Jotain vanhaa, jotain uutta yliopistojen kolmas tehtävä

Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton joka toinen vuosi järjestämän Communicatio Academican aiheena oli nyt Jotain vanhaa, jotain uutta yliopistojen kolmas tehtävä. Yli sata kuulijaa koonnut tilaisuus pidettiin 16. tammikuuta Joensuun yliopistolla. Antoisan seminaaripäivän puheenvuorot osoittivat, että kolmannen tehtävän kirjaamisesta yliopistolakiin lakiin ollaan vähintäänkin kolmea eri mieltä.

Professoriliiton puheenjohtaja Tapani Pakkanen avasi seminaarin.
- Yliopistojen kolmas tehtävä mielletään monesti yhteiskunnalliseksi palveluksi ja vaikuttamiseksi. Uuden yliopistolain myötä se on tulossa myös yliopistojen viralliseksi tehtäväksi. Kyse ei ole kuitenkaan mitenkään uudesta asiasta yliopistot ovat vaikuttaneet voimakkaasti myös lähialueidensa sivistykselliseen ja aineelliseen kehitykseen kautta vuosisatojen.
- Professorin ja tutkijan toimenkuvassa alueellinen vaikuttaminen on hyvin alakohtaista. Voimakkaasti kansainvälistyneillä tieteenaloilla tutkija voi vaikuttaa koko tiedeyhteisön alueella, mutta silti toimia myös alansa kehityksen moottorina omalla paikkakunnalla. Ulospäin annettava on kuitenkin ammennettava omasta luovasta tieteellisestä työstä. Perustutkimuksen, soveltamisen ja ulkoisen vaikuttamisen tulee olla tasapainossa, terve itsekkyys tieteen hyväksi on välttämätöntä, Pakkanen tähdensi.

Avauksen jälkeen oli vuorossa Vuoden Professorin 2003 julkistaminen. Akatemiaprofessori Risto Nieminen otti omassa puheenvuorossaan esille myös kolmannen tehtävän.
- Kolmas tehtävä on mielestäni alisteinen tutkimukselle ja opetukselle. Vain jos tutkimus on korkeatasoista ja opetus kunnolla hoidettu, voi kolmas tehtävä onnistua, tarkoitettiinpa sillä sitten täydennyskoulutusta, tilaustutkimusta tai innovaatioiden ja teknologian siirtoa yrityksiin. Parhaimmillaan kolmannen tehtävän alleviivaaminen voi muokata yliopistoväen asenteita entistä positiivisimmaksi yrittäjyyttä kohtaan. Huonoimmillaan se voi ohjata yliopistoja toisarvoiseen näennäistoimintaan, varsinkin jos kolmannen tehtävän suorittamista ryhdytään arvioimaan huonosti valituilla mittareilla, Nieminen huomautti.
(Ks. tammikuun Acatiimissa Risto Niemisen haastattelu.)

Lainmuutos vain legitimoi tosiasiallisen kehityksen

Joensuun yliopiston rehtori Perttu Vartiainen puhui otsikolla Yliopistojen yhteiskunnallinen vaikuttavuus: uusia vuorovaikutuksen muotoja vai uusia tehtäviä. Aluetieteilijänä Vartiainen pohti teemaa sekä rehtorin että tutkimusalansa näkökulmasta.

Suhtautumisessa kolmannen tehtävän kirjaamiseen yliopistolakiin Vartiainen erotti kolme perustapaa:
1. Lainmuutos vain legitimoisi sen tosiasiallisen kehityksen, joka yliopistolaitoksessa on tapahtunut erityisesti viime ja tällä vuosikymmenellä ja jota myös opetusministeriö on korostanut tulosohjauksessaan jo vuosien 2001-2003 sopimuskaudella.
2. Tässä kehityksessä ei ole sinällään mitään uutta eikä muutosta ole tarpeen tehdä lakiin, koska se olisi väärä signaali jostain ratkaisevasta yliopiston tehtävien muutoksesta.
3. Lain suojan saava kolmas tehtävä kuvastaa koko yliopiston perusidean rapautumista ja vain kiihdyttäisi sitä.

Vartiainen itse tunnustautui ykköskäsityksen kannattajaksi.
- Vuorovaikutus- ja vaikuttavuustehtävä ei saa olla mikään perustehtävästä irrallinen tehtävä; siksi olen alkanut vierastaa koko nimitystä kolmas tehtävä. Toiseksi vuorovaikutus ja vaikuttavuus näyttää redusoituvan helposti yhteydestä riippuen joko pelkäksi aluetehtäväksi tai yritysyhteistyöksi.

