8/06

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
    Tuula Hirvonen
    Puheenjohtaja
    Yliopistonlehtorien liitto
     

    Yliopistokentän rakenteelliset muutokset

    Mitä on rakenteellinen kehittäminen ja miten sitä ollaan toteuttamassa? Näin voisimme kysyä, me rakenteellisen kehittämisen nimellä kulkevan valtion tuottavuushankkeen sateenvarjon alta löytyvän muutosryppään keskellä elävä yliopistojen henkilöstö. Toisaalla tässä lehdessä selvitetään opetusministeriön näkemyksiä muutosten tarpeellisuudesta. Korkeakoulujärjestelmän uuden suunnan hakeminen ja mahdollisten päällekkäisyyksien karsiminen on tarpeellista ja tärkeää, sillä myös yliopistoissa täytyy voida keskittyä olennaisimpaan opetusta ja tutkimusta palvelevaan toimintaan. Järjestöjen huoli näissä muutoksissa on ennen kaikkea henkilöstön asema.

    Yliopistot esittivät elokuun aikana opetusministeriölle esityksensä erityisiksi rakenteellisen kehittämisen hankkeiksi, jotka toteutettaisiin erillisrahoituksella. Rakenteelliset muutokset voivat olla monenlaista toimintaa uusien opiskelijoiden sisäänottojen pienentämisestä yliopistojen tai yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyöhön. Monet yliopistot ovat päätyneet esittämään yhteistyötä jonkin toisen yliopiston kanssa aloilla, joita molemmissa yliopistoissa on tarjolla tai vastaavasti jonkin ammattikorkeakoulun kanssa.

    Yliopistojen yhteistyö tuntuu luontevalta, samoin yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kampuskirjastojen yhdistäminen ja muiden vastaavien palvelujen tarjoaminen yhdessä. Täysin päällekkäistä koulutusta täytyy myös voida karsia. Pitemmälle menevä yhteistyö yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opetuksessa murentaisi ainakin vielä periaatteena olevan duaalimallin pohjaa ja yliopistojen sisällä kandidaatintason ja maisteritason koulutuksen eriyttäminen kovin pitkälle todennäköisesti johtaisi yhä uusiin esityksiin kandidaatinkoulutuksen siirtämisestä ammattikorkeakouluihin. Tästä seuraisi se, että yliopistossa maisterikoulutuksessa jatkavat pitäisi kouluttaa yliopistolliseen opiskeluun vasta maisteritasovaiheessa, kun he nyt ovat mukana yliopistossa heti ensimmäisestä vuodesta. Toisin sanoen syntyisi uusi välitaso opintoihin, joita nyt yritetään tehostaa ja nopeuttaa.

    Kun yliopistot elokuun loppuun mennessä esittivät hankkeitaan, ne lähtivät siitä, että osa yliopistojen rahoituksesta jaetaan tällä tavalla. Jos esitykset eivät täytä ministeriön kriteereitä, kaikki raha ei kuitenkaan tule jakoon. Rahalle löytyisi kuitenkin käyttöä yliopistojen perustoiminnoissa, jota tehdään yhä pienenevällä henkilökunnalla. Henkilöstön jaksamisen ja kannustamisen takia on myös tärkeää, että yliopistoissa jo tehty rakenteellinen muutostyö ja viimeisen kymmenen vuoden aikana aikaan saatu tulos otetaan tuottavuushankkeissa huomioon. Henkilöstöstä tuntuisi kohtuuttomalta, että jo tehty suuri työmäärä nollattaisiin, kun toimitaan nykyisten resurssien äärirajoilla Tässäkö taas yksi esimerkki julkiselle sektorille sopimattomasta markkinatalouden toimintamallista?

    Henkilöstön ja opiskelijoiden kuuleminen on ollut puutteellista niissä yksiköissä, missä laitoksia jo on siirretty tai esitetty siirrettäväksi paikkakunnalta toiselle. Yt-menettelyä ei ole noudatettu eikä yliopisto ole pitänyt tätä mitenkään ongelmallisena: asian ei ole katsottu kuuluvan henkilöstölle. Työnantajan velvollisuus on noudattaa myös yt-lakia - järjestöjen tehtävä on vahtia, että työnantaja toimii näin. Puheet virkamieslain sopimattomuudesta yliopiston palvelussuhteen pohjaksi ja SYRENEn esitys, että virkarakenteen muutosten jälkeen ei tarvittaisi enää virkaehtosopimusta, osoittavat, että henkilöstön asema ei näissä muutoksissa suinkaan olisi parantumassa. Määräaikainen henkilöstön asema niissä yksiköissä, joissa on muutospaineita on erityisen huolestuttava.

    Parhaimmillaan rakenteelliset muutokset ovat yliopiston strategiaan ja tavoitteisiin perustuvaa kehittämistä. Yliopistoissa henkilöstö on käytännössä ainoa voimavara ja tuloksen tekijä. On tärkeää, että myös henkilöstö on mukana muutosten suunnittelussa alusta alkaen. Vain näin muutoksiin voidaan suhtautua luottavaisesti ja niihin voidaan sitoutua.


    Tuula Hirvonen
    Puheenjohtaja
    Yliopistonlehtorien liitto