Yliopistokone yskii
kilpaillun rahoituksen paineessa
Miten yhdistämme yliopistojen toiminnan ja rahoituksen
sekä hyvän työnantajapolitiikan? Tämä haasteellinen
yhtälö oli Säätytalolla pidetyn seminaarin
teemana 7. kesäkuuta. Kilpaillun rahoitusosuuden kasvu
nähtiin suurimmaksi peikoksi yliopistojen pätkätöiden
taustalla. Yliopistokone yskii jo jatkuvasti paisuneen kilpailutuksen
takia.
Yliopistojen työnantajapolitiikkaa olivat seminaarissa pohtimassa
edustajat valtion työmarkkinalaitoksesta, valtion pääsopijajärjestöistä,
yliopistojen johdosta sekä ministeriöistä.
Valtion työmarkkinajohtaja Teuvo Metsäpelto avasi seminaarin
kertomalla keväällä 2004 tehdystä määräaikaisia
palvelussuhteita koskevasta kyselystä. Sen mukaan yliopistoissa
ja korkeakouluissa ns. aidosti määräaikaisia palvelussuhteita
oli 44,6 %. Työmarkkinalaitoksen vuonna 2003 lähettämän
ohjekirjeen jälkeen yliopistoissa oli muutettu 476 määräaikaista
palvelussuhdetta toistaiseksi voimassa oleviksi.
- Myös yliopistojen on oltava houkuttelevia työnantajia.
Projektirahoitus on yleistymässä, mutta sen kanssa
on elettävä, Metsäpelto totesi.
Opetusministeriön yliopistoyksikön johtaja Markku Mattila
kertoi mm. siitä, miten henkilöstöpolitiikka on
ollut muutaman vuoden yliopistojen tulosneuvottelujen agendalla.
- Määräaikaisten tilanne on ollut esillä etenkin
vuosien 2004 ja 2005 tulosneuvotteluissa ja viime keväänä sovittiin,
että asiasta raportoidaan vuosittain opetusministeriölle.
- Yliopistojen palvelussuhteissa tulee pyrkiä jatkuvuuteen.
Hyvin johdetussa yksikössä on luottamusta toiminnan
jatkuvuuteen, Mattila tähdensi.
Toimintakulttuurinmuutos tarpeen
Henkilöstöjärjestöjen edustajien puheenvuoroista
ensimmäisen
piti Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtaja Eeva Rantala.
Hänen mielestään määräaikaistilanteen
parantaminen edellyttää yliopistoilta kulttuurin muutosta.
Hän ehdotti määräaikaisvaltuutetun viran
perustamista pätkätöiden vähentämiseksi
(ks. Acatiimi 6/2005 s. 26).
Lakimies Katja Majamaa Suomen Akatemiasta
puhui tutkimusrahoituksella työskentelevien määräaikaisuuksista.
Hän korosti Akatemian tutkimusrahoituspäätöksen
perusteita:
“Suomen Akatemian tutkimusmäärärahalla palkattavan henkilöstön
tulee olla palvelussuhteessa. Palvelussuhteen keston tulee olla rahoituskauden
mittainen, ellei tutkimushankkeen toteuttamiseen liittyvä erityinen syy
edellytä lyhyempää palvelussuhdetta”.
Akatemian tasa-arvotyöryhmä teki keväällä 2005
kyselyn virkatutkijoille ja kolme viime vuoden aikana yleisestä tutkimusmäärärahahausta
rahoitusta saaneille. Kyselyssä tiedusteltiin mm. sitä,
onko SA:n rahoituksella palkattavan henkilöstön työsuhde
ollut koko rahoituskauden mittainen. 478 vastaajasta 36,2 prosenttia
vastasi “kyllä” ja 63,8 % “ei”.
Yleisimmät syyt rahoituskautta lyhyemmällä työsuhteelle
olivat yliopistojen ohjeistus ja käytännöt, esimerkiksi
yliopiston noudattama kirjoittamaton sääntö siitä,
että palkataan vuodeksi
kerrallaan aina kun palkataan ulkopuolisella rahoituksella. Lisäksi
mainittiin rahoituksen mitoitus ja leikkaaminen haetusta sekä epäviralliset
koeajat, joita Majamaa piti kovin huolestuttavina.
Kone savuttaa ja veto on jo pois
“Miksi kone ei toimi” -otsikolla puhui professori Arne Halme Teknillisestä korkeakoulusta.
