Paikallistoiminta on tärkeätä

Virkaehtosopimuslain syntymästä vuodesta 1970 alkaen virastoissamme on vallinnut työsuhteen ehdoista neuvoteltaessa ja sovittaessa varsin keskitetty menettelytapa. Edes yliopistolaitoksemme huomattavan suuri autonomia ei ole, joidenkin mielestä jopa onneksi ei, pystynyt vaikuttamaan neuvottelu- ja sopimusmekanismin viemiseksi selvemmin paikalliselle tasolle. Tilanne on kuitenkin vähitellen muuttumassa. Esimerkiksi työaikasopimuksen väljyys yhdistettynä yliopistojen krooniseen rahapulaan on yhä useammin houkuttamassa paikallisten innovaatioiden soveltamiseen. Lähempi tarkastelu voi vielä osoittaa, ettei näitä kaikkia ole ollut tarkoituskaan tehdä niin sanotusti luvan kanssa.

Mikäli keskustasolla sovittavana oleva uusi palkkausjärjestelmä aikanaan toteutuu, niin kuin nyt näyttää, se luo erittäin suuria paineita siirtää järjestelmän soveltamisen jatkoneuvottelut kokonaan paikalliselle tasolle. Periaate on sinänsä hyvä. Paikallistaso osannee arvioida henkilöstön työn vaativuutta ja varsinkin yksilöiden henkilökohtaista suoriutumista keskustasoa asiantuntevammin. Arvioinnin luotettavuus ja valtakunnallinen tasalaatuisuus jäävät kuitenkin vielä toistaiseksi huomattavan suuriksi kysymysmerkeiksi.

Paikallisen neuvottelutoiminnan keskeinen idea on saada aikaan keskustason sopimukset ylittäviä liukumia, jotka ovat yksityissektorilla yleisiä mutta valtion virastoissa tuiki harvinaisia. Valtiotyönantajamme on moneen otteeseen, mm. laatimiensa palkkausselvitysten yhteydessä ja niiden perusteella maksettuihin lisärahoihin vedoten, halunnut todistaa olevansa kilpailukykyinen palkanmaksaja. Me työntekijäpuolella uskomme tämän ehkä siinä vaiheessa kun sanottujen lisärahaprosenttien summa nousee toista kertaa kaksinumeroiseksi. Enkä tarkoita tässä yhteydessä desimaaleja vaan kokonaisia prosentteja.

Suomen valtion sitouduttua EU:ssa tiukkaan taloudenpitoon tästä on seurannut likimain järkähtämätön ja monivuotinen raamitus budjetin pääluokkiin. Yleissopimuksista johtuvat palkkausmenojen lisäykset on toki luvattu valtion virastoille kompensoida. Paikallisia ylityksiä toteutettaessa tulee siis etsiä jostakin vastaavat säästöt - ja vielä YT- lain hengessä. On tietenkin myös mahdollista ja kolmannen tehtävän tultua yliopistolakiin jopa suotavaakin hankkia budjettikehyksen ulkopuolista rahoitusta. Perustutkimusta ja perusopetusta suorittavissa yliopistoissa tai niiden osissa tosiasialliset mahdollisuudet saada hankituksi rahoitusta avoimilta markkinoilta ovat todella pienet. Näitä perustehtäviä suorittavaa henkilöstöä ei siksi tulisi kuormittaa enää lisää rahoituksen hankkimisella. Sitä paitsi yliopistojen kohdalla ulkopuolisina rahoituslähteinä usein mainitut Suomen Akatemia ja TEKES eivät ole budjettikehysten ulkopuolisia tahoja.

Edes EU- rahojen hakeminen yliopistolle tai sen johtamalle toimijaverkostolle tahi projektille ei varsinaisesti ole paikallistoimintaa, vaan aluetoimintaa. Suomen 20 maakunnassa on lähes jokaisessa ainakin yksi yliopisto tai sen filiaali. Yliopistot ovat siten varmasti alueen sisäisessä yhteistyössä mukana, onhan niitä jo pitkään pidetty oman alueensa, joskus useammankin, henkisinä ja myös aineellisina vetureina.

Mitä muuta sitten palkkausasioiden lisäksi voi paikallisen tason neuvottelutoimintaan liittyä? Koulutuspolitiikkaa varmaan halutaan jatkossakin johtaa eduskunnasta käsin. Työelämän laatukysymykset taas ovat luonteeltaan sellaisia, että ainakin aloitteiden ja useasti myös sovellusten on hyvä syntyä paikallisessa neuvottelumyllyssä. Järjestöjen kannalta taas paikallistoiminta on tärkeätä siksi, että se kasvattaa oleellisesti niiden kontaktipintaa sekä jäsenistöön että työnantajaan päin. Järjestön varsinaisesta toiminnasta hyvin huomattava osa on tiedonhaluiselle jäsenistölle suunnattua koulutustoimintaa. Järjestön kannattaa tämä mielihyvin tehdä, sillä vastalahjaksi se saa, paitsi koulutetun järjestötoiminnan reservin, myös korkeammantasoisen paikallisen neuvottelukyvyn. Viimemainittu onkin sekä nykyisen että erityisesti myös tulevan neuvottelujärjestelmämme perusta.

Vesa Kulmala
puheenjohtaja
Yliopistonlehtorien liitto

(painetun lehden s. 3)