Jatko-opiskelijoilta tohtorikoulutukselle hyvä yleisarvosana

Eniten puutteita rahoituksessa ja ohjauksessa

Rahoituksen pirstaleisuus ja epävarmuus ovat suurin haitta jatko-opintojen edistymiselle. Tuore tutkimus osoittaa, että vain viidesosalla tohtorin tutkintoa suorittavista on tiedossa rahoitusta neljäksi vuodeksi. Myös ohjauksessa olisi parantamisen varaa. 70 prosenttia tulevista tohtoreista ilmoitti tähtävänsä tutkijanuralle. Kolmannes oli huolissaan työllistymisestään. Opetusministeriön toteuttamaan kyselyyn vastasi yli 3800 jatkokoulutettavaa.

Suomi osallistui vuosina 2004-2006 Ruotsin koordinoimaan kansainväliseen hankkeeseen, jossa kartoitettiin tohtorin tutkintoa suorittavien jatko-opiskelijoiden näkemyksiä koulutuksestaan Suomessa, Ruotsissa, Irlannissa ja Kataloniassa.

Kysely toteutettiin Suomessa opetusministeriön toimeksiannosta ja yhteistyössä korkeakoulujen arviointineuvoston kanssa keväällä 2005. Se kohdistui kaikkiin suomalaisten yliopistojen jatko-opiskelijoiksi rekisteröityneisiin (22 105 henkilöä vuonna 2004), ja sillä kartoitettiin ensimmäistä kertaa Suomessa näin laajasti sekä tutkijakouluissa että niiden ulkopuolella olevien jatko-opiskelijoiden näkemyksiä.

Tutkimusaineiston kansallisesta jatkokäsittelyhankkeesta vastasi Tampereen yliopiston Tieteen-, teknologian- ja innovaatiotutkimuksen ryhmässä (TaSTI) toiminut TUTOR-projektiryhmä.

Heterogeeninen jatko-opiskelijajoukko

Kyselyyn vastasi yli 3 800 jatko-opiskelijaa, mitä voidaan pitää erittäin hyvänä tuloksena. Vastaajista 56 % oli naisia ja 8 % ulkomaalaisia. He jakaantuivat tieteenaloille seuraavasti: luonnontieteet 31 % (1 120 vastaajaa), tekniikka 18 % (638), lääke- ja hoitotieteet 17 % (604), yhteiskuntatieteet 23 % (824) ja humanistiset tieteet 12 % (446). Opintojensa alkuvaiheessa olevia opiskelijoita (alle 20 % opinnoista suoritettu) oli vastaajista 28 %.

Kyselyyn vastanneita jatko-opiskelijoita luonnehti ennen muuta heterogeenisuus. Vastaajien ikähajonta oli hyvin suuri. Tutkimusajankohtana 44 % heistä oli alle 30-vuotiaita, ja yli 40-vuotiaiden osuus oli 18 %. Päätoimisesti jatkotutkintoaan teki 62 % vastaajista ja ainakin osittain ryhmässä työskenteli 30 %. Lähes neljäsosa vastaajista kuului opetusministeriön tutkijakouluun, 27 % johonkin muuhun tohtoriohjelmaan (esimerkiksi yliopiston omaan tutkijakouluun tai tohtoriohjelmaan) ja noin puolet suoritti opintojaan tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien ulkopuolella.

Selvästi yleisin motiivi tohtoriopintojen aloittamiselle kaikilla tieteenaloilla oli “kiinnostus aiheeseen”. Tilanne oli tämä lähes kuudella kymmenestä vastaajasta. Toiseksi yleisin syy oli pätevöityminen opettajan- tai tutkijanuralle yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa (12 %). Noin joka kymmenes vastaaja piti pääasiallisena motiivina muulle asiantuntijauralle valmistautumista ja kuusi prosenttia pätevöitymistä tutkijanuralle korkeakoulutuksen ulkopuolelle.

