Akateeminen urakehitysajattelu:
Ruotsin malli

Suomessa rehtorien neuvosto on tehnyt yliopistojen virkarakennetta koskevan esityksensä. Ruotsissa yliopistojen virkajärjestelmän uudistus vuonna 1997 koski mm. ylentämismenettelyä. Lehtori Matti Grönroos ehdottaa kirjoituksessaan käsitteen henkilökohtainen professori käyttöönottoa.

Ruotsissa tehtiin vuonna 1997 uudistuksia yliopistojen virkajärjestelmään. Merkittävin uudistus oli ylentämismenettely (befordring), joka otettiin käyttöön vuonna 1999. Lehtori, jolla on riittävä tieteellinen ja pedagoginen pätevyys voidaan ylentää virassaan professoriksi ilman tavanomaista viranhakua. Ylentämismenettely loi tärkeän lisämahdollisuuden akateemisella uralla etenemiseen, mahdollisuuden yletä pelkästään omien ansioiden perusteella. Ylentämishakemuksen käsittelee tiedekunta asiantuntijalausuntojen perusteella. Asiantuntijat arvioivat hakijan pätevyyden. Tieteellisen pätevyyden arviointi tapahtuu perinteisellä tavalla vain vertailua kilpahakijoihin ei ole. Opetustaidon arvioinnissa keskeistä on tieto tohtorikoulutettavien ohjaamisesta. Tiedekunnan valmistelun jälkeen päätöksen tekee rehtori. Päätöksestä voi valittaa erityiselle lautakunnalle.

Tavoitteet, toiveet ja uhkakuvat

Uudistuksen yksi tarkoitus oli lisätä professorien määrää ja ottaa käyttöön yliopistoissa oleva lahjakkuusreservi, joka on ilman ylenemismahdollisuuksia usein pitkäänkin. Muutoksen toivottiin vaikuttavan yliopistojen uudistumiskyvyn paranemiseen. Tutkimus liitetään lähemmin perusopetukseen, ja sekä opetuksen että tutkimuksen laatua pyritään parantamaan. Tieteellisen työn lisäksi annetaan aikaisempaa suurempi todellinen paino opetustaidolle ja -kokemukselle tämä koskee myös dosentteja. Ruotsissakin tämä titteli on virkarakenteen ulkopuolinen. Muutoksella ajateltiin olevan vaikutusta myös tasa-arvoon.

Yleisuudistuksella pyrittiin myös liikkuvuuden lisäämiseen ja pelko oli, että ylentämismenettely edelleen vähentää liikkuvuutta. Yleinen suhtautuminen tulevaan muutokseen oli positiivista, mutta esiintyi myös pelkoa tulevista A- ja B-luokan professoreista ja vain “titteliylennyksistä”. Vaatimusten pelättiin yleisesti löystyvän ja pedagogisten ansioiden arvioinnin vaikeus oli tiedossa. Yleinen pettymys liittyi siihen, että muutos tehtiin ilman minkäänlaista lisärahoitusta. Perinteisen professorin viran ehtoihin ei tullut muutoksia.

Mitä on tapahtunut

Professorien määrässä on tapahtunut selvä muutos: parissa vuodessa ylennettiin yli puolet lehtoreista, joilla oli dosentin pätevyys. Kehitys on jatkunut ja tavoite on lähes saavutettu. Lahjakkuusreservi on otettu käyttöön.

Opetustaidon kriteerejä ja arviointia on kehitetty ja joissakin yliopistoissa käytössä on yliopistonopettajan portfolio. Lehtorin kelpoisuusvaatimuksiin tullut tavanomaisen opetustaitovaatimuksen lisäksi “suoritettu yliopistopedagoginen koulutus tai muulla tavalla hankitut vastaavat tiedot”. Ansioituminen voi tapahtua opetus- tai tutkimuspainotteisesti suuntautuen.

