Kansainvälistyvät yliopistot
Kesäkuussa julkistetussa Suomi maailmantaloudessa -selvityksen
väliraportissa tarkastellaan suomalaisen työn ja tuotannon
haasteita. Yliopistojen kannalta kiinnostavaksi raportin tekevät
pohdinnat osaamiseen perustuvan talousstrategian uudistamisesta.
Perusanalyysi yliopistolaitoksen merkityksestä osaamisen
tuottamisessa on oikea. Ilman yliopistoja suomalainen yhteiskunta
olisi hyvin toisenlainen kuin mitä se tällä hetkellä
on.
Tämä toteamus on nykyään kiinteä osa
suomalaista poliittista juhlapuheretoriikkaa. Retoriselle tasolle
yliopistojen arvostus näyttää valitettavasti jäävänkin.
Kuvaavaa tälle retoriikan ja todellisuuden väliselle
syvälle kuilulle on se, miten esimerkiksi opetusministeriö
suhtautui väliraportin yksimielisiin ehdotuksiin: julkisen
tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan voimavarojen lisäämiseen,
keskeisten toimialojen kannalta tärkeiden opetus- ja tutkimustoiminnan
resurssien vahvistamiseen sekä koulutuksen voimavarojen riittävyyden
turvaamiseen. Työryhmän suositusten tuli olla etusijalla
vuoden 2005 talousarviota valmisteltaessa, mutta ainakaan opetusministeriön
osalta näin ei tapahtunut.
Suurena ongelmana väliraportissa pidetään muun
muassa sitä, että yliopistot eivät voi täysimääräisesti
kilpailla ulkomaalaisten yliopistojen kanssa kansainvälisillä
koulutus- ja tutkimusmarkkinoilla. Eivätkö suomalaiset
yliopistot sitten muka ole riittävän kansainvälisiä?
Ulkomailla julkaistujen tieteellisten julkaisujen sekä suomalaisiin
tutkimuksiin tapahtuvien viittausten määrällä
mitaten kansainvälistymisaste on selvästi kasvanut.
Vuosien 1996 ja 2003 välisenä aikana yliopistojen opettajien
ja tutkijoiden ulkomailla julkaisemien tieteellisten kirjoitusten
määrä on lisääntynyt neljänneksellä.
Muilla kansainvälistymisen ulottuvuuksilla asiat eivät
ole aivan näin ruusuisesti. Esimerkiksi opettajien tai tutkijoiden
vierailut ulkomaisiin yliopistoihin tai tutkimuslaitoksiin ovat
samaan aikaan selvästi vähentyneet. Yli kuukauden kestäviä
vierailuja ulkomaille tehtiin viime vuonna lähes puolet vähemmän
kuin seitsemän vuotta aiemmin. Myös lyhyempien vierailujen
määrä on laskenut lähes viidenneksellä.
Kansainvälistymistä korostetaan kovasti, mutta ulkomaille
ei ilmeisesti haluta lähteä? Todennäköisempi
selitys romahtaneille vierailuille löytyy kuitenkin siitä,
että nykyisenkaltaisessa pakkotahtisessa yliopistotyössä
ei ole mahdollisuutta lähteä edes yhdeksi kuukaudeksi
vaihtoon. Lähtijän hommat kaatuisivat jo ennestäänkin
ylikuormitettujen kollegoiden niskaan, minkä tietäminen
väistämättä vähentää lähtöhaluja.
Onneksi ratkaisu alati lisääntyviin kansainvälistymispaineisiin
on kuitenkin helppo keksiä – kotikansainvälistyminen.
Kun suomalaisilla opettajilla ja tutkijoilla ei ole aikaa tai
mahdollisuuksia lähteä ulkomaille, voidaan kansainvälistyminen
toteuttaa tuomalla ulkomaiset opiskelijat Suomeen. Vuodesta 1997
lähtien ulkomaisten vaihto-opiskelijoiden määrä
on kaksinkertaistunut, tarjottavan vieraskielisen opetuksen määrä
on lähes tuplaantunut ja suoritettujen opintoviikkojen määrä
lisääntynyt 176 %. Samaan aikaan opettajien määrä
on lisääntynyt peräti kaksi ja puoli prosenttia.
Sama opettajakunta tuottaa siten yhä enemmän vieraskielistä
opetusta entisen kotimaisilla kielillä tapahtuvan opetuksen
lisäksi.
Jos haluamme vieläkin voimakkaammin kilpailla koulutuspalveluissa,
tarkoittaa tämä sitä, että meidän on
lisättävä vieraskielisen opetuksen määrää
entisestään. Kansainvälistymishuumassa olemme siten
luomassa rakennelmia, jotka heikentävät kotimaisen tiedekielen
kehittymistä. Jo tällä hetkellä on havaittavissa
pääasiassa englanniksi kirjoittavien opettajien ja tutkijoiden
kielen köyhtyminen. Kun yliopistojen uusi opettajakunta tottuu
kirjoittamaan tieteellisen tutkimuksensa vieraalla kielellä,
on heidän helpompi myös perustaa opetuksensa tähän.
Ja kun kaikki relevantti tieteellinen toiminta tapahtuu vieraalla
kielellä, ei enää ole tarvetta käyttää
kotimaisia kieliä myöskään opetuksessa. Tällöin
tehdään suuri karhunpalvelus sekä opiskelijoille
että koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Yliopistojen vastuulla
on myös se, että opiskelijat harjaantuvat oman alansa
tieteellisen kielen hallitsijoiksi myös kotimaisilla kielillä.
Antero Puhakka
puheenjohtaja
Tieteentekijöiden liitto
(painetun lehden s. 3) |