• pääsivu
  • sisällys

  • Antero Puhakka
    puheenjohtaja
    Tieteentekijöiden liitto

    Kansainvälistyvät yliopistot

    Kesäkuussa julkistetussa Suomi maailmantaloudessa -selvityksen väliraportissa tarkastellaan suomalaisen työn ja tuotannon haasteita. Yliopistojen kannalta kiinnostavaksi raportin tekevät pohdinnat osaamiseen perustuvan talousstrategian uudistamisesta. Perusanalyysi yliopistolaitoksen merkityksestä osaamisen tuottamisessa on oikea. Ilman yliopistoja suomalainen yhteiskunta olisi hyvin toisenlainen kuin mitä se tällä hetkellä on.

    Tämä toteamus on nykyään kiinteä osa suomalaista poliittista juhlapuheretoriikkaa. Retoriselle tasolle yliopistojen arvostus näyttää valitettavasti jäävänkin. Kuvaavaa tälle retoriikan ja todellisuuden väliselle syvälle kuilulle on se, miten esimerkiksi opetusministeriö suhtautui väliraportin yksimielisiin ehdotuksiin: julkisen tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan voimavarojen lisäämiseen, keskeisten toimialojen kannalta tärkeiden opetus- ja tutkimustoiminnan resurssien vahvistamiseen sekä koulutuksen voimavarojen riittävyyden turvaamiseen. Työryhmän suositusten tuli olla etusijalla vuoden 2005 talousarviota valmisteltaessa, mutta ainakaan opetusministeriön osalta näin ei tapahtunut.

    Suurena ongelmana väliraportissa pidetään muun muassa sitä, että yliopistot eivät voi täysimääräisesti kilpailla ulkomaalaisten yliopistojen kanssa kansainvälisillä koulutus- ja tutkimusmarkkinoilla. Eivätkö suomalaiset yliopistot sitten muka ole riittävän kansainvälisiä? Ulkomailla julkaistujen tieteellisten julkaisujen sekä suomalaisiin tutkimuksiin tapahtuvien viittausten määrällä mitaten kansainvälistymisaste on selvästi kasvanut. Vuosien 1996 ja 2003 välisenä aikana yliopistojen opettajien ja tutkijoiden ulkomailla julkaisemien tieteellisten kirjoitusten määrä on lisääntynyt neljänneksellä.

    Muilla kansainvälistymisen ulottuvuuksilla asiat eivät ole aivan näin ruusuisesti. Esimerkiksi opettajien tai tutkijoiden vierailut ulkomaisiin yliopistoihin tai tutkimuslaitoksiin ovat samaan aikaan selvästi vähentyneet. Yli kuukauden kestäviä vierailuja ulkomaille tehtiin viime vuonna lähes puolet vähemmän kuin seitsemän vuotta aiemmin. Myös lyhyempien vierailujen määrä on laskenut lähes viidenneksellä.

    Kansainvälistymistä korostetaan kovasti, mutta ulkomaille ei ilmeisesti haluta lähteä? Todennäköisempi selitys romahtaneille vierailuille löytyy kuitenkin siitä, että nykyisenkaltaisessa pakkotahtisessa yliopistotyössä ei ole mahdollisuutta lähteä edes yhdeksi kuukaudeksi vaihtoon. Lähtijän hommat kaatuisivat jo ennestäänkin ylikuormitettujen kollegoiden niskaan, minkä tietäminen väistämättä vähentää lähtöhaluja.

    Onneksi ratkaisu alati lisääntyviin kansainvälistymispaineisiin on kuitenkin helppo keksiä – kotikansainvälistyminen. Kun suomalaisilla opettajilla ja tutkijoilla ei ole aikaa tai mahdollisuuksia lähteä ulkomaille, voidaan kansainvälistyminen toteuttaa tuomalla ulkomaiset opiskelijat Suomeen. Vuodesta 1997 lähtien ulkomaisten vaihto-opiskelijoiden määrä on kaksinkertaistunut, tarjottavan vieraskielisen opetuksen määrä on lähes tuplaantunut ja suoritettujen opintoviikkojen määrä lisääntynyt 176 %. Samaan aikaan opettajien määrä on lisääntynyt peräti kaksi ja puoli prosenttia. Sama opettajakunta tuottaa siten yhä enemmän vieraskielistä opetusta entisen kotimaisilla kielillä tapahtuvan opetuksen lisäksi.

    Jos haluamme vieläkin voimakkaammin kilpailla koulutuspalveluissa, tarkoittaa tämä sitä, että meidän on lisättävä vieraskielisen opetuksen määrää entisestään. Kansainvälistymishuumassa olemme siten luomassa rakennelmia, jotka heikentävät kotimaisen tiedekielen kehittymistä. Jo tällä hetkellä on havaittavissa pääasiassa englanniksi kirjoittavien opettajien ja tutkijoiden kielen köyhtyminen. Kun yliopistojen uusi opettajakunta tottuu kirjoittamaan tieteellisen tutkimuksensa vieraalla kielellä, on heidän helpompi myös perustaa opetuksensa tähän. Ja kun kaikki relevantti tieteellinen toiminta tapahtuu vieraalla kielellä, ei enää ole tarvetta käyttää kotimaisia kieliä myöskään opetuksessa. Tällöin tehdään suuri karhunpalvelus sekä opiskelijoille että koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Yliopistojen vastuulla on myös se, että opiskelijat harjaantuvat oman alansa tieteellisen kielen hallitsijoiksi myös kotimaisilla kielillä.


    Antero Puhakka
    puheenjohtaja
    Tieteentekijöiden liitto

     

    (painetun lehden s. 3)