Jonkin verran vallitsevasta ylennyskäytännöstä voi päätellä valituksista tehdyistä ratkaisuista. Yhtään opetuksen ja tutkimuksen ansioiden painottamista koskevaa valitusta ei ole hyväksytty. Edes erinomaiset opetusansiot eivät korvaa tieteellisen pätevyyden puutetta eikä riittämättömiä opetusansioita voi korvata hyvillä tieteellisillä ansioilla. Väitöskirjatyön ohjaus lasketaan sekä tutkimus- että opetusansioksi. Tiettyä määrää ohjattuja töitä ei kuitenkaan ole otettu ehdottomaksi vaatimukseksi. Aikaisempaan verrattuna opetusansioiden merkitys on selventynyt, mutta opetuksen korostaminen ei ole johtanut A- ja B-luokkaan tutkimusansioiden suhteen. Vaatimukset eivät ole alentuneet, muutamassa valitustapauksessa on päinvastoin todettu, että yliopisto on ehkä mennyt vaatimuksissaan liian pitkälle.

Tasa-arvoon ei uudistuksella ole havaittu oleva selviä vaikutuksia suuntaan tai toiseen suhteellisesti ottaen naiset ovat jättäneet hakemuksia hiukan vähemmän ja heidän hakemuksistaan on hyväksytty enemmän. Prosentit ovat kuitenkin melkein yhtä suuria. Liikkuvuudessa maan sisällä ei ole tapahtunut mitään oleellista muutosta, vaikka niin toivottiin. Muista yliopistoista tulevat vierailevat luennoitsijat eivät ole selvästi lisänneet liikkuvuutta eikä ylennyskäytäntö ole sitä selvästi vähentänyt.

Ylennettyjen professorien palkat ovat yleensä nimitettyjen palkkoja pienempiä. Myöskään työtehtävät lähinnä mahdollisuuden tutkimustyöhön eivät yleensä ole samat, ellei ylennetty ole onnistunut saamaan ulkopuolista rahoitusta. Rahaa opetuksen kytkemiseen läheisemmin tutkimukseen ei ole juurikaan käytetty, ja tältä osin uudistus on epäonnistunut. Ylennyshakemukset ovat aiheuttaneet keskimäärin 25000 kruunun kustannukset hakemusta kohti.

Ylennysasiat on yleensä käsitelty samalla tavalla kuin haettavaksi julistettuun virkaan nimittämiset. Haettavaksi julistettujen professorin virkojen määrä ei ole vähentynyt eivätkä hakemukset haettavaksi julistettuihin virkoihin ole lisääntyneet, mutta hakemusten peruuttamiset ovat yleisesti lisääntyneet ilmeisesti siksi, että omasta yliopistosta tarjotaan ylennystä.

Ruotsi ei ole ainoa maa, jossa on luotu kaksi tapaa yletä akateemisella uralla: pelkästään omiin ansioihin perustuva ylennystie ja kilpailutie, joka perustuu haettavaksi julistettuun virkaan nimittämiseen. Samantapaisia systeemejä löytyy esimerkiksi USA:sta ja Englannista. Myös Norjan uudistus on aika samanlainen. Perinteisen “vakinaisen professorin” rinnalle on tullut toinen, jonka virkaehdot ovat jonkin verran erilaiset.

Entä Suomessa

Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston raportissa todetaan, että työryhmä pitää tarkoituksenmukaisena päästä vahvasti virkakeskeisestä mallista lähemmäs urakehitysajattelua. Yliopiston osoittama tunnustus, palkitseminen nimikkeellä olisi tärkeää Suomessakin. Kilpailu huipuista myös tulevista yliopistojen kesken ja yliopistojen sekä yksityisen sektorin ja muun julkisen sektorin välillä tulee kasvamaan. Kansainvälistymisen myötä ulkomaille lähtee yhä useampi ja aivoviennin estäminen eli huippujen houkuttelu takaisin vaatii nykyistä parempia menetelmiä. Myös viransijaisuuksiin ja muihin määräaikaisiin tehtäviin ottamisessa on kankeutta, jonka vähentämistä voisi harkita.

