Työn alussa – muutosten keskellä

Kun vuodesta 2005 on kulunut kaksi kuukautta, monesta saattaa tuntua kuin tavoitteena olisi rakentaa suuri osa yliopiston toiminnoista uusiksi yhden vuoden aikana. Opetushenkilöstön työhön olennaisesti vaikuttava tutkintorakenne uudistuu ja sen seurauksena monet vanhat ja tutut asiat on ajateltava uusiksi. Palkkausjärjestelmän muuttuminen koskettaa jokaista vielä läheisemmin.
Näitä kahta muutosta päästään toteuttamaan monen vuoden suunnittelun jälkeen - ei valmiiksi ja loppuun, mutta alkuun. Prosessit ovat vielä kesken ja samaan aikaan on meneillään opetuksen laadunvarmistusjärjestelmän rakentaminen ja tutkimuksen arviointi. Uusia avauksiakin on tehty: Rehtorien neuvosto on tehnyt esityksen virkarakenteen uudistamisesta. Isompaa kuvaa katsellessa on tietenkin selvää, ettei kaikkea uudisteta. Yliopistolaki on vielä se, miksi se muuttui vuonna 1997 eikä hallinnollisissa rakenteissa ole tapahtumassa mitään suuria muutoksia. Työaikasopimus on edelleen voimassa, mikä on palkkauskeskustelujen keskellä hyvä muistaa. Paljon on kuitenkin tapahtumassa ja monien tärkeiden uudistusten samanaikaisuus altistaa meidät stressille. Uuteen palkkausjärjestelmään siirtyminen ei ole sujunut vaikeuksitta. Henkilökohtaisen suoriutumisen arvioinnista luultiin jo sovitun, mutta lukukauden alussa osoittautui, että siitä käydään vielä neuvotteluja. Vasta nyt on saatu käyttöön uudet lomakkeet ja sopimus on edelleen solmimatta. Tämä on turhauttanut arviointia aloittelevia ja ruotsin- ja englanninkielisiä lomakkeita olisi tarvittu käyttöön aikaisemmin. Toivottavasti nämä hankaluudet osoittautuvat vain kauneusvirheiksi.
Miten jaksamme ja miten osaamme on kysymys, joka minua on askarruttanut, kun uutena puheenjohtajana katselen tätä vauhtia. Molemmissa suurissa muutoksissa on tekijöitä, jotka saattavat tuntua uhkaavilta. On inhimillistä ajatella, että oma opetus on tärkeä säilyttää ja on vaikea hyväksyä, että puututaan sellaiseen, mikä on ollut ominta työtä jopa kymmeniä vuosia. Vielä inhimillisempää on reagoida voimakkaasti siihen, että palkka, joka on työn arvostuksen mittari, arvioidaan uusiksi. Samalla arvioidaan, osoittautuuko oma työ uusin kriteerein mitattuna yhtä vaativaksi ja arvokkaaksi kuin millaisena sitä on itse tottunut pitämään.
Miten tässä tilanteessa pitäisi toimia? Järjestöjen tehtävä on tietenkin pyrkiä jäsenistön kannalta parhaisiin neuvottelutuloksiin ja välittää mahdollisimman ajantasaista tietoa työpaikoilla. Keskustelut laitoksissa, tiedekunnissa ja kaikilla käytettävissä olevilla foorumeilla vievät asioita eteenpäin. Kysymysten esittäminen, asioiden pohtiminen yhdessä ja aktivoituminen voi juuri nyt olla se, millä estetään monta ikävää jälkipuintia palkan määräytymisessä. Laitosten johtajien tulisi rohkaista henkilökuntaansa yhteiseen suunnitteluun ja pohdintaan. Jokainen jäsen joutuu itse aktiivisesti perehtymään tehtäväkuvauksiin ja kertomaan omasta osaamisestaan, sillä yhdistyksillä tai liitoilla ei ole mahdollisuutta kertoa jokaiselle henkilökohtaisesti, miten juuri hänen tehtävänsä tulisi arvioida.
Henkilökohtaisesti joudun miettimään toimintaani uudessa tehtävässä Lehtoriliiton puheenjohtajana, kun samalla olen mukana kaikissa niissä prosesseissa, missä jokainen muukin – arvioimassa omaa paikkaani ja arvoani yliopiston työntekijänä. Haluan hoitaa tehtävää yhteistyössä muiden kanssa antautuen siihen kokonaan ja nauttien siitä etuoikeudesta, että voin saada tietoa ja vaikuttaa omalta osaltani lehtoreiden ja työyhteisön työoloihin ja palvelussuhteen ehtoihin. Toivon aktiivista yhteydenpitoa jäsenistön kanssa ja hyvää yhteistyötä sisarjärjestöjen kesken.

(painetun lehden s. 3)

Arbetet inleds med stora reformer

Under de två första månaderna av år 2005 har det redan hänt så mycket att det kan ge många människor en känsla av att målet är att en stor del av universitetets verksamhet skall få en ny form under detta år. Examensreformen påverkar väsentligt den undervisande personalens arbete, vilket medför att mycket av det som varit bekant och invant måste ge plats för ett nytänkande. Lönereformen är om möjligt ännu mera genomgripande för de universitetsanställda. Ovannämnda reformer kan nu förverkligas efter en planering som pågått under många år – ett arbete som inte kommer att kunna slutföras under detta år, men det har i varje fall kommit i gång. Processerna håller ännu på att utformas och samtidigt inleds arbetet med kvalitetssäkringen samt utvärderingen av forskningen. Också nya initiativ har tagits: Rektorsrådet har presenterat ett förslag till en reform av tjänstestrukturen. I ett vidare perspektiv betraktat visar det sig emellertid att inte alla verksamheter inom universiteten genomgår en reform. Universitetslagen från år 1997 är i kraft och de administrativa strukturerna inom universiteten är i det närmaste oförändrade. Avtalet om totalarbetstid gäller fortfarande, något som är bra att hålla i minnet i samband med lönediskussionerna. Det är emellertid mycket som är på gång och det är stressande för universitetssamfundet att reformerna genomförs samtidigt.
Planeringen av lönereformen har stött på svårigheter. Kriterierna för den personliga lönedelen var redan fastslagna, men i början av terminen visade det sig att de ännu ligger på förhandlingsbordet. De definitiva blanketterna kom i ett relativt sent skede och de svensk- och engelskspråkiga versionerna kom olovligt sent. Något avtal exixterar ännu inte. Allt detta har varit frustrerande för berörda parter och man kan bara hoppas att det endast är fråga om små skönhetsfel. Hur skall vi klara av att hålla takten och hur skall vi orka genomföra reformerna, det är frågor som har sysselsatt mig som nybliven ordförande. Båda reformerna innehåller faktorer som kan te sig hotfulla. Det är mänskligt att tänka att det är viktigt att slå vakt om den egna undervisningen och det är svårt att acceptera att någon tummar på sådant som redan under tiotals år varit lärarens eget arbete. Ännu mera mänskligt är det att reagera på att lönen som varit måttet för värdesättningen av arbetsinsatsen blir föremål för en ny bedömning. Samtidigt omprövas kravnivån för det egna arbetet med nya kriterier.
Vilken handlingsmodell borde tillämpas för situationer av detta slag? Organisationens uppgift är givetvis att försöka nå från medlemmarnas synpunkt optimala förhandlingsresultat samt förmedla aktuell information på arbetsplatserna. Diskussioner på institutionerna, inom fakulteterna och på alla tänkbara övriga fora främjar lösningen av frågorna. Samtal, gemensamma överväganden och aktivt deltagande i ett tidigt skede kan motverka missämja i löneförhandlingarna. Institutionscheferna borde motivera personalen att samarbeta i planeringen och diskussionerna. Varje medlem måste själv stifta bekantskap med kravbeskrivningarna och redovisa sitt eget kunnande, medlemsföreningen eller förbundet har inte resurser att ge personlig handledning i hur den enskilda arbetstagarens arbete borde värderas. Själv måste jag på det personliga planet reflektera över min egen verksamhet i min nya uppgift som ordförande i Universitetslektorernas förbund, samtidigt som jag i likhet med andra universitetslärare medverkar i den process, där min egen position och mitt eget värde som universitetsanställd granskas.
Jag vill sköta denna uppgift i samarbete med andra och jag vill som privilegierad göra en fullödig insats i arbetet till förmån för lektorerna, arbetsgemenskapen och arbetsvillkoren. Jag hoppas på aktiva kontakter med medlemmarna och på ett gott samarbete systerorganisationerna emellan.

Tuula Hirvonen
ordförande
Universitetslektorernas förbund