Mitä kuuluu professorimatrikkelille?
Maan virkaprofessoreiden matrikkeli ilmestyi ensimmäisen
kerran syksyllä 2000. Se sai seurakseen tämän vuoden
alussa cd:n, jonka tietovolyymi on jo aivan toista luokkaa. Mukaan
nimittäin otettiin laajat historialliset luettelot professoreista
ja professoreiden matrikkelitiedot julkaistiin tasa-arvon periaatteella,
olipa sitten kyse kuolleesta, eläkkeelle siirtyneestä
tai virassa olevasta professorista. Cd:n tiedot rajattiin vuoden
2002 loppuun. Niiden päivitys on sen jälkeen ollut verraten
niukkaa. Kun professorikunta saa uusia jäseniä koko
ajan reipasta tahtia, on uuden matrikkelin julkaiseminen käymässä
jossakin vaiheessa ajankohtaiseksi.
Matrikkelia julkaiseva Professoriliitto on jo pohtinut asiaa,
mutta päätöksiä ei ole vielä tehty. Valinta
siitä, tehdäänkö uusi cd vai painettu kirja,
on vielä avoin. Sähköisen version kehittelyyn vaikuttaa
eniten pyrkimys luoda kehittyneempi, moniulotteisia hakumahdollisuuksia
sisältävä järjestelmä. Sitä tuskin
on luotavissa nykyisen cd:n tekniikalla, joten edessä saattaa
olla suuritöinen urakka. Sähköisessä tiedonvälityksessä
tietojen vanhentuneisuus koetaan helposti kiusalliseksi. Tietojen
päivittämiseen on kehitettävä jokin ratkaisu.
Professoreiden oma-aloitteista tiedontarjontaa voidaan kehittää,
mutta mielestäni avainasemassa on edelleen matrikkelin toimittaja,
joka kontrolloi tietojen antoa ja estää kotisivufriikkejä
rehevöittämästä matrikkelia siihen kuulumattomalla
aineksella. Toimittajan tulee huolehtia myös siitä,
että kenenkään matrikkelissa olevan tietoja ei
päästetä hunningolle.
Kirjaksi painettava matrikkeli on myös edelleen varteenotettava
vaihtoehto. Vuoden 2000 isoa ja painavaa matrikkelia on valitettu
raskaaksi käyttää, mihin olen vastannut, että
se onkin tarkoitettu pöydällä avoimena pidettäväksi
ja ahkerasti käytettäväksi. Vakavasti puhuen painetun
kirjan jakaminen näyttää kyllä väistämättömältä
ja siinä yhteydessä on syytä tehdä myös
tietty linjaratkaisu normaaliin matrikkelikäytäntöön
siirtymiseksi. Jako kuolleet – elävät ryhmiin
olisi luonteva ja merkitsisi myöhemmin painettavissa matrikkeleissa
käytäntöä ilmoittaa edellisen matrikkelin
jälkeen kuolleet pelkkänä luettelona matrikkelin
lopussa, kuten matrikkeleissa yleisesti tehdään. Professorimatrikkelissa
kuolleiden professoreiden osuus on kuitenkin vain vajaa kolmannes
vuodesta 1640 lähtien, joten osien tasasuhtaisuuden kasvattamiseksi
olisi kaiketi otettava myös eläkkeelle siirtyneet professorit
ensimmäiseen osaan.
Matrikkelitietojen rakennetta koskevien kysymysten pohdinta on
aina ajankohtaista matrikkeleita uusittaessa. Professoreiden kohdalla
vaikeuksia tuottaa usein jo työurankin kuvaus, kun mukana
on paljon “tieteellistä pätkätyöläisyyttä”.
Sivutoimet ovat yleensä jotenkuten tunnistettavissa, mutta
käsite “luottamustoimet” on erityisen hankala,
koska professori vaikuttajayksilönä esiintyy usein monissa
rooleissa. Vaikuttaa siltä, että erityisen aktiivisten
professoreiden kohdalla asiantuntija-, edustus- ja “perinteisiä”
luottamustoimia voi jaotella, mutta tämän systematiikan
muokkaaminen läpikäyväksi kaikille tuntuu liioitellulta.
Kansainvälisten tehtävien suosiminen on nyt matrikkeleissa
muotia, mutta siinäkin olisi pysyttävä kohtuuden
rajoissa. Huomionosoitukset -ryhmä on heterogeeninen, mutta
sen systemaattinen erittely on kuitenkin aikojen kuluessa hioutunut
toimivaksi. Perhetiedot ovat matrikkeleiden vakiokalustoa, mutta
myös tarpeen tullen toimituksellisesti pahimpia kriisipesäkkeitä.