Huono työllisyystilanne oli pääasiallinen motiivi kahdeksalla prosentilla vastaajista. Huonon työllisyystilanteen vuoksi opinnot aloittaneiden osuus oli suurin luonnontieteissä (13 %), kun se oli muilla tieteenaloilla huomattavasti pienempi (5-6 %).

Tohtoriopintojen rahoitus hyvin pirstaleista

Vaikka vastaajat olivatkin pääosin tyytyväisiä syyslukukauden 2004 rahoitukseensa, sekä tilastollisesta että laadullisesta aineistosta nousi selvästi esiin rahoituksen pirstaleisuus ja epävarmuus sekä niistä tohtoriopintoihin aiheutuvat ongelmat. Suurimmalla osalla kyselyn vastaajista rahoituskaudet olivat lyhyitä, ja monet vastasivat itse rahoituksen hankkimisesta. Vastaajista kolmella kymmenestä oli rahoitusta korkeintaan vuodeksi, 13 kuukaudesta kahteen vuoteen 15 prosentilla, 25 kuukaudesta kolmeen vuoteen 17 prosentilla ja 37 kuukaudesta neljään vuoteen 21 prosentilla. Yli neljäksi vuodeksi rahoitusta oli 18 prosentilla opiskelijoista (ks. kuva).

Tohtoriopintojen rahoituksen kesto kuukausissa

Yli 70 prosentin mielestä kurssien laatu kauttaaltaan hyvä

Tohtorikoulutusta pidettiin pääsääntöisesti hyvänä. Se sai hyvän yleisarvosanan 76 prosentilta vastaajista: “erinomaisen” yhdeksältä prosentilta, “hyvän” 67 prosentilta, “huonon” 21 prosentilta ja “erittäin huonon” neljältä prosentilta. Valtaosan (yli 70 %) mielestä tohtoriopintoihin liittyvien kurssien laatu oli kauttaaltaan hyvä. Yhtä moni koki, että teoreettisten opintojen ja väitöskirjatyön välinen tasapaino oli hyvä. Toisaalta neljäsosa koki, että kurssit olivat vain vähäisessä määrin tai eivät ollenkaan relevantteja omalle väitöskirjatyölle.

Seitsemän kymmenestä vastaajasta oli kokenut tohtoriopinnot positiivisina ja inspiroivina. Lähes yhtä moni koki olevansa hyväksytty jäsen tutkijayhteisössä. Yli puolet (54 %) vastaajista ei kuitenkaan kokenut laitoksensa ilmapiiriä luovaksi, ja kolme neljästä ei kokenut voivansa vaikuttaa asioihin laitoksellaan.

Aiempien selvitysten (Aittola 1995, OPM 1997, Aittola & Määttä 1998, OPM 2000, Dill ym. 2006) valossa ei ole yllättävää, että tohtorikoulutuksen kriittisin piste löytyi nimenomaan ohjauksesta. Suuri osa (40 %) vastaajista koki, ettei ohjaaja ollut osoittanut kiinnostusta heidän opintojaan kohtaan, ja yli puolet koki ettei tämä ollut keskustellut heidän kanssaan tutkimuksen metodologisista kysymyksistä (53 %) tai teoriasta (56 %). Lisäksi puolet vastaajista koki, ettei ohjaaja ollut antanut rakentavaa kritiikkiä tutkimustyöstä. Vuonna 2004 vain noin puolet vastaajista oli saanut ohjausta siinä määrin kuin oli halunnut. Lähes neljäsosa oli kokenut ohjauksessa “paljon” tai “erittäin paljon” sellaisia puutteita, jotka olivat haitanneet tutkimuksen etenemistä. Pääohjaajista vain neljäsosa oli naisia.