- Yliopistot eivät ole mitään alueviranomaisiin rinnastuvia organisaatioita eikä niiden tehtävä voi rajautua esimerkiksi yhteen maakuntaan. Esimerkiksi Joensuun yliopistolla on monilla aloilla selvästi valtakunnallinen ja aina vähintäänkin itäiseen Suomeen ulottuva koulutusvastuu. Tässä on selvä ero ammattikorkeakouluihin nähden; nehän ovat jo tiheän oppilaitosverkkonsa ja usein maakunnallisen ylläpito-organisaationsa kautta vahvasti maakunnallisia instituutioita.

- Tietynlaisesta jatkuvuudesta huolimatta olen kuitenkin taipuvainen näkemään yliopiston ja ympäristön vuorovaikutuskentässä myös monia tärkeitä institutionaalisia muutoksia. Se, missä määrin kyse on yliopiston idean rapautumisesta ja vaihtoehtoisesti ajanmukaistumisesta tai joka kirkastumisesta, on jo paljon monisyisempi kysymys.

Muutosteesinsä tueksi Vartiainen esitti neljä kehityskulkua.

- Ensinnäkin voidaan väittää, että valtion suojeluksessa olevan ns. sivistysyliopiston riippumattomuus yhteiskunnallisista intresseistä on aina ollut vain suhteellinen illuusio. .. Elämme monitasoisessa verkottuneessa vuorovaikutusyhteiskunnassa, jossa yliopisto ei luo yksipuolisesti valoa ympäristöönsä. Tällöin myös julkisen ja yksityisen välillä tapahtuva läpivirtaus on entistä monimuotoisempaa. Vaikka pitäisimmekin (niin kuin henkilökohtaisesti pidän) tärkeänä nähdä yliopisto periaatteessa julkisena laitoksena ja korostaisimme sen yhteiskunnallista vastuuta, niin se ei välttämättä tarkoita sitä, että yliopiston tulisi toimia perinteiseen tapaan osana valtioinstituutiota ei ainakaan tavanomaisena tilivirastona.

- Toiseksi kansallisvaltion menettäessä suhteellista merkitystään yhteiskunnan ohjausjärjestelmässä nousevat kansainväliset yhteydet ja paikallinen aloitteellisuus entistä tärkeämmiksi alueen kilpailutekijöiksi. Alue- ja elinkeinopolitiikassa tämä on merkinnyt ns. uuden ohjelmaperusteisen aluepolitiikan esiinnousua. Yliopistojen, elinkeinoelämän ja hallinnon vuorovaikutusta on alettu nimittää termillä “Triple helix” (kolmoiskierre).

- Kolmanneksi yliopistojen ohjausjärjestelmän muutos on tehnyt yhteiskunnallisesta palvelutehtävästä entistä läpinäkyvämmän. Se on osa opettajan työvelvollisuutta tai vaihtoehtoisesti sille on haettava sivutoimilupa.

- Neljäntenä näkökulmana viittaan yhteiskunnan perustavaa laatua olevaan muutokseen olemme siirtymässä teollisesta yhteiskunnasta tietointensiiviseen talouteen, jossa tietoa ja osaamista on tapana pitää keskeisimpinä tuotannontekijänä. Jatkossa on tärkeää teknologian ja muun osaamisen (liiketoimintaosaaminen, muotoiluosaaminen, sosiaalisten innovaatioiden, mutta myös humanistisen perussivistyksen) yhdistäminen.

- Kaiken kaikkiaan yliopistojen on syytä suhtautua entistä kriittisemmin niihin odotuksiin, joita niiden aluevaikutuksiin juuri nyt helposti etenkin paikallisesti, mutta myös keskushallinnossa asetetaan. Näin uskon, että vältämme molemminpuoliset pettymykset ja samalla emme ryntää tehtäväalueille, joissa yliopistoinstituutiolla ei ole suhteellista etua, Vartiainen päätti esityksensä.

Aktiivinen ote muuhun yhteiskuntaa ei ole aina yliopistoille itsestään selvää

Kansanedustaja Säde Tahvanaisen (sd.) aiheena oli Alue, palvelu, vaikuttaminen mistä kolmannen tehtävän ydin. Tahvanaisella alkoi yhdeksäs vuosi eduskunnan sivistysvaliokunnassa. Yliopistolain muutos tulee valiokunnan käsittelyyn heti kevätistuntokauden alussa.

