• pääsivu
  • sisällys

  • Uskontotieteilijä Tuomas Martikainen on perehtynyt työssään mm. maahanmuuttajien uskontoihin ja uskonnolliseen
    rakentamiseen. Voisiko kansallispyhättömme tornin
    rinnalle nousta vaikkapa minareetti?

     

     

    Uskontotieteilijä näköalapaikalla

    Uskontojen ja niiden tulkinnan merkitys on noussut hyvää vauhtia maallistuneessa Suomessa vieraista kulttuurista tulleiden maahanmuuttajien myötä. Uskontotieteilijä Tuomas Martikainen peilaa tutkimustyössään kansainvälisten mielikuvien heijastumista paikalliseen kuinka globaalista tulee glokaalia? Tutkijan tukikohta Åbo Akademissa avaa yhteyksiä pohjoismaisiin toimijoihin.


    Vieraiden uskontojen pyhäköiden rakentaminen on nostattanut vilkasta julkista keskustelua päivälehdistössä mm. Turussa. Voisiko minareetti nousta esimerkiksi kansallispyhättömme kellotornin rinnalle tai perinteisen Portsan puutalokorttelien tuntumaan? Kuka oikeastaan omistaakaan maiseman? Turkulainen kunnallispoliitikkoko? Uskontososiologista väitöskirjaa Åbo Akademin uskontotieteen laitoksella viimeistelevä Tuomas Martikainen on perehtynyt työssään mm. maahanmuuttajien uskontoihin ja uskonnolliseen rakentamiseen sekä uskonnoista käytyyn keskusteluun mediassa.

    - On ollut mielenkiintoista todeta, kuinka suuren huomion esim. muslimien tai buddhalaisten temppelien rakentamishankkeet ovat saaneet paikallisessa mediassa. Vasta pysyvien tilojen rakentaminen on tuonut nämä jo vuosia paikkakunnalla vaikuttaneet uskonnolliset yhteisöt uudella tavalla näkyviksi ja keskustelun kohteeksi. Ja hyvä niin, avoin vuoropuhelu onkin tarpeen, jotta uudet ja vanhaa elämäntapaamme haastavat asiat tulevat tutuiksi. Islamin kohdalla monet pohjimmiltaan globaalit asiat, kuten kansainvälisen terrorismin uhka ovat vaikuttaneet paikalliseen keskusteluun ja luoneet ikään kuin uutta todellisuutta. Työssäni tämän globaalin heijastuminen paikalliselle tasolle eli “glokaalin” tarkasteleminen onkin olennaista.

    Pohjimmiltaan maahanmuuttajien uskonnollisten rakennushankkeiden herättämässä keskustelussa on kyse syvästi symbolisista asioista: kenet hyväksytään pysyvästi osaksi suomalaista yhteiskuntaa? Kuka oikeastaan omistaa maiseman ja kenellä on oikeus siitä päättää? Uskonnollinen rakentaminen ja yleensä moniarvoistuva kulttuuri- ja uskonnollinen elämämme aiheuttaa suuria muutospaineita ja rikastaa myös monien ammattilaisten työtä. Mihin esimerkiksi buddhalainen temppeli kannattaisi kaupungissa sijoittaa ja kuinka se kaavoitetaan? Tai kuinka uskonnollinen rakennus, jonka yhteyteen kuuluu hautausmaa, voidaan rahoittaa, kun maa-alue ei kelpaa kiinteistön pantiksi, koska hautausmaata ei voi pantata.

    Uskontojen ja kulttuurien tutkijat ovat kansainvälistyvässä Suomessa saaneet tärkeän kulttuuritulkin roolin. Monet ovat ottaneet tehtävän innokkaasti vastaan ja availleet monimutkaisten asioiden taustalla vaikuttavia tekijöitä. Martikainen näkee tämän keskustelun ja tutkijoiden osallistumisen siihen tärkeänä, sillä sekä ilmiöiden historian että niiden kulttuurisen merkityksen avautuminen auttaa meitä ymmärtämään jotain enemmän myös omasta elämästämme ja elinympäristöstämme.