Tutkijakouluissa opiskelevilla menee parhaimmin

Opetusministeriön tutkijakouluissa päätoimisesti opiskelevilla näyttäisi olevan hieman muita jatko-opiskelijaryhmiä paremmat edellytykset opintojen suorittamiseen, erityisesti tutkijakoulujen ja tohtoriohjelmien ulkopuolella työskenteleviin verrattuna. Eroa muissa tohtoriohjelmissa päätoimisesti opiskelevien näkemyksiin koulutuksen laadusta ei kuitenkaan ollut käytännössä juuri lainkaan. Heikoimmat edellytykset opintojen menestyksekkääseen suorittamiseen näyttäisivät olevan erityisesti osa-aikaisesti kaikkien tohtoriohjelmien ulkopuolella työskentelevillä.

Ryhmässä työskentelyllä (jatko-opiskelija teki väitöskirjatyötä ainakin osittain tutkimusryhmässä) oli erittäin positiivinen vaikutus opiskelijoiden arvioihin monella tohtorikoulutuksen osa-alueella. Arviot perehdytyksestä, opiskeluympäristöstä ja kurssien relevanssista olivat ryhmässä työskentelevillä yksin työskenteleviä positiivisemmat. He pitivät myös ohjausta yksin työskenteleviä monipuolisempana ja toimivampana sekä arvioivat tutkijantaitojensa ja muiden työelämävalmiuksiensa kehittyneen tohtorikoulutuksessa suuremmassa määrin.

Suurin osa tähtää tutkijanuralle

Varsin moni vastaaja (70 %) halusi todennäköisesti tai varmasti tutkijanuralle tohtorin tutkinnon suoritettuaan. Humanistit ja luonnontieteilijät pitivät tutkijanuraa todennäköisimpänä uravaihtoehtona muita useammin. Sen sijaan lääke- ja hoitotieteilijät sekä yhteiskuntatieteilijät pitivät tutkijanuraa vähemmän todennäköisenä. Kolmannes vastaajista oli huolissaan tohtorin tutkinnon jälkeisestä työllistymisestään. Luonnontieteiden ja humanististen alojen jatko-opiskelijat olivat huolestuneimpia työllistymisestään, tekniikan sekä lääke- ja hoitotieteiden vastaajat sen sijaan optimistisimpia.

Tulevan syksyn aikana julkaistava kansallinen raportti Tulevat tohtorit – jatko-opiskelijoiden kokemukset ja arviot tohtorikoulutuksesta 2005 tarjoaa ensimmäistä kertaa vertailevaa tietoa tutkijakoulumuotoisen ja muun tohtorikoulutuksen eroista. Raportissa paneudutaan myös erityisesti eri tieteenalojen ja sukupuolten välisiin eroihin. Kansainvälisen hankkeen raportti International Postgraduate Students Mirror (Report 2006: 29 R, Högskoleverket), josta löytyy vertailevaa tietoa hankkeeseen osallistuneiden maiden jatko-opiskelijoiden näkemyksistä ja olosuhteista, on saatavilla Ruotsin Högskoleverketin verkkosivuilta osoitteessa: http://web2.hsv.se/publikationer/rapporter/2006/0629R.pdf.

Kirsi Hiltunen
Opetusministeriö
kirsi.hiltunen@minedu.fi

Pia Vuolanto
TaSTI, Tampereen yliopisto
pia.vuolanto@uta.fi

Lähteet

Aittola, H. 1995. Tutkimustyön ohjaus ja ohjaussuhteet tieteellisessä
jatkokoulutuksessa. Jyväskylä studies in education,
psychology and social research 111, Jyväskylän yliopisto.

Aittola, H. & Määttä, P. 1998. Tohtoriksi tutkijakoulusta. Tutkijakoulut
tieteellisten jatko-opintojen uudistajina. Koulutuksen
tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto.

Dill, D. ym. 2006. PhD Training and the Knowledge-Based
Society. An Evaluation of Doctoral Education in Finland.
Publications of the Finnish Higher Education Evaluation
Council 1: 2006.

OPM 1997. Tutkijakoulut Suomessa 1995-1998. Tutkijakouluissa
annettavan opetuksen ja ohjauksen laadun arviointi.
Opetusministeriö, Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto.

OPM 2000. Tutkijakoulut 2000. Toiminta, tulokset, tehokkuus.
Opetusministeriö, Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto.