näyttää
ilmeiseltä, että osa yliopistojen stressitekijöistä
on universaaleja, kuten esimerkiksi aikarajoitukset, henkilöidenväliset
ristiriidat, sekä liiallinen työmäärä.
Yliopistomaailmalle kuuluvina ainutlaatuisina stressitekijänä
on puolestaan pidetty mm. palkitsemiseen ja tunnustuksen saamiseen
liittyviä tekijöitä, ammatti-identiteettiä
sekä opiskelijayhteyksiä.
Tieteentekijöiden liiton viimeisen jäsenkyselyn pohjalta
päätettiin analysoida hieman pidemmälle yliopistotyöstressiä
ja sen ulottuvuuksia. Työstressiulottuvuuksiksi määrittyivät
kiire-, määräaikaisuus-, henkilösuhteet-,
työn pirstoutuneisuus- sekä tutkimusulottuvuudet. Ainakin
suomalaisissa yliopistoissa työstressissä näyttää
olevan ainutlaatuisia ulottuvuuksia. Esimerkiksi työstressin
määräaikainen ulottuvuus puhuu selkeää
kieltään nykyisen yliopistomaailman todellisuudesta.
Työtehtävien pirstoutuneisuus kuvastaa etenkin yliopisto-opettajien
ja tutkijoiden työkuvan hajanaisuutta ja monipuolisuutta.
Tutkimukseen liittyvät stressitekijät liittyvät
lähinnä ohjauksen ja omaa työtä koskevan kontrollin
puutteeseen, jolloin ei katsota olevan mahdollisuuksia vaikuttaa
omaa työkuvaa ja työuraa koskeviin päätöksiin
sekä itse varsinaiseen tutkimuksen tekemiseen ja julkaisemiseen
liittyviin asioihin.
Kiire ja työpaikan henkilösuhteet puolestaan näyttävät
universaaleilta stressiulottuvuuksilta. Haitallisen työstressin
kiireulottuvuus muodostuu selkeästi osioista, jossa olemassa
olevien tehtävien hoitamiseen käytettävissä
oleva aika on liian vähäinen, ja jossa aikaa työtehtävien
hoidolle kenties etsitään oman vapaa-ajan puolelta.
Työyhteisön henkilösuhteet ovat myös useissa
tutkimuksissa toistuva stressiulottuvuus. Työntekijöiden
väliset ristiriidat ja huono työilmapiiri ovat tämän
ulottuvuuden ominaiset piirteet.
Henkilöstöstä huolehtiminen on asiantuntijaorganisaation
toiminnan elinehto, sillä mitattavat tulokset ovat henkilöstön
aikaansaannosta. Viime aikaisessa kiristämis- ja tehostamismentaliteetissa,
ei yliopistojen henkilöstö näytä kuitenkaan
saavan ymmärrystä osakseen ainakaan niiltä tahoilta,
jotka ylettömiä tehostamisvaatimuksiaan yliopistoille
suuntaavat.
Antero Puhakka
puheenjohtaja
Tieteentekijöiden liitto
(painetun lehden s. 3) |