Tahvanainen oli tutustunut Tieteentekijöiden liiton ja Professoriliiton lausuntoihin yliopistolain muuttamisesta sekä asiasta annetun tiedotteen. Lisäksi hän oli lukenut viime lokakuun Acatiimi-lehden, joka oli teemanumero yliopistojen alueellisesta vaikuttavuudesta.

- Lausuntonne mukaan “Vuorovaikutus ympäröivän yhteiskunnan kanssa voidaan kirjata yliopistolakiin, mutta sen toissijaisuus tutkimukseen ja opetustoimintaan nähden tulisi kirjata lakitekstissä selkeästi”. … Poliitikkona näen kolmannen tehtävän kirjaamisen yliopistolakiin aiheellisena. Se missä muodossa se lopulta sinne kirjataan, lienee semantiikkaa, mutta itse tehtävän tulee olla paitsi riittävän selkeästi myös toimijoita velvoittavasti ilmaistu.

- Kolmannen tehtävän toteuttaminen ei ole yliopistoille uusi asia. Johdonmukainen ja aktiivinen ote muuhun yhteiskuntaan ja alueen kehittämiseen ei silti ole kaikille korkeakouluille itsestään selvyys. Siksi tarvitaan lainsäädäntöä ja alueellista ohjausta.

- Yhteiskunnallisen palvelutehtävän ja muiden motiivien välille on syytä vetää selkeä raja muotoiltaessa yliopistojärjestelmäämme. Siksi kolmannen tehtävänannon seuraamukset tulisi jo tässä vaiheessa osata ennakoida ja analysoida. Yliopistolakia säädettäessä on kyettävä hahmottamaan se todellisuus, mitä muutoksilla haetaan. Mikä on yliopistojen lopullinen hallinto, mikä ulkopuolisen rahan tehtävä ja mm. taloudellisen autonomian määrä?

- Taloudellisen autonomian muutoksia on syytä pohtia, mutta täydellistä itsesäätelyä budjetin suhteen en ole valmis antamaan edes kolmannen tehtävän toteuttamisen nimissä. Yhteiskunnan tulee säilyttää riittävä ohjausmahdollisuus korkeimpaan opetukseen. Mikäli joitakin muutoksia taloudellisen autonomian suhteen sitten tehdään, edellyttää se muutoksia hallintoon ja johtamiseen. Näitä opetusministeriön yliopistolakia koskevissa luonnoksissa ilmeisesti tavoitellaan. Henkilökohtaisesti pidän välttämättömänä, että tässä tapauksessa yliopistohallinnossa on ns. omistajan edustus. Näinhän toimitaan jo ammattikorkeakoulujen puolella, omistajan edustus on ollut joko hallituksessa tai johtokunnan kautta järjestettynä.

- Kuten Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto ovat kannanotoissaan lausuneet, tutkimuksen ja koulutuksen tulee säilyä yliopistojen päätehtävänä. Korkeakouluopetuksen tulee olla tarpeeksi riippumatonta ympäröivän yhteiskunnan painostuksesta. Tutkijan kammioihin ei kuitenkaan enää voi sulkeutua, tulosvastuu on tullut jäädäkseen myös yliopistosektorille. Uskon, että oikealla tavoitteenasettelulla ja pysyvien käytänteiden luomisella kolmannen tehtävän toteuttaminen on luonnollinen osa yliopistojen toimintaa, ei pelkkä retoriikan väline, Tahvanainen totesi puheenvuoronsa lopuksi.

Käydyssä keskustelussa Säde Tahvanaiselta kysyttiin, miten kolmas tehtävä otetaan jatkossa huomioon yliopistojen tulosneuvotteluissa. Millä painoarvolla se tulee tuloskriteereihin, on Tahvanaisen mukaan harkittavana sivistysvaliokunnassa. Asiasta pitäisi hänen mielestään myös ottaa maininta lakiesityksen perusteluosaan.

Tutkimustulokset pystyttävä hyödyntämään nopeammin

Ison, kansainvälisen metsäkoneita valmistavan Ponssen toimitusjohtaja Tommi Ruha puhui seuraavaksi aiheesta Yliopiston merkitys yrityksille tieteen kehto, opinahjo, yhteistyökumppani. Ponsse tekee yhteistyötä Joensuun yliopiston metsätieteellisen tiedekunnan kanssa ja Ruha on itse sieltä aikoinaan valmistunut.
Yrityksen osaamisen taustalla on Ruhan mielestä huipputuotteet, informaatioteknologia, koulutus ja tutkimus ja ennen kaikkea menestyminen kulminoituu tekijöihin. Ponsse haluaa rekrytoida parhaita mahdollisia ihmisiä. Ruhan mukaan myös tohtoreita palkattaisiin mieluusti enemmän nyt palkkalistoilla on vain yksi tohtori.
Ruha löysi suomalaisesti koulutusjärjestelmästä myös hieman moitittavaa yritysten näkökulmasta.

