KOLUMNI
Johanna Hirvonen
Konferenssipullaa ja kahvia
Tieteellisten konferenssien kahvitauoilla kuulee usein vilkasta
keskustelua, mutta kahvihöyryjen alle kätkeytyy myös
kiintoisaa seurattavaa. Tilan pakottamana muodostuu roolikerrostumia,
performanssien näyttämöitä, joilla yhtäaikaisesti
yhdistyvät akateeminen koketeeraus ja inhimillisyys.
Tilaa hallitsevat yleistä arvostusta nauttivat, asemansa
vakiinnuttaneet tieteenalansa konkarit. Heidän seuraansa
hakeudutaan - he eivät useinkaan itse hakeudu. Tunnelma konkarivetoisissa
kahviringeissä vaikuttaa leppoisalta: puhe on äänekästä
eikä naurun laukaisevan sutkautuksen tarvitse olla edes kovin
hauska, kunhan se on oivaltava. Kyse onkin ennemmin sosiaalisesta
nauramisesta kuin spontaanista riemastumisesta. Vahva viesti joka
tapauksessa. Ulkopuoliselle piirtyy kuva tuttavallisesta kaveriporukasta,
globaalin maailman tiedeyhteisöissä sulavasti sukkuloivista
asiantuntijoista.
Hieman toisenlaista osallistujatyyppiä edustavat VIP:it.
Jopa konkarit voivat vaikuttaa seminaarin vierailevien tähtien,
usein yrityselämän ja politiikan eliitin edustajien,
rinnalla alamaisilta. Konkarit ovat VIP:ien itseoikeutettuja viihdyttäjiä.
Tosin VIP:ien ympärille voi syntyä lieveilmiöitä
kuten perässä hiihto. Voi sitä suksien suihketta.
VIP:it ovat elinkeinoelämän ja politiikan kuningatarmehiläisiä,
joiden ympärillä käy kuhina.
Oma lukunsa on soluttautuja, usein nuorehko tutkija, jolla on
missio: konkaruus ja kilometri julkaisuluetteloa. Mission toteutuminen
edellyttää lujaa tahtoa ja strategiaa. Strategiaan kuuluu
suhdeverkoston kutominen. Pinnalla pysyminen edellyttää
kykyä haistaa ajassa oleva ja tuleva, vainuta “oikeat”
henkilöt ja olla alati valveilla, jotta juna ei jätä.
Työstä sekin käy. Vaaniihan tietopääomansa
varaan osaamistaan rakentavaa soluttautujaa huoli asiantuntijuutensa
vanhenemisesta, innovatiivisuuden näivettymisestä reaktiiviseksi
tapahtuneen toisteluksi ellei alati muotoaan muuttavien maailmanilmiöiden
äärellä kykene itse jatkuvaan muutokseen uutta
luoden ja tulevaa ennakoiden. Konferenssipullan ääressä
soluttautujan tunnistaa alati vaihtuvista kasvon ilmeistä
ja väreistä. Silmissä on verkostoitumisen kiilto.
He ovat tiedemaailman Kari Mäntyjä, jotka suuntaavat
mikrofoninsa sinne, missä suksi on liukkain ja jättävät
hitaammat ladun varteen. Tärkeiksi luokittelemiensa henkilöiden
seurassa katse valpastuu, mutta nauru ei ole vielä konkarimaisen
vapautunutta. Soluttautuja tarttuu hänelle suunnattuun kysymykseen
yliterhakkaasti ja vastaa uskottavuutta tavoittelevalla vakavuudella.
Edellä mainittujen taitureiden rinnalla voivat vaikuttaa
näkymättömiltä nobodyt, he, jotka keskittyvät
pullaan ja kahviin kuin Ateenan keihäsfinaaliin, lukevat
näennäisellä antaumuksella aulatilojen lentolehtisiä
ja siirtyvät toiletin kautta ensimmäisinä seminaarisaliin
selaamaan osallistujaluetteloa ja almanakkaa. Kahvitaukojen sosiaalisen
rakenteen säilymisen kannalta he ovat kuitenkin elintärkeitä.
Huh, tunnistankohan itseni juuri tästä ryhmästä?
Se, mitä itse seminaarisalissa tapahtuu, on oma tarinansa.
En vain lakkaa ihmettelemästä kuinka leikillinen kommentti
kiinni unohtuneesta mikrofonista naurahduttaa kuulijoita vuodesta
toiseen. Kovin puiseva ja kontrolloitu täytyy ohjelman formaatti
olla, kun moinen riittää tunnelman vapauttajaksi.
Antoisaa konferenssisyksyä!
Johanna Hirvonen toimii tutkijana Stakesissa.
|