• pääsivu
  • sisällys

  • Jorma Sipilä
    rehtori, Tampereen yliopisto

    Yliopistoissa kehittämis-
    suunnitelma otettiin vastaan
    hyvin kriittisinä


    Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma on väline, jolla keskeiset tavoitteet muunnetaan ministeriön tehtäviksi. Tehtävät pannaan aikanaan toimeen säätämällä lakeja, rakentamalla budjetteja tai asettamalla uusia työryhmiä.

    Mistä tahansa kehittämissuunnitelmasta tulee helposti epärealistinen ja raskas. Kaikkea pitää edistää ja tehostaa, mutta käytännössä entisin voimavaroin. Olisi onnellista, jos suunnitelma olisi samalla resurssisuunnitelma ja ministeriön alaiset instituutiot näkisivät myös, mikä on nyt muuttumassa toisarvoiseksi.

    Yliopistot ottivat tämänkertaisen kehittämissuunnitelman vastaan hyvin kriittisinä. Niiden kannalta suunnittelutyön pääsisältönä on, että opetusministeriö hankkii itselleen valtuudet nostaa tutkintotavoitteita
    edelleen. Vuoden 2002 todellisiin tutkintomääriin verrattuna on vuonna 2008 aikomus tehdä 24 prosenttia enemmän maistereita ja 31 prosenttia enemmän tohtoreita.

    On viimeinen aika käydä kansallista keskustelua siitä, miten vähällä rahalla ja työvoimalla Suomi aikoo maisterinsa ja tohtorinsa kouluttaa? Miksi maailman suhteellisesti suurin korkeakouluttaja haluaa vielä paisuttaa korkeakoulutustaan, vaikka valtion omat tulot supistuvat? Jotta kukaan ei kuvittelisi, että valtio aikoo järjestää tilalle yksityistä rahaa, se vielä ilmoittaa varmistavansa opiskelijoille tutkintoon johtavan koulutuksen maksuttomuuden nykyisellä tasolla.

    Pienen viitteen lisärahoituksen mahdollisuudesta antaa lause: ikäluokkien pienentyessä vapautuvat voimavarat käytetään koulutuksen kehittämiseen. Toinen vastaus tutkintomäärien kasvattamiseen lienee suunnitelmaan lausuntojen jälkeen ilmestynyt lause: koulutuspaikkojen käyttöä tehostetaan ohjaamalla kolmannen asteen koulutuksen suorittaneet opiskelijat pääsääntöisesti maisteriohjelmiin. Periaatteessa järkevää, kunhan tähän ei sisälly oletusta automaattisesta siirtymisestä ammattikorkeakoulusta yliopistoon. Ministeriö haluaa myös vahvistaa väylää avoimesta yliopistosta tutkintoon.

    Suunnitelma suhtautuu hämmentävästi suureen strategiseen kysymykseen: onko meillä edelleen aikomus rakentaa selkeästi kansallista yliopistojärjestelmää, jonka keskeinen tehtävä on alueellinen tasaus, vai pitäisikö meidän ottaa huomioon yliopistomaailman nopea kansainvälistyminen ja siihen liittyvä kilpailu
    opiskelijoista, opettajista ja tutkimusmenestyksestä. Poliittisesti on mukavinta valita molemmat. Niinpä suunnitelmassa yhtäällä pienennetään kansallisia eroja korkeakoulutuksen alueellisessa tarjonnassa esittämättä kysymystä, missä opiskelijat oikeastaan tahtoisivat opiskella. Toisaalla vahvistetaan korkeakoulujen
    asemaa kansainvälisillä koulutusmarkkinoilla.

    Lausuntokierros on ollut valtavan laaja ja tuottanut odotetun sadon. Eri tahot ovat puolustaneet omia ja kuviteltuja intressejään. Huippusuorituksena muutama oppilaitos on katsonut asiakseen vastustaa yliopistojen työelämäyhteyksien vahvistumista. Ilmeisesti ne kaipaavat ammattitaidottomia lääkäreitä, diplomi-insinöörejä ja opettajia.

    Lausunnot eivät ole juuri vaikuttaneet lopulliseen suunnitelmaan silloinkaan, kun kaikki lausunnonantajat vetävät samaan suuntaan. Esimerkiksi yliopistojen tutkintotavoitteita piti sopivina ainoastaan Suomen Akatemia, muut liian suurina. Tavoitteet eivät kuitenkaan alentuneet. Opintotukea koskevasta kannanotosta
    on lausuntokierroksen jälkeen poistettu vaatimus tuen riittävyydestä, vaikka kukaan ei näytä sitä ainakaan julkisesti esittäneen.

    Suunnitelma sisältää monta toivottavaa asiaa. Esimerkiksi ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrää on tarkoitus lisätä ja korkeakoulujen mahdollisuuksia osallistua kumppanina kehitysyhteistyöhankkeisiin vahvistaa. Jälkimmäinen kannanotto on siitä poikkeuksellisen sympaattinen, että rahoittajakin taitaa olla tiedossa.

    Suurin ilonaihe on kuitenkin, että lausuntokierroksen jälkeen on suunnitelmaan tullut tarve käynnistää korkeakoulujärjestelmän tulevaisuuden haasteiden kokonaistarkastelu, jossa kohteina ovat rakenteiden toimivuus, toiminnan laatu, rahoitus ja korkeakoulujen kilpailukyky. On todella aika käydä keskustelua siitä, miten Suomi aikoo osallistua globaaliin yliopistomaailmaan 2010-luvulla!

    Jorma Sipilä
    rehtori, Tampereen yliopisto

     

    (painetun lehden s.19-20)