    Apurahatutkijan onni ja sen kääntöpuoli

    Tuomas Martikainen valmistui filosofian maisteriksi Turun yliopiston uskontotieteen oppiaineesta vuonna 1996. Gradun aiheena oli Moniarvoinen Turku, ja työ käsitteli Turun uskonnollista kenttää osana laitoksen pitkäjänteistä kotikaupungin uskonnollisten toimijoiden analyysiä. Gradu julkaistiin alaotsikolla “Käsikirja uskonnollisista, maailmankatsomuksellisista ja etnisistä yhteisöistä”. Yleistajuiseksi muokattu teos oli tarkoitettu antamaan eri tiedontarvitsijoille perusteltua tietoa hyvää vauhtia moniarvoistuvasta ja uskonnollisesti rikastuvasta evankelis-luterilaisen kirkon pääkaupungista. Kirjan syntyä tuki mm. Turun ja Porin lääninhallitus maaherra Työläjärven aloitteesta.

    Vuodesta 1997 Martikainen on ollut jatko-opiskelijana Åbo Akademin uskontotieteen laitoksella. Matka ei ollut maantieteellisesti pitkä; muutto yliopiston uskontotieteeltä kulki korttelin verran alamäkeä kohti Aurajokea. Sain täältä työhuoneen ja taloudellista tukea. Opetan sivutoimisesti laitoksella, mutta väitöskirjatutkimus on päätyöni. Apurahatutkijan elämässä hyvää on tietty vapaus, mahdollisuus säädellä itse omia tekemisiään, onnenlantin kääntöpuolena on tietysti rahoituksen hankkimisen ainainen harmi. Tällä hetkellä työtäni rahoittaa Åbo Akademin Säätiö. Tavoitteena on väitellä alkuvuoden aikana. Jatkosuunnitelmat ovatkin sitten heikommalla jäällä, sillä uskontotieteessä ei ole kovinkaan paljon vakituisia virkoja, mutta kun tähänkin asti asiat ovat järjestyneet, niin miksei sitten jatkossakin, pohtii Tuomas Martikainen.

    Åbo Akademi saa Martikaiselta lämmintä kiitosta mm. siitä, että ovet muihin Pohjoismaihin ovat luontevasti auki. Tuomas itse on ollut tutkijavaihdossa paitsi Leedsin yliopiston teologian ja uskontotieteen laitoksella myös Tanskassa, jossa kiinnostus uskontojen yhteiskunnalliseen merkitykseen on vilkasta. Työjaksot Kööpenhaminan yliopiston uskontohistorian laitoksella ja Århusin yliopiston The Center for Multireligious Studies yksikössä ovat olleet tärkeitä oman tutkimuksen syventämisen ja virikkeiden saannin paikkoja.

    Tutkijan ei ole hyvä olla yksin eikä paikallaan …

    - Kotimaan tutkijayhteisöistä minulle ovat tärkeitä USVA eli Uusien uskonnollisten liikkeiden tutkijaverkosto ja viime vuonna järjestäytynyt ETMU eli Etnisten suhteiden ja kansainvälisen muuttoliikkeen tutkimuksen seura, jonka puheenjohtajana toimin. Tutkijakouluista työni liittyy kulttuurisen vuorovaikutuksen ja integraation sekä Muslims and Religious Equality in Finland tutkijakouluihin. Yhteydet muihin tutkijoihin koti- ja ulkomailla ovat elintärkeitä, sillä muutoin on äärimmäisen hankalaa arvioida oman työnsä arvoa. Vasta laajempi tieteellinen ja yhteiskunnallinen yhteys avaa sen.

    Kamppailulajit tuovat Tuomakselle perspektiiviä tutkijankammion älylliseen pohdintaan. Itämaiset kamppailulajit yleensä ja niiden kohtaaminen länsimaisen kulttuurin kanssa kiinnostavat sekä ilmiönä että omana harrastuksena. - Aikido on hyvä vastapaino istumatyölle, eikä minulla ole ollut harmia niska- ja hartiavaivoista, motivoi hän harrastustaan. Martikainen- suhtautuu harrastukseensa innolla ja muistaa levittää tietoa tästäkin toiminnasta. Niinpä tutkijankammiosta haastatteluretkeltä poistuva toimittaja saa kotilukemisikseen Aikido-lehden, johon kirjoittamisen haastateltava ilmoittaa olevan sydäntään lähellä.

    Vaikka en päätäkään vielä ryhtyä itämaisten kamppailulajien harrastajaksi, selaan uteliaana saamaani lehteä. Tuomas Martikaisen nettisivuilta löytyvä motto “Ilman uteliaisuutta ei tapahdu kuin eilisen toistoa” puhuttelee sen verran minuakin. Martikaisen leppoisanasialliset kotisivut (www.abo.fi/~tmartika/) ilahduttivat tietoa etsivää toimittajaa muutenkin. Lisää tällaista!


    Tuula Vainikainen

     

    (painetun lehden s.5-7)