Asiasta jankuttaminen tuntuu kuitenkin turhalta, kun tuloksena
kuitenkin on vain toimittajan oman verenpaineen nousu!
Professoreiden tieteellistä tai taiteellista toimintaa koskevien
tietojen julkistamisessa käytäntö on kutoutunut
päätöiden nimeämiseen tai tuotannon yleisluontoiseen
luonnehtimiseen. Kattavien luetteloiden sijoittelu ainakin kirjana
painettaviin matrikkeleihin on todennäköisesti päättynyt.
Syynä ovat kustannustekijät ja pettymykset projektien
epätoivottuina kutistumisina. Sähköisissä
matrikkeleissa resurssit ovat aivan toista suuruusluokkaa. Ongelmaksi
tullevat tälläkin puolella lähinnä päivitystarpeet.
Voivatko professorit itse tai matrikkelin toimittaja paneutua
asiaan tarpeeksi? Kun asiantuntemusta osaavat
kirjastot harjoittavat luettelointia, eikö riitä se,
että matrikkeleihin tehdään vain linkkiviittauksia
julkaisuluetteloihin? Professorit reagoivat mielestäni yllättävän
laimeasti tähän mahdollisuuteen cd-matrikkelin tietoja
koottaessa. Alkavassa toimitustyössä on asiaan ilmeisesti
palattava pontevammin.
Professorimatrikkelista on puuttunut kaksi asiaryhmää,
jotka ovat jokseenkin yleisesti mukana nykyisissä ammattikuntamatrikkeleissa.
Nämä ovat tiedot asianomaisen kielitaidosta sekä
harrastuksista. Professorimatrikkelin pidättyväinen
linja on tässä perua hyvinkin pitkästä linjasta,
jos kohta rehellisyyden nimessä on sanottava, että se
on tuottanut myös raskasta sarkaa kyntävälle toimittajalle
edes pientä helpotusta. Oppineisuuden valtakieli länsimaissa
oli pitkään latina. Sen aseman peri sittemmin suomalaisesta
näkökulmasta katsottuna saksa ja toisen maailmansodan
jälkeen englanti. Asetelma on kansainvälisessä
tieteellisessä yhteistyössä ollut niin selvä,
että sen esille tuominen professorin matrikkelitiedoissa
on koettu tarpeettoman arkiseksi asiaksi, vaikka kielitaito on
ennenkin voinut olla vaikeasti kantapään kautta hankittua.
Jotenkin banaalilta tuntuisi nytkin lisätä jokaiselle
professorille kielitaidoksi suomi, ruotsi, englanti. Mielestäni
näiden kielten erityisasema pitäisi todeta matrikkelin
alussa ja hienosäädöllä luoda vaikkapa “erityiskielitaito”
-nimike, jossa professori voi esitellä muita kieliä,
joita hän kohtuullisesti hallitsee. Koko asian voisi tuoda
julki myös harrastusten yhteydessä.
Harrastukset on myös asiaryhmä, jota pitkä perinne
on pidätellyt ottamasta professorimatrikkeliin. Entisajan
oppinut tunnettiin helposti epäkäytännöllisenä,
hajamielisenä professorina, jolla ei edes kuviteltu voivan
olla mitään tavallisen ihmisen harrastuksia. Maailma
on kuitenkin suuresti muuttunut ja tuskinpa professorien suuri
enemmistö nykyisin juurikaan poikkeaa keskiluokkaistuneesta
akateemisesta oppineistosta elintapojensa ja harrastustensa suhteen.
Ehkäpä tässäkin suhteessa linjaa voitaisiin
muuttaa, mutta pitämällä jalat maassa. Henkilötietojen
hakuteoksena suuresti arvostamani “Kuka kukin on”
menee juuri tässä kohdassa liian pitkälle hyväksymällä
myös pilaharrastuksia, jotka usein ovat enemmän keinotekoisia
kuin hauskoja. Valtakunnan päälehtikin kiinnitti asiaan
viimeksi huomiota lihavin otsikoin. Kun alalla työskentelevä
muutenkin kohtaa tarpeeksi matrikkeleita vähätteleviä
asenteita, ei tällaisista rimanalituksista olisi väliksi.
Veli-Matti Autio
FT Veli-Matti Autio toimi edellisten professorimatrikkelien
toimittajana
(painetun lehden s. 27-28) |