Suomen Akatemian pääjohtajan tehtävät jättänyt Raimo Väyrynen:

Yliopisto- ja tiedejärjestelmän kehittämisraportista puuttuu kokonaisnäkemys

Suomen Akatemian pääjohtajan tehtävät helmikuun lopussa jättänyt Raimo Väyrynen katsoo, että tiede- ja yliopistojärjestelmän rakenteellisen uudistamisen on perustuttava kokonaisnäkemykseen. Tämä on päässyt unohtumaan paljon kohutussa innovaatioyliopiston valmistelussa.

Väyrysen mukaan suunnitteluryhmän raportissa on monia mielenkiintoisia ajatuksia, joista on syytä keskustella vakavasti. Raimo Sailaksen ryhmän esittämä malli perustuu voimakkaasti amerikkalaisen yliopistojärjestelmän tarjoamaan esikuvaan. Väyrysen mielestä mallin parhaat puolet onkin syytä tuoda Suomeen samalla kun vältetään sen varjopuolet.

Esityksen mukaan Teknillinen korkeakoulu, Helsingin kauppakorkeakoulu ja Taideteollinen korkeakoulu muodostaisivat tiede- ja innovaatioyhteisön.

Väyrynen katsoo, että näiden kolmen tutkimustoiminnan synergia on parhaimmillaankin osittaista ja tutkimuksen laadussa esiintyy tuntuvia vaihteluita eri alojen välillä.

- En ryhdy pohtimaan sitä, kuinka hyvin ulkopuolisista jäsenistä koostuva hallitus ja sen valitsema rehtori kykenevät integroimaan toisiinsa akateemisesti itsehallinnolliseksi kuvatut osakorkeakoulut. Voin kuvitella, että tämä tehtävä ei ole helppo. Työryhmä on ehkä optimistinen arvioidessaan, että uusi rakenne tarvitsisi aikaisempaa vähemmän hallintoresursseja, joita vapautuisi siten tutkimukseen ja opetukseen, Väyrynen totesi puheenvuorossaan Akatemian juhlatilaisuudessa Säätytalolla 26. helmikuuta.

- Suunnitteluryhmä esittää rohkeata oikeudellista ratkaisua - yksityisoikeudellista säätiötä - mikä tarjoaakin yhden mallin koko korkeakoululaitoksen aseman uudistamiselle. On kuitenkin kysyttävä, miksi tällainen mahdollisuus olisi peräti hallitusohjelmassa tarjottava vain yhdelle korkeakoulukonsortiolle ilman, että sama mahdollisuus avattaisiin myös muille yliopistoille.

Kokonaisnäkemyksen vaatimus liittyy erityisesti esitettyyn taloudelliseen lisätukeen innovaatioyliopistolle. Sen mukaan säätiön peruspääomaan tulisi suunnata 500 miljoonaa euroa julkista rahaa vuosina 2009- 2012. Summa katettaisiin valtionyhtiöiden osakkeiden myyntituloilla. Väyrynen muistuttaa, että tähän saakka linjana on ollut se, että tietty osuus näistä myyntituloista on haluttu suunnata koko tiede- ja innovaatiojärjestelmän lisärahoitukseen. Tämän lisäksi säätiön käyttörahastoon ohjattaisiin vuoteen 2012 mennessä kaksinkertainen määrä resursseja verrattuna nykytasoon. Tämä merkitsisi mainittuna nelivuotiskautena yhteensä 428 miljoonan euron lisäystä innovaatioyliopiston käyttörahoitukseen.

- Elinkeinoelämä on luvannut kerätä säätiöön ryhmän ehdottamat 200 miljoonaa euroa. Tällainen sitoutuminen on myönteistä ja sitä on tuettava lainsäädännön muutoksella poistamalla tutkimukselle tarkoitettujen lahjoitusten verovapauden yläraja tai korottamalla sitä olennaisesti. Koko maan tiede- ja innovaatiojärjestelmän kannalta olisi tervetullutta, jos elinkeinoelämässä olisi vastaava valmius tukea uraauurtavaa tutkimusta myös muissa yliopistoissa, Väyrynen sanoi.

Väyrysen mielestä keskeinen asiakirja tulevalle tiedepolitiikalle on tiede- ja teknologianeuvoston viime kesäkuussa hyväksymä suunnitteluasiakirja “Tiede, teknologia, innovaatiot”. Siinä esitetään, että vuosina 2008- 2011 yliopistoille osoitetaan kaikkiaan 200 miljoonan euron lisärahoitus, jonka yksin innovaatioyliopistolle esitetty julkinen lisärahoitus ylittää 228 miljoonalla eurolla. Laskennallisessa tutkimusrahoituksessa ero on 68 miljoonaa euroa.

Kommentti
Kirsti Sintonen

Huippuyksikköä ei perusteta – se syntyy

Helmikuun 19. päivänä julkaistiin Säätytalon kristallikruunujen alla pääkaupunkiseudun superyliopistohanke, Turun tieteen huippukeskittymä ja Itä-Suomen liittoyliopisto. Seurasin mediamylläkkää Ylläksen perspektiivistä. Vaikka maisemat olivat upeita, ladut ja rinteet loistavassa kunnossa, silti ammattiminää kiehtoi päästä seuraamaan historiallista tilaisuutta, jossa valtiosihteeri Sailas oli lehtitietojen mukaan suitsuttanut yliopistorahoituksