Professoriliitto 35 v.
– uudet haasteet

Professoriliiton perustaminen tapahtui 1960-luvun lopulla ylioppilasradikalismin ja yliopistojen muutospaineiden keskellä. Opiskelijoiden vaatimukset yliopistojen perinpohjaisesta muuttamisesta saivat vastakaikua maan ylintä johtoa myöten kulminoituen kamppailuun mies ja ääni -periaatteesta eduskunnassa. Hallinnonuudistuslakia vastustavat puolueet pyrkivät lain käsittelyn siirtämiseen yli vaalien jarrutuspuheenvuoroja pitämällä. Professoriliiton asema jarrutuksessa ja lakihankkeen kaatumisessa oli keskeinen. Sen nopeasti organisoiman puheiden kirjoittamisen ansiosta lakihanke saatiin kaadettua. Professoriliiton toiminta laajeni nopeasti professorien edunvalvonnan suuntaan ja vuosien saatossa liitto onkin kehittynyt moderniksi ammattiyhdistykseksi.
Professoriliitto on ammattijärjestö, jolla palkka-asioiden ja yleisen edunvalvonnan lisäksi on tänä päivänä myös paljon muita tehtäviä. Liitto vaikuttaa aktiivisesti tieteen, tutkimuksen ja koulutuksen kehittämiseen osallistumalla keskusteluun, julkistamalla kannanottoja ja antamalla lausuntoja yliopistoihin kohdistuvista lakien, asetusten ja muiden hallintohankkeiden valmistelusta.

Opetusministeriö ohjaa yliopistoja tehokkaasti. Tulosneuvotteluissa ja tutkintotavoitteiden asettelussa ministeriö on yliopistoihin nähden täysin ylivoimainen. Yliopistot yksittäisinä neuvottelutahoina voivat vain yrittää saada omalle yliopistolle edullinen neuvottelutulos. Yliopistojen yhteinen ääni kuuluu huonosti. Esimerkki tilanteesta on tulosjohtamismalli, jossa yliopistot on asetettu kamppailemaan resursseista lupaamalla enemmän ja enemmän tutkintoja. Resurssit eivät kuitenkaan kasva samassa suhteessa joten yliopistot on saatu keskinäisellä kilpailulla tuottamaan enemmän ja enemmän. Tämä vaarantaa tieteellisen perustutkimuksen ja koulutuksen laadun ja aiheuttaa alati kasvavan työkuorman yliopistojen henkilöstölle. Professoriliitto yhdessä muiden yliopistojen ammattijärjestöjen kanssa pitää tätä yliopistoja vahingoittavana ja ponnistelee järjestelmän muuttamiseksi.

Professoriliiton tämän päivän haasteet kohdistuvat yliopistojen tulevaisuuteen. Kilpailu osaajista ja osaajien kouluttamisesta kiristyy edelleen. Yliopistojen täytyy pystyä kehittämään omaa osaamispohjaa siten, että niillä on edelleen uutta annettavaa yhteiskunnalle ja elinkeinoelämälle. Resurssipulassa painiskelevasta yliopistosta tulee nopeasti oppilaitos, jonka tieteellinen pohja on rapautunut.
Tutkimuksen resursointi on Suomessa kansainvälisesti kohtuullisella tasolla. Tutkimusrahoitus kanavoituu pääosin Suomen Akatemian ja Tekesin kautta. Rahoituksen kilpailuttaminen on hyödyllistä, mutta jos yliopistojen perusvoimavarat ovat riittämättömät, ei kilpailutetustakaan rahasta saada kunnollista hyötyä. Yliopistojen ulkoisen rahoituksen suuri osuus johtaa lyhytjänteisyyteen, lyhyisiin määräaikaisiin työsuhteisiin ja on merkittävä este yliopistojen tehokkaan virkarakenteen luomisessa. Yliopistojen tulisi houkutella etevimpiä tutkijoita akateemiselle uralle rakentamaan Suomen tieteen tulevaisuutta. Tähän ei nykymeno erityisesti kannusta.
Yliopistojen uuden palkkausjärjestelmän rakentaminen on Professoriliiton ja muiden yliopistojärjestöjen sekä työnantajan tämän hetken merkittävin työsarka. Palkan määräytyminen työn vaativuuden ja siinä suoriutumisen perusteella on tärkeä ja haastava tavoite. Palkkausjärjestelmän kytkeytyminen virkarakenteen uudistamiseen vaikeuttaa yhteisen näkemyksen löytymistä. Avain uuden järjestelmän onnistumisessa on kuitenkin kannustavuudessa, joka ei toteudu ilman merkittävää lisärahoitusta.

Tapani Pakkanen
Professoriliiton puheenjohtaja

(painetun lehden s. 3)