- Käytännönläheisyys on kadonnut liian kauaksi nykyisestä koulutusjärjestelmästä. Tieteellinen näkökulma korostuu nykyisin ehkä jopa hieman liikaa verrattuna esimerkiksi siihen, kuinka valmistuneet sijoittuvat työelämään, Ruha totesi.
Lisäksi hän toivoisi yliopistoihin opettajiksi enemmän henkilöitä, jotka ovat olleet töissä yrityksissä.
Ruha piti arveluttavana kehitystä, jonka mukaan tuotetut tutkinnot ovat rahoituksen perustana. Tämä voi johtaa laadun heikkenemiseen.

- Opetuksen laatuun pitää kiinnittää koko ajan huomiota, mutta myös opiskelijoilta voi vaatia enemmän.
Ruha on seurannut ilolla viimeaikaista Suomen t&k-rahoituksen kehitystä. Mutta yhä enemmän hän toivoisi tutkimuksia, joita pystyttäisiin hyödyntämään nopeammassa tahdissa.

- Jokaisen tutkijan olisi hyvä kysyä, miten juuri tätä tutkimusta pystyttäisiin hyödyntämään.
Käydyssä keskustelussa akatemiaprofessori Risto Nieminen totesi, että kaksiportaiseen tutkintojärjestelmään siirtyminen myös tekniikan alalla antaa mahdollisuuksia “turhan sälän” kitkemiseen tutkintovaatimuksista.

- Koulutusjärjestelmän pitää pystyä vastaamaan demografian kehitykseen, Nieminen muistutti.

Kulttuurinen vaikuttavuus ja sivistysyliopiston tehtävät

Seminaaripäivän viimeisenä puhujana oli dosentti Kaija Heikkinen. Hänen otsikkonsa oli Yliopistojen kolmannesta tehtävästä henkilökohtaisesti sinulle. Heikkinen on toiminut lehtorina Joensuun yliopistossa viitisen vuotta ja noin 20 vuotta tutkijana Karjalan tutkimuslaitoksessa. Hän edustaa humanistisia tieteitä ja oli jäsenenä viime kaudella Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunnassa. Heikkinen puhui kolmannesta tehtävästä nimenomaan oman tieteenalansa näkökulmasta.

- Humanististen ja yhteiskuntatieteiden edustajat ovat alusta alkaen varoitelleet ettei vaikuttavuutta tulisi ymmärtää teollisuuden ja talouselämän ehdoilla. Näin teki esimerkiksi akatemiaprofessori Simo Knuuttila Acatiimissa helmikuussa 2003. Hän puhui suomenkielisen tieteellisen kirjoittamisen puolesta. Tässä on hänen mielestään yhteiskunnallista vaikuttamista.

- Niin sanotuille kansallisille tieteille on vanhastaan annettu kansallinen tehtävä, mikä on jotakin sellaista kuin suomalaisen identiteetin rakentamista yms. Isänmaallisuus on kirjattu yliopistolakiin jo aikoinaan “yliopiston tulee kasvattaa nuorisoa palveleman isänmaata ja ihmiskuntaa”. Tämä tuntuu oudolta retoriikalta nykyisissä EU-oloissa, joissa tiede- ja korkeakoulupolitiikka samoin kuin työmarkkinat kansainvälistyvät.

- Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta otti viime kaudella tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden pohdintaansa. Niinpä viime vuonna julkistettu Suomen tieteen tila ja taso -raportti ensimmäistä kertaa käsitteli asiaa ja voi sanoa varovaisen pohdiskelevasti.
Saadakseen jotain käsitystä, mitä tutkijat em. asiasta ajattelevat, tehtiin toimikunnan toimesta pienimuotoinen pilottitutkimus. Siinä tuli esille mm. seuraavia näkökulmia:

- Tutkija saattaa katsoa koko toimintansa olevan yhteiskunnallisesti vaikuttavaa. Jotkut tutkijat näkevät tutkimusteemansa sinänsä niin merkittävänä, etteivät pohdi muita toimintansa ulottuvuuksia. Tieteellisen vaikuttavuuden arvio on yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arviointia selvempää. Lisäksi humanististen tieteiden edustajat toivat esille käsitteen kulttuurinen vaikuttavuus, mikä on mielestäni pätevä termi.