Urakehitysmalli ei voi eikä sen tarvitse perustua pelkästään virkarakenteeseen. Yliopistoissa ei ole ollut yleisenä tapana perustaa virkaa tiettyä henkilöä varten. Virkaportaiden lisääminen ei lisää houkuttelevuutta, pikemminkin päinvastoin. Turun yliopiston esittämä virkadosentti ei ole tarkoituksenmukainen ratkaisu, eikä apulaisprofessorinimikkeen paluutakaan kovin yleisesti haikailla. Ruotsissa käyty keskustelu johti siihen, että lehtorin yläpuolella on vain yksi virkakategoria, professorit. Myös yliopistojen uusi palkkausjärjestelmä tekee uusien virkakategorioiden perustamisen tarpeettomaksi, kun palkkaus ei määräydy virkanimikkeestä vaan ensisijaisesti työn vaativuudesta. Ruotsin mallin suora kopioiminen Suomeen merkitsisi kuitenkin sellaisia lainmuutoksia, etten pidä sitä mielekkäänä enkä edes mahdollisena.

Urakehitys on henkilökohtaista. Keskeinen elementti akateemisen uran houkuttelevuuden lisäämisessä on ansioiden virallinen arviointi ja tunnustaminen myös ilman kilpailutilannetta. Helsinki-sopimuksen mukainen virkarakenne on hyvä lähtökohta uudistukselle, mutta tarvitaan jotain lisää. Käytetään apuna käsitettä virkasuhde. Yleisessä käytössä on jo dosentin virkasuhde. Lehtoria, yliassistenttia tai dosenttia varmasti ilahduttaa tieto siitä, että hänet hakemuksesta otetaan henkilökohtaisen professorin tilapäiseen virkasuhteeseen. Se merkitsee uralla etenemistä. Ehdotan siis käsitteen henkilökohtainen professori käyttöönottoa samantapaisena nimikkeenä kuin dosentti virkasuhde, mutta ei virka. Tämä tarkoittaa siis sitä, että henkilö, joka saa tämän nimityksen on edelleen entisessä virassaan. Uusia virkoja ei nimikkeen takia siis tarvita, mutta uralla eteneminen on mahdollista omin ansioin.

Kuuluuko henkilökohtainen professori hallinnossa professorikategoriaan? Ei välttämättä, jos lähdetään siitä, että kategoria määräytyy viran mukaan. Muuttuuko palkka? Nimikkeen muutos ei välttämättä merkitse työn oleellista muuttumista. Palkkaus ei uudessa järjestelmässä ole nimikesidonnainen, mutta tietenkin nimityksen saanut voi odottaa menestyvänsä aikaisempaa paremmin kehityskeskusteluissa.

Professorin virkaan nimittämiseen ja virkaehtoihin ei siis tehtäisi muutoksia, mutta rinnalle tulisi virkasuhde, jota voitaisiin käyttää joustavasti. Virkasuhteeseen voitaisiin nimittää joko toistaiseksi tai määräajaksi. Ruotsin kokemusten perusteella kannattaisi ainakin perusteellisesti harkita ja selvittää tällaisen muutoksen mahdollisuudet.

Matti Grönroos
Lehtori

Lähteitä:
Karriär genom befordran och rekrytering. Slutrapport. Högskoleverkets rapportserie 2003:3 R.
Ann Fritzell: The International Attractiveness of the Academic Workplace in Europe Many challenges ahead in Sweden. Swedish Association of University Teachers (SULF) (svensk version 2003-03-12)
Yliopiston opettajien ja tutkijoiden virkarakenteen kehittäminen. Loppuraportti 29.1.2004. Suomen yliopistojen rehtorien neuvosto.

(painetun lehden s. 11-13)