Kaksi työaikaa
Yliopiston opetushenkilöiden kokonaistyöajaksi kutsutaan
työaikaa, joka perustuu vuosittain tehtävään
1600 tunnin suunnitelmaan. Suunnitelma perustuu
virkaehtosopimukseen, josta käy selvästi ilmi, että se
on puhtaasti suunnittelun apuväline: sen toteutumista
ei seurata millään tavalla aikaan liittyvien asioiden
kautta, vaan ainoastaan tulosten kautta.
Todellinen käytetty työaika perustuu ajan mittaamiseen
– tunnit merkitsevät, ei tulos. Eri tahoilta on
tullut vaatimuksia, jopa määräyksiä, että yliopistojen
opetushenkilöstön pitäisi siirtyä “todellisen kokonaistyöajan”
seurantaan. Tämä merkitsisi, että seurataan
kaikkea työaikaa riippumatta siitä, missä ja milloin
työtä tehdään.
Ulkopuolinen rahoittaja voi vaatia selvitystä sovittuun
työhön käytetystä työajasta, mutta harvemmin
kai vaaditaan tietoa ko. henkilöiden kaikesta muusta
työstä. Selvityksen tekeminen tuskin tulee tarkemmaksi,
jos tarpeellisen kirjauksen lisäksi merkitään
päivittäin kaikki muukin työaika. Ainakin kirjaamisongelmia
tulee. Esimerkiksi projektin johtotehtävissä
oleva henkilö, joka neuvoo jatkokoulutettavaa ja
keskustelee yhteisjulkaisuun tähtäävän tutkimuksen
yksityiskohdista, tekee kolmea erilaista työtä samanaikaisesti.
Jos pelkona on ulkopuolisille tehtävän työn
väärä hinnoittelu, eikö ole riittävää, että projekteissa
mukana olevat 1600-henkilöt kirjaavat projektiin käytetyn
ajan mahdollisimman tarkasti.
Mitä laskutapaa käytetään?
Valtion tilintarkastajien vaatimukset kustannusvastaavuuden
tarkemmasta selvittämisestä ovat outoja
siksi, että helposti voidaan perustella ainakin
kolme erilaista tulosta. Oletetaan vaikka, että henkilön
vuositulot ovat 56 000 e ja että hänen vuosittainen
todellinen kokonaistyöaikansa on 2400h. Jos hän
tekee projektin johtotehtävissä töitä 100h, ilman että
hän saa siitä erillistä korvausta, mikä on kustannus?
Nyt työaikasuunnitelmasta yksinkertaisella tavalla
laskettava tuntipalkka on 64 000/1600 = 40 e uroa eli
kustannus on 4000 e. Jos jakajana on 2400, saadaan
kustannukseksi 2667 e. Jos kyseinen henkilö ei ole
merkinnyt työtä työaikasuunnitelmaansa, työstä ei
aiheudu valtiolle mitään kustannuksia, eli valtion kannalta
katsottuna kustannukset ovat 0e.
Aika suuret erot – mikä laskutapa on milloinkin
“oikea”? Mikä on oikea tuntipalkka tällaisissa tapauksissa?
Käytännössä kyseinen henkilö saa usein kuukausipalkkansa
lisäksi jotain ylimääräistä. Mitä kaavaa
silloin käytetään? Lisäksi pitäisi kai ottaa huomioon
työnantajakustannukset. Ajatus siitä, että 1600-
henkilön osalta löytyisi joku yksinkertainen kaksi
erilaista systeemiä yhdistävä laskentakaava ei tunnu
realistiselta.
Yliopiston kannalta tuottavuus on nykyään muotisana.
Jollain tavalla kai työhön käytettävä aikakin
liittyy tuottavuuteen. Mikä on oikea tapa ottaa se huomioon?
Laskeeko yliopiston tuottavuus, jos kaikki
todellisuudessa käytetty aika otetaan huomioon? Arvioitaessa
yliopiston 1600-virkamiesten tuottavuutta
ei yksinkertaisesti ole mielekästä käyttää kellosta
mitattavaa aikaa keskeisenä käsitteenä. Keskeistä ovat
tulokset, joiden kunnollinen mittaaminenkin on jo
hyvin monimutkaista. Tuloksen pitäisi kuitenkin aina
olla yliopistoissa tunteja tärkeämpää.
Loppuun palaminen on estettävä
Työnjohdollisesti yliopistoissa vapaamatkustajia
suurempi ongelma on “kestävän kehityksen” kannalta
se, että loppuun palamiset saadaan estettyä. Tämä
ei ole kuitenkaan asia, jota voitaisiin hallita aikasuunnitelmilla.
Tässä tarvitaan esimiehiltä haluja ja taitoja,
jotka eivät taida olla kovin yleisiä. Työaikasuunnitelman
laatimis- ja käyttötapoja parantamalla voidaan
päästä hyvään tulokseen ilman tuntikirjanpitoa.
Kahden erilaisen aikakäsitteen yhteensovittaminen
ei ole mahdollista. Lasketaan yhteen senttejä ja
senttejä ja saadaan tulokseksi eurometrejä. Työajan
seurannasta seuraavat välittömästi kysymykset, mikä
on vuosittainen työaika, miten pidetään vuosilomat
ja miten ylityö korvataan. Tilastokeskuksen tutkimusten
mukaan, joihin luotan enemmän kuin joissain yliopistoissa
tehtyihin seurantoihin, laskennallisen ylityön
määrä on huomattava. Kannattaisiko valtiotyönantajan
sittenkin tyytyä uuden sijasta nykyisen systeemin
kehittämiseen? Valtaosa työtekijöistä ei halua
suuria muutoksia, vaan näyttää perinteisen vapauden
säilyttääkseen olevan valmis tekemään huomattavan
määrän palkatonta ylityötä.
Yksinkertaisinta on pitää nämä kaksi eri käsitettä
erillään ja kehittää kumpaakin. Joissakin yksiköissä
voi olla hallinnollisesti yksinkertaisempaa käyttää
työajan seurantaa, mutta tästä ei saa tulla tapa. Muutoksen
pitää tapahtua koko henkilökunnan suostumuksella
ja sopimuksiin sisältyvästä kirjattavan työn
lisääntymisestä pitää saada kunnon korvaus, joka on
jotain muuta kuin UPJ:n porkkananpuolikkaat.
Lopuksi vielä: työajan kirjaamista on perusteltu
sillä, ettei se vie paljoakaan aikaa, kymmenkunta minuuttia
päivässä. Tämä aika on kuitenkin jo pari prosenttia
työajasta. Meneekö tähän vaadittu tuottavuuden
kasvu yhden vuoden osalta?
Matti Grönroos, lehtori, Turun yliopisto |