Etiikkaa peräämässä
Etiikkaa ihmistieteille -kirjan julkistusseminaarissa
pohdittiin tutkimusetiikkaa
monelta kantilta. Erityisenä kysymyksenä
monissa puheenvuoroissa ja keskustelussa
tuli esiin eettinen ennakkoarviointi.
Myös koulutus on avainasemassa.
Tieteiden talolla järjestettiin 29.8.2006 seminaari,
jolla juhlistettiin Etiikkaa ihmistieteille -kirjan julkistamista
(ks. arvio tässä lehdessä). Tilaisuuden järjestivät
Tutkimuseettinen neuvottelukunta (TENK) ja
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. TENK asetti vuonna
2002 humanististen ja yhteiskuntatieteellisten
(HYMY-) alojen tutkimuseettisten kysymysten kartoittamiseksi
työryhmän. Ryhmä otti nimekseen
HYMY-työryhmä, ja tilaisuudessa julkaistu kirja on
sen työn satoa. Itse tilaisuus oli mielenkiintoinen ja
keskusteleva, koska se ei keskittynyt vain kirjan esittelyyn
vaan asioita puitiin myös laajemmin.
Tilaisuuden avannut TENK:n puheenjohtaja Eero
Vuorio kiitteli työryhmää todeten, että vaikka Suomessa
tutkimuseettisellä alalla on jo paljon toimijoita,
ei niitä kuitenkaan ei-lääketieteellisillä aloilla ole
liikaa. Hän totesi myös, että nykyisen kansainvälisen
tutkimusympäristön huomioon ottaen Etiikkaa ihmistieteille
-kirjasta tarvittaisiin heti sekä englanninettä
ruotsinkielinen käännös.
Ihmistieteisiin mahdotonta luoda yhteistä
tutkimuseettistä säännöstöä
HYMY-työryhmän puheenjohtaja, Helsingin yliopiston
sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa esitteli
ryhmän työtä ja tavoitteita. Hän totesi, ettei ole
mahdollista luoda mitään yhteistä tutkimuseettistä
säännöstöä ihmistieteisiin ja kyseenalaisti myös ajatuksen,
voitaisiinko sellaisilla säännöksillä edes saavuttaa
tavoitteita. Niinpä työryhmän visiona olleen
säännöstön laatimisen sijaan koottiin artikkelikokoelma,
jossa lähdettiin pohtimaan eettistä normistoa
laajemmin. Varsinaiset eettiset normit voivat sitten
syntyä vain kunkin tieteenalan omien keskustelujen kautta.
Professori Hallamaa luovutti sitten kirjan ja puheenvuoron
opetusministeriön koulutus- ja tiedepolitiikan
osaston ylijohtaja Sakari Karjalaiselle. Karjalainen
muistutti mieliin TENK:n perustamisvaiheen
ja sitä edeltäneen kiinnostuksen tutkimuseettisiin
kysymyksiin Suomen Akatemian piirissä. Paavo Löppösen,
Pirjo H. Mäkelän ja Keijo Paunion toimittaman
Tiede ja etiikka -kirjan julkaiseminen vuonna 1991
antoi sitten kipinän TENK:n perustamiselle, ja tälle
kehitykselle HYMY-työryhmä ja sen valmistelema
kirja on Karjalaisen mukaan looginen, jopa välttämätön
jatko.
Vaikka Karjalainen näkikin, että ihmisten ja ihmisryhmien
koskemattomuuteen puuttuvan tutkimuksen
eettisyys olisi systemaattisesi arvioitava ennakkoon
ja että tällaisella arvioinnilla tulisi olla selkeät
periaatteet, hän ei kuitenkaan suoraan esittänyt
ratkaisuksi lainsäädäntöä. Sääntelyyn voisi riittää tieteen
sisäinen normisto. Karjalainen esitti lopuksi, että
TENK tekisi opetusministeriölle perustellun ehdotuksen
jatkotoimista: “Jatkovalmistelu edellyttää laajaa
asiantuntijoiden kuulemista, joka voidaan tehdä joko
tutkimuseettisen neuvottelukunnan tai, jos niin päätetään,
ministeriön työryhmän toimesta”.