- Puheissa toistuvat yhdet ja samat yhteiskunnallisen vaikuttavuuden muodot: eli koulutustehtävä, asiantuntijatehtävä, yhteistyö median kanssa, tieteen popularisointi, kansalaistoiminta, toiminta tieteellisissä seuroissa; mutta toki myös talouselämän edistäminen.

- Osittain CV:ssä löytyykin tämäntapaista jaottelua: tieteellinen työ, yhteiskunnalliset luottamustehtävät, keskusteluun osallistuminen, asiantuntijatehtävät, opetus- ja ohjaustyö, tiedehallinto.
Kaiken kaikkiaan Heikkinen olisi varovainen ohjeistamaan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arviointia. Vaikuttavuus on erilaista tieteen alasta ja tieteen sisäisestä suuntautuneisuudesta riippuen.

- Nykyään ei juurikaan puhuta kriittisen tiedon tuottamisesta, mikä katsottiin sivistysyliopiston tehtäväksi vielä parikymmentä vuotta sitten. Onko kriittisyys unohdettu näkökulma? … Näen tässä jälkiä kahden yliopistotradition yhteentörmäyksestä. Toisaalta taustalla liikkuu kriittisen intellektuaalin hahmo, ja toisaalta kuuluu vahvistuneen pragmaattisen yhteiskuntaa välittömästi palvelevan yliopiston ääni. Minun on mahdotonta saada tätä yhdistelmää tasapainoon. Kyse ei voi ensisijaisesti olla tutkijoiden henkilökohtaisista ominaisuuksista, vaan yhteiskunta- ja humanististen tieteiden sisäisestä kriittisyydestä.

- Tutkimuksen pitkäkestoista ja piiloista vaikuttavuutta on mahdoton arvioida. Tällaisen tutkimuksen kohdalla tilanne on sama kuin taiteessa tutkimuksessa joko nähdään arvo tai sitten ei. Humanistista tutkimusta ja kulttuuria ei voida trivialisoida palauttamalla ne esimerkiksi osaksi sosiaalipolitiikkaa tai kognitiivista oppimista tai psykologista terapiaa jotta sille saataisiin arvoa.

- Kaikesta edellä mainitusta seuraa, että tutkimusrahoitusta tuskin voidaan sitoa yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Eri asia on, voidaanko yliopistojen muitakaan toimintoja priorisoida tältä pohjalta. Näkemykseni siis on, että yliopistojen ns. kolmas tehtävä ei voi mitenkään olla irrallaan muista perinteisistä tehtävistä, vaan että kolmas tehtävä sisältyy eriasteisesti sekä tutkimukseen että opetukseen.

- Yleensä kaikki puhujat myös tässä tilaisuudessa korostivat sitä, ettei mikään oikeastaan muutu, jos kolmas tehtävä kirjataan yliopistolakiin. Ihmettelen tätä suuresti. Huolimatta tästä poliitikoille ainakin kansanedustaja Säde Tahvanaiselle tuntuu olevan elintärkeää kolmannen tehtävän saaminen lakiin. Hänen mukaansa on semantiikkaa, miten asia kirjataan. Ihmettelen näin piittaamatonta sanakäyttöä. Kannatan rehtori Vartiaisen esittämää toista teesiä: eli kolmannen tehtävän mainitseminen laissa saattaa antaa ’väärän signaalin’, Heikkinen totesi lopuksi.

Loppukeskustelussa yleisön joukosta esitettiin, että yliopistolain maininta kasvattaa nuoriso palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa on liian vähän. Pitäisi ottaa enemmän huomioon globaalit haasteet, teknologian vaikutukset ympäristöön jne. Think globally act locally.
Tieteentekijöiden liitoon puheenjohtaja Antero Puhakka veti lopuksi keskustelua yhteen. Hänen mielestään nykyinen opetusresurssien vähäinen määrä haittaa suuresti kolmannen tehtävän suorittamista. Kun kolmas tehtävä tulee lakiin, sen kunnollinen hoitaminen vaatii lisäresursointia.

Communicatio Academica -tapahtuma päättyi Joensuun kaupungin vastaanottoon, joka pidettiin yliopiston Aura-ravintolassa. Tilaisuutta isännöi kaupunginjohtaja Juhani Meriläinen.

Kirsti Sintonen

(painetun lehden s.8-13)