Mitä eroa on hakukoneella ja tietokannalla?

Minua on ruvennut askarruttamaan se, kuinka paljon tutkijat tekevät tiedonhakuja tietokannoista ja elektronisista lehdistä. Osaavatko he hyödyntää tietokantojen hakumahdollisuuksia? Mielletäänkö tietokannat samanlaisiksi hakukoneiksi kuin esimerkiksi Google? Pidetäänkö siis tietokantojen hakumahdollisuuksia yhtä yksinkertaisina kuin hakukoneita, joissa haetaan yksittäisiä sanoja ja fraaseja sattumanvaraisesti tekstistä?

Tutkijoilla on onneksi lähdekritiikki aivan toisenlaista kuin esim. kandidaatintutkielman ja gradun tekijöillä, joille usein kelpaa teksti kuin teksti, jonka voi kopioida netistä. Tutkija saattaa sanoa hieman ylimielisesti: “Osaan kyllä käyttää elektronisia lehtiä, osaan hakea tietoa.” Osaako hän muutakin kuin lukea elektronisessa muodossa lehteä, jota on tottunut lukemaan kymmenen vuotta?

Muutamat nuoret tutkijat sanovat suoraan, että tarvitsevat opastusta. He myöntävät, että tiedonhaku on vaikeaa, kynnys tulla kysymään neuvoa informaatikolta ja tietopalvelusta saattaa olla korkea.

Tuntuu, että atk-asioissa voidaan kysyä neuvoa, mutta sitä, miten tietokannoista kaivetaan esille parasta mahdollista tietoa, pidetään ainoastaan tutkijan asiantuntemukseen liittyvänä. Informaatikko ei suinkaan halua kyseenalaistaa tutkijan asiantuntemusta omalla alallaan, mutta informaatikko voi antaa arvokasta apua opastamalla käyttämään tietokantoja kertomalla asiasanan ja vapaatekstin eron opastamalla hakemaan termejä ja sanoja abstraktin sisältä kertomalla, mitä uusia tietokantoja on otettu käyttöön - kuinka paljon tehokkaampi haku on käyttämällä Advanced searchia kuin Simple searchia jne jne.

Vaarallista on, jos hakukonetta pidetään ainoana tai parhaana vaihtoehtona tiedon hakemiselle. Tämä käsitys voi myös siirtyä tutkielman ohjaajalta opiskelijalle.

Opiskelija saattaa kyllästyneenä kuulemaan kirjastotädin opastusta tietokannoista tokaista: Jaa, minä taidan kuitenkin hakea netistä! Tulee houkutus vastata: Rakas lapsi, me olemme nyt netissä!

Meidän pitäisi osata tarpeeksi konkreettisesti vakuuttaa, että “netistä löytyy” hakukoneen avulla sattumanvaraista tietoa. Hakukone hakee yksittäisen sanan tai sanaparin jostakin, mahdollisesti tekstin sisältä. Hakukoneet tosin lajittelevat relevanssin mukaan, mutta kuitenkin sieltä löytyy suhteellisen yleistä tietoa.

Elektronisista lehdistä voidaan hakea täsmällistä, tieteellistä tietoa, joka kuuluu mahdollisesti FinElibin konsortioiden kautta hankittuihin tietokantoihin ja lehtiin. Ei tarvitse tietää kaikkia alan tärkeimpiä lehtiä, joita sitten uskollisesti luetaan joko painettuna tai parhaassa tapauksessa elektronisena, vaan haetaan tutkimusaiheen alalta artikkeleita niistä tuhansista lehdistä, jotka ovat käytettävissä. Informaatikko voi myös vihjaista, miten haku voidaan rajata aihetta koskeviin tieteellisiin artikkeleihin, jotta tutkijan ei tarvitse kahlata niitä tuhatta artikkelia läpi ihmetellen, kuinka hieno internet onkaan, kun sanalla management löytyy niin monta artikkelia.

Kirjastojen hankkimista tietokannoista, mm FinElibistä löytyy paljon sellaista, mitä ei internetin hakukoneiden avulla saada esille. Kalliit tieteelliset lehdet esimerkiksi ovat sellaisia, joita Suomeen voidaan hankkia konsortioiden avulla, jolloin pienilläkin yliopistoilla on mahdollisuus saada näitä lehtiä käyttöönsä.

Kun mietiskelin niiden opiskelijoiden ja tutkijoiden tiedonhakutottumuksia, jotka eivät ole osallistuneet tiedonhakukoulutukseen, kollegani sanoi lyhyesti: “Et halua tietää”. Hänellä on pääsy hakujen lokitiedostoon.

Marjatta Jokinen on kirjastonhoitaja, informaatikko Turun kauppakorkeakoulussa. Tieteentekijöiden liitto valitsi hänet Vuoden Tieteentekijäksi 2003.

(painetun lehden s. 19)