Virkajärjestelmästä urakehitykseen?

Suomen yliopistojen rehtorien neuvosto on äskettäin hyväksynyt asettamansa työryhmän loppuraportin, joka koskee erityisesti yliopistojen tutkimus- ja opetusvirkarakenteen kehittämistä. Se on omiaan selkeyttämään asiasta yliopistoissa käytävää keskustelua, jonka pohjalta tehtyjä toimenpide-ehdotuksia opetusministeriö ei näytä halunneen millään tavalla ohjata.

Raportin mukaan opetusministeriö on yhtä mieltä yliopistojen kanssa yleisperiaatteesta, että yliopistot tarvitsevat palvelussuhderakenteen ja palkkausjärjestelmän, jotka antavat yliopistolle edellytykset huolehtia työvoimastaan, tekevät yliopistollisen urakehityksen ja yliopistoon sitoutumisen mahdolliseksi, vahvistavat yliopistojen kilpailukykyä työvoiman rekrytoinnissa sekä vielä edistävät valtakunnallista ja kansainvälistä liikkuvuutta. Näihin tavoitteisiin koko yliopistoväki yhtyy. Jos kysytään, tulisiko tavoitteisiin päästä ensisijaisesti virkarakenneuudistuksen vai palkkausjärjestelmäuudistuksen kautta, niin mielipiteet hajoavat. Muun muassa Yliopistonlehtorien liiton mukaan virkarakenne olisi pitänyt ratkaista ensin, valtiovarainministeriön mielestä taas tulee kiirehtiä kannustavan palkkausjärjestelmän uudistusta kaiken muun edelle.

Opetusministeriön kantana näyttää olevan, että uudistukset on syytä tehdä yhtaikaa.
Opetusministeriö katsoo, että yliopistot tulee nähdä erilaisina kuin valtion virastot yleensä ja ne tarvitsevat siksi joustavan palvelussuhdejärjestelmän, jossa yhtä virkaehtosopimusta voidaan joustavasti soveltaa eri yliopistoissa. Tähän on syytä huomauttaa, että jo nykyisenkin virkaehtosopimuksen mukaan sopimuspalkkoja voidaan teoriassa ja joustavasti ylittää. Se ei vain näytä käytännössä useinkaan toteutuvan. Sen sijaan joissakin yliopistoissa on edelleenkin halua alittaa virkaehtosopimuksen mukaiset palkat kiertoteitse. Esimerkkejä tästä ovat Teknillisen korkeakoulun nimikkeet opettava tutkija ja yliopisto-opettaja, Åbo Akademin nimike amanuenssi ynnä Jyväskylän yliopiston ehdotuksessa oleva avoimen yliopiston ja kielikeskuksen ym. tarpeisiin ajateltu maisterin tutkintoa edellyttävä lehtorin virka, mikä on ainakin vastoin sopimuksen henkeä vaikkei ehkä sen kirjainta.

Raportin virkarakenne-ehdotus ei ota tässä vaiheessa kantaa virkanimikkeisiin, mutta se ilmaisee osin nykyisiä nimikkeitä käyttäen kantansa erittäin selkeästi. Alimmat portaat ovat määräaikaisesti täytettävät koulutusvaiheen virat (tohtorikoulutettavat tai post doc -vaiheen tohtoriassistentti tahi tutkijatohtori). Kaksi ylempää porrasta ovat varsinaisia yliopistollisia opetusvirkoja ja ne täytetään pääsääntöisesti toistaiseksi. Portaille sijoitettaisiin ehdotuksessa nimikkeet tutkijaopettaja, yliopistonlehtori tai kliininen opettaja sekä ylimpään portaaseen professorinimike. Varsinaiseen opettajanvirkaan ja post doc -virkaan olisi vähimmäisvaatimuksena pääsääntöisesti tohtorin tutkinto. Uuteen järjestelmään siirryttäessä tulisi kuitenkin soveltaa riittävän pitkää siirtymäkautta. Taidealoilla tulisi säilyttää mahdollisuus pätevöityä myös taiteellisilla ansioilla.

Mainio ehdotus unohti oikeastaan vain yhden asian. Varsinaiseen yliopistolliseen opetusvirkaan valittavalta tulisi edellyttää lisäksi, ja viimeistään siirtymävaiheen jälkeen, yliopistonopettajan opetusasiantuntemusta vahvistavat, ainakin aluksi vähintään 15 ov:n laajuiset opinnot, joista osan voisi suorittaa tohtorikoulutuksen yhteydessä.

Raportti otti kantaa myös ns. Kekäleen työryhmän esityksiin vaativuustasokartaksi ja henkilökohtaisen palkanosan jakamiseksi, joiden se pelkää johtavan nykyistäkin byrokraattisempaan, lokeroivaan ratkaisuun. Onkin toivottavaa, että opetusneuvos Juhani Dammertin johdolla toimivassa työryhmässä saadaan, yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa, työstetyksi vastaavat menetelmät, jotka toisivat tarpeellista joustoa raportin erityisesti mainitseman urakehityksen suuntaan. Onko ratkaisuna sitten sitouttava ja kannustava, tuloksen perusteella palkitseva järjestelmä samaan tapaan kuin yksityisellä sektorilla, niin kuin raportin mukaan tavoitteena pitäisi olla, onkin kokonaan toinen kysymys. Periaatteessa kuitenkin vaativuuden ja henkilökohtaisen suoriutumisen arviointimenettely on omiaan tuottamaan urakehitystä, edellyttäen tietenkin, että kannustuksen hengessä tehdyn, objektiivisen arvioinnin jälkeen työnantajalla on todella varaa maksaa tuloksen tuottamaa korkeampaa palkkaa. Tätähän ei kukaan epäile, eihän?

Vesa Kulmala
puheenjohtaja
opistonlehtorien liitto

(painetun lehden s. 3)