Videoituja luentoja ei saa
käyttää ilman luennoitsijan
lupaa
Tekijänoikeusneuvoston
mukaan luentoja voi videoida
vain tilapäiseen
opetuskäyttöön. Mikäli
yliopisto haluaa välittää
opetustapahtuman
eteenpäin sisäisen tai
avoimen verkon välityksellä,
on käyttöoikeuden
laajentamisesta tehtävä
aina sopimus. Maksettavan
korvauksen on oltava
oikeassa suhteessa
käyttöoikeuden laajuuteen.
Tieteentekijöiden liitto pyysi tekijänoikeusneuvostolta
lausuntoa
luentoesitysten videoimiseen ja
videoiden käyttöoikeuteen liittyen.
Lausuntopyynnön taustalla oli jäsenten
lisääntynyt huoli korkeakoulujen
vaatimuksista saada videoida
yksittäisiä luentoja tai jopa
kokonaisia luentosarjoja sekä välittää
näitä luentoja eteenpäin sisäisen
tai avoimen tietoverkon välityksellä.
Luentoja voidaan pitää tekijänoikeuslain
suojaamina teoksina
silloin, kun ne ovat riittävän omaperäisiä
ja itsenäisiä. Itsenäisyyden
ja omaperäisyyden vaatimuksella
viitataan ns. teoskynnyksen
ylittymiseen. Kun luentoesitys saa
tekijänoikeussuojaa, saa luennoitsija
yksinomaisen oikeuden määrätä
teoksesta valmistamalla siitä
kappaleita sekä saattamalla sen
yleisön saataviin. Edellä mainittuun
yksinoikeuteen on tekijänoikeuslaissa
säädetty muutamia rajoituksia.
Yksi rajoituksista koskee
kappaleen valmistamista opetustoiminnassa
tilapäisesti käytettäväksi.
Koska rajoitusta säädettäessä
esimerkkeinä on mainittu mm.
kielistudio- sekä lauluopetus, pyydettiin
tekijänoikeusneuvostolta
tulkintaa kyseisen rajoituksen laajuudesta
erityisesti luentojen videotallenteiden
käyttöoikeuteen liittyen.
Vain tilapäinen
opetuskäyttö
Laissa on säädetty tekijänoikeuden
yleiseksi rajoitukseksi oikeus
kappaleen valmistamiseen (eli tallentamiseen)
opetustoiminnassa
tilapäisesti käytettäväksi. Tekijänoikeusneuvoston
näkemyksen mukaan
julkisesti esitetystä luennosta korkeakoululla voidaan siis tekijänoikeuslain
mukaisesti valmistaa
kappale esim. videoimalla
tilapäiseen opetuskäyttöön. Luentoesityksestä
valmistettua tallennetta
saa käyttää ainoastaan tilapäisesti
opetustoiminnassa. Opetustoimintaan
liittyvä rajoitus ei
nimittäin sisällä rajoitusta tekijän
oikeuteen päättää teoksen välittämisestä
yleisölle. Näin ollen opettajalla
säilyy poikkeuksestakin
huolimatta oikeus päättää luentoesityksen
välittämisestä esimerkiksi
toiselle paikkakunnalle.
Etäyhteydestä tehtävä
sopimus
Tekijänoikeusneuvoston näkemyksen
mukaan, tilapäisen käytön sallivalla
rajoituksella ei tarkoitettu
laajennettavan opetustapahtumaa
siitä mitä se luennoitsijan itsensä
luennoimana olisi. Mikäli opetustapahtumaa
halutaan laajentaa tai
tallennetta käyttää pysyvästi, esimerkiksi
hyödyntäen etäyhteyttä,
se vaatii nimenomaisen sopimuksen
tekijänoikeuden haltijan kanssa.
Luennon korvaaminen tallenteella
ei ole tekijänoikeuslain
14.2§:ssä tarkoitettua toimintaa.
Myös tällaisesta tulee sopia luennoitsijan
kanssa erikseen samoin
kuin tallenteen muusta hyödyntämisestä
opetustoiminnan jälkeen.
Korvaus suhteessa
käyttöoikeuden laajuuteen
Näkemykseni mukaan lausunto
vahvistaa sitä tulkintaa, että luentojen
tekijänoikeuksien rajoituksia
on tulkittava suppeasti, eikä korkeakoulu
voi vaatia opettajalta ilman
erillistä sopimusta luennon
tallentamista ja käyttöoikeutta
kyseiseen tallenteeseen. Mikäli yksittäistä
luentoesitystä tai luentosarjaa
on tarkoitus käyttää laajemmin,
esimerkiksi korvaamaan
verkko-opetuksessa myöhemmin
jonkin luennon, on siitä sovittava
aina luennoitsijan kanssa. Sopiessaan
tallenteen käyttöoikeudesta
luennoitsijan tulee huolehtia siitä,
että maksettava korvaus on oikeassa
suhteessa käyttöoikeuden
laajuuteen nähden. Yksittäinen luennoitsija
tai opiskelija ei kuitenkaan
voi kieltää luentoesityksen
tallentamista tilapäistä opetuskäyttöä
varten.
Tekijänoikeusneuvosto, lausunto
2006:11
Tuuli Vänskä,
asiamies, OTK,
Tieteentekijöiden liitto
Voivatko tekijät olla näkymättömiä?
Onko tekijä sittenkin olemassa?
Voiko tekstillä
olla monta tekijää? Voivatko
tekijät olla näkymättömiä?
Voiko tekstin
omistaa?
Näitä kysymyksiä pohdittiin
Suomen tietokirjailijat ry:n ja
Tampereen yliopiston mediakulttuurin
laitoksen järjestämässä
Tekijät ja kirjailijat esiin -seminaarissa
1. syyskuuta.
Tekijänoikeudelliset kysymykset
ovat tärkeitä myös tietokirjallisuudessa.
Tätä tärkeyttä korostaa
myös se helppous, jolla nykytekniikalla
on kopioida ja plagioida.
Tekijänoikeudet ja niiden rikkomukset
tulevat todellisiksi juuri
tekijyyden kautta: myös tietoteoksen
tekstillä on tekijänsä, vaikka
puhuttaisiinkin ’tekijän kuolemasta’
tai ’tiedeyhteisön’ yhteisestä tiedontuotannosta.
Seminaarin aluksi kirjallisuudentutkija
Veli-Matti Pynttäri
Turun yliopistosta puhuikin aiheesta
“Kirjailijan paluu”. Kun jälkistrukturalistisessa
teoriassa on
paljon puhuttu siitä, että tekijä olisi
kuollut, muistutti Pynttäri, että
arkimaailmassa kirjailijan läsnäolo
on – ja on aina ollut – tärkeä:
kirjat näkyvät tekijänsä tuotteina.
Vaikka teoreettinen tekijäkritiikki
ei olekaan näin banaalia, on myös
teorian puolella ollut kiinnostusta
uudenlaisiin tekijänäkökulmiin:
Tekijän ja teoksen välisiä suhteita
on useita, mutta kokonaan tekijän
merkityksestä ei ole helppo päästä
eroon. Kirjallisuudentutkija
Sean Burkeen viitaten Pynttäri totesi,
että tekijäkysymys on ratkaistava
kunkin tekstin kohdalla erikseen.
Yhteinen kirjoittaminen
Hyvin erilaisesta vinkkelistä tekijyy
ttä katsoi professori Merja
Kinnunen Lapin yliopistosta, joka
puhui otsikolla “Yhteinen kirjoittaminen”.
Hän kertoi yhteiskirjoittajuuden
merkityksestä ja erityisesti
sen eduista. Esimerkkinään
Kinnunen käytti yhtä yhdessä tutkija
Olli Löytyn kanssa kirjoittamaansa
kirjoitusta (“Reilua kustannustoimintaa”
teoksessa Etiikkaa ihmistieteille). Hän totesi, että
vaikka aihe oli molemmista tärkeä
ja kiinnostava, ei kirjoitus olisi
syntynyt yksin. Yhdessä tehden
aihe lähti kehittymään aivoriihenä
syntyneen ideapaperin pohjalta,
josta teksti muokattiin yhteistyössä.
Yhteiskirjoittamisen tapoja
on monia, mutta yhteistä niille
lienee, että näin teksti irtoaa tekijästään
ja tulee yhteiseksi. Kinnunen
totesi, että käytännössä tästä
seuraa usein ongelmia, koska ensinnäkin
vallalla oleva meritoitumiskulttuuri
suosii yksilöllistä
kirjoittamista ja toiseksi henkilöitymättömän
tekstin pääsy julkiseen
keskusteluun voi olla joskus
vaikeaa.
Tekijän häivyttäminen
Professori Anto Leikola puolestaan
käsitteli ensyklopedistin oikeuksia
suomalaisten tietosanakirjojen
historian näkökulmasta.
Tekijän häivyttäminen tietosanakirja-
artikkelien yhteydessä on
tuttua nykyään myös Internet-tietosanakirjaprojekti
Wikipedian
tapauksessa, kuten seminaarin
avannut Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan
puheenjohtaja dosentti
Jussi Nuorteva jo alussa
huomautti. Leikola kuitenkin kysyi,
voiko tietoa irrottaa siitä, miten
se on esitetty. “Jos on sanottu
jotenkin, sen on joku sanonut”, hän
tiivisti.
Kirjailija, dosentti Markku Envall
puhui pitkälti omien kokemustensa
pohjalta kirjailijan ja
kustannustoimittajan välisestä yhteistyöstä,
sen mahdollisuuksista
ja uhkista. Editointisuhde on luottamuksellinen,
ja sen perustekijänä
on yhteinen näkemys hyvän lopputuloksen
saavuttamisesta. Omia
kokemuksiaan hyödynsi myös tietokirjailija
Juri Nummelin, joka
pohti tietokirjallisuudessa esiintyvien
virheellisyyksien lähteitä ja
syitä ja sitä, onko vastuu kirjoittajan
vai kustannustoimittajan.
Nummelin totesi kiireen olevan
kaiken editoinnin pahin vihollinen.
Monesti ainoa, joka virheet huomaa,
on kirjoittaja itse, mutta toisaalta
joskus virheiksi katsotaan
mielipide-erotkin.
Teoksen juridinen käsite
Immateriaalioikeusinstituut in
pääsihteeri Marja-Leena Mansalan
puheenvuoro käsitteli tekijyyttä
teoksen käsitteen juridisen määrittelyn
näkökulmasta. Tekijä on
se, joka on tuottanut itsenäisen,
omaperäisen luomistyön tuotteen
– teoksen – olipa se esteettisesti
arvioiden millainen tahansa. Tekijänoikeuslaki
ei kuitenkaan ole
täydellinen ja siksi oikeudessa välillä
harkitaankin, miten tulkita lakia.
Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuran Lönnrotiin erikoistunut
erikoistutkija Raija Majamaa
päätti tilaisuuden puhumalla arkistoaineiston
omistajuuskriteereistä
muun muassa arkistoitavan
aineiston seuloutumisen ja arkistojen
keskinäisten reviirien kautta.
Koska arkistoilla ei ole tekijänoikeuksia,
ovat arkistojen “kätköistä”
paljastuvat yllätykset todellisuutta
myös Suomessa.
Täyttä päivää täydensi vielä
oheisohjelma, kun tilaisuuden tauolla,
“mokan kaipuun iskettyä”,
julkistettiin seminaarin puheenjohtajan
Mikko Lehtosen juhlakirja
Tutkimusten maailma (toim.
Juha Herkman ym.), mikä veti sanavalmiin
puheenjohtajankin hetkeksi
hiljaiseksi. Muutoin keskustelu
kävi tilaisuuden kuluessa vilkkaana
aina, kun siihen tuli mahdollisuus.
Aivan lopuksi Suomen
tietokirjailijoiden puheenjohtaja
Pirjo Hiidenmaa väläytti seuraavan
seminaarin mahdolliseksi aiheeksi
Lukijan – tuon jokaisen kirjoittajan
välttämättömän, mutta
arvaamattoman ystävän.
Joel Kuortti
|