Omassa puheenvuorossaan Helsingin yliopiston
rehtori Ilkka Niiniluoto käsitteli aihetta “Filosofiaa
ihmistieteille”. Niiniluoto pohti eettisten periaatteiden
yleisyyttä ja erityisyyttä ja katsoi, että käytäntanön
tasolla pelkät yleiset eettiset periaatteet eivät ole
riittäviä, vaan tarvitaan spesifimpejä ja kohdesidonnaisempia
normeja. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran
kustannusjohtaja Päivi Vallisaari puolestaan toi
esiin kustantajan näkökulman tieteellisten julkaisujen
eettisyydestä. Käytännön tasolla tästä on esimerkkinä
se, että usein juuri kustantaja tuo ensimmäistä
kertaa kirjoittajan pohdittavaksi kysymyksen lukijoista:
tekstin tyyliä, rajausta ja suuntausta on pohdittava
tieteellisyyden ohessa myös yleisön kannalta.
Muita eettisiä kysymyksiä kustantajan näkökulmasta
ovat vertaisarvioijien sekä kirja-arvostelijoiden
valinta palautteen ja kritiikin oikeellisuuden ja oikeudenmukaisuuden
takaamiseksi.
Kirjan toimittajista Turun yliopiston lääketieteellisen
etiikan professori Veikko Launis ja Oulun yliopiston
pohjoismaisen filologian professori Irma Sorvali
keskustelivat puolestaan eettisten ohjeistojen
merkityksestä ja ennakkoarvioinnista. Kaksinpuhelun
kuluessa esiin nousivat kysymykset ennakkoarviointiin
liittyvistä yhtäältä jääviys- ja toisaalta kompetenssiongelmista
samoin kuin avoimuuden ja yhdenmukaisuuden
periaatteista. He korostivat, aiheellisesti,
eettisen tietoisuuden lisäämistä niin yleisellä
kuin erityisesti tutkijankoulutuksen saralla – “etiikka
on voitava opettaa”. Tähän eettisen tietoisuuden
lisäämiseen auttaa heidän mukaansa vain “koulutus,
koulutus, koulutus”. Ennen keskusteluosuutta kirjan
neljäs toimittaja Salla Lötjönen käsitteli vielä kirjassa
olevaa toimituskunnan artikkelia “Eettisesti hyvä
työyhteisö”. Tällaista työyhteisöä ei ole mahdollista
luoda mekaanisesti ja normatiivisesti vaan se syntyy
kriittisessä prosessissa, jossa pohditaan omaa työtä
eettisesti kestävien ja moraalisesti hyvien periaatteiden
kautta. Vähimmäisvaatimuksena eettisesti hyvälle
tiedeyhteisölle Lötjönen esitti, että vähättelevä
asenne olisi kitkettävä.
Lopuksi käyty keskustelu oli vilkasta ja olisi jatkunut
varmasti pitkään ilman puheenjohtajan päättäväisyyttä.
Kuten Hallamaa kommentissaan totesi,
hän ei voisi pitää hyvänä, että ihmistieteiden tutkimusetiikasta
tai ennakkoarvioinnista syntyisi etiikkateollisuus,
joka tuottaisi hyväksymisleimoja ja ohjailisi
tutkimusta. Sen sijaan tarvitaan keskustelua ja
sitä prosessia, jossa ihmistieteiden eettiset normit yhä
uudelleen tuotetaan ja arvioidaan. Keskustelu siis jatkuu.
Joel Kuortti
Lisätietoja eettisestä ennakkoarvioinnista:
Arja Kuula, “Eettinen ennakkoarviointi lääketieteessä ja ihmistieteissä”,
Tietoarkisto 18 (3/2005)
www.fsd.uta.fi/tietoarkistolehti/18/
eettinen_ennakkoarviointi.html |