Hän on toiminut 33 vuotta professorina TKK:lla ja sanoi, että yleinen
toimintaympäristö on
muuttunut koko ajan huonommaksi toimintaa harjoittavan yksikön kannalta.
- Kilpailutus ei tuo lisäetua vaan toimii itseään vastaan. Kone
ei toimi, koska yrityselämän menetelmiä pitäisi soveltaa
ympäristössä, jonne ne eivät
sovi.
Halme näki suurimpana ongelmana perusrahoituksen riittämättömän
tason.
- Yksikön saama sisäinen budjettiraha on niin pieni,
ettei se kata yksikön virkapalkkoja ja vuokria. Siksi on
pakko hakea ulkopuolista rahoitusta tiedemarkkinoilta. Tämä on
vienyt siihen, että suurin osa kokeneemman henkilöstön
ajasta menee rahanhankintaan. Budjetoinnin epävarmuus heijastuu
työsuhdepolitiikkaan.
Halmeen osastolla on otettu käyttöön työajanseuranta.
Sen mukaan professorien keskimääräinen viikkotyöaika
on 52,4 tuntia. Enin osa tästä menee nimenomaan rahanhankintaan.
TKK:ssa täydentävän rahoituksen osuus on 43,6
prosenttia. Halmeen mukaan 30 % voisi olla hyväksyttävissä oleva
kipuraja, mutta suurimassa osassa yliopistoista mennään
tästä yli.
- Kilpailutus on ylittänyt järkevyyden rajan. Se tuhlaa
voimavaroja, ylirasittaa henkilökuntaa, ylläpitää pätkätyökulttuuria,
ohjaa toimintaa vääriin
kohteisiin ja vaara laadun heikkenemisestä kasvaa koko
ajan.
- Kone savuttaa ja veto on pois. Perusrahoituksen taso on saatava
korjatuksi, ainoastaan tämä antaa mahdollisuuden joustoihin
budjetoinnissa ja mahdollistaa hyvän työnantajapolitiikan,
Halme lopetti.
Vastuiden määrittely tärkeällä sijalla
Helsingin yliopiston henkilöstöjohtaja Kira Ukkonen
on toiminut kolmen eri yliopiston palveluksessa yhteensä yli
30 vuotta. Hänen mielestään tänä aikana
työtahti
ja paine ovat mahdottomasti lisääntyneet.
- Yliopiston tulosneuvotteluissa käydään joka
syksy läpi myös määräaikaisten tilanne,
mutta kovin paljoa ei ole luvuissa tapahtunut. Vakinaistamissuunnitelmia
on, mutta ei tarpeeksi.
- Entistä ponnekkaammin toimitaan sen puolesta, että palvelussuhteet
saataisiin koko projektin mittaisiksi ja vuodeksi pitäisi
olla vähintään. On kuulunut jopa kuukauden määräyksistä.
Ukkosen mielestä virkarakenne- ja nimikeremontti olisivat
tarpeen.
Hallitusneuvos Kirsi Äijälä Valtion työmarkkinalaitoksesta
esitteli virkamieslautakunnan päätöksiä.
Valitusten määrä virkamieslautakuntaan on viime
vuosien aikana noussut (ks. oheinen
taulukko). Äijälä selvitteli
asiaa erilaisten tapausten avulla. Määräajaksi
nimittämisen
perusteista on usein löytynyt suurin syy korvausvaatimuksiin.
Hallintojohtaja Päivi Nerg Kuopion yliopistosta teki selkoa
yliopistonsa toimista määräaikaisuuksien vähentämiseksi.
Vuosien 2003-2004 aikana on vakinaistettu 150 henkilöä ja
on otettu käyttöön työsuhde.
Nerg korosti kulttuurinmuutosta ja henkilöstöjohtamista.
Vastuiden määrittely on tärkeällä sijalla – Kuopiossa
päätettiin siitä, mikä kuuluu henkilöstöhallinnolle
ja mikä on laitosjohtajan vastuulla.
Seminaarin lomassa käyty keskustelu oli vilkasta. Yliopistojen
hallinto- ja henkilöstöjohdolla tuntui olevan erilaisia
näkemyksiä siitä, onko työsopimussuhteen
käyttöönotto
järkevää. Yliopistoväen
kommenteissa edellytettiin perusrahoituksen tason nostoa kilpaillun
rahoituksen osuuden ryöstäytymisen sijaan.
Kirsti Sintonen
(painetun lehden s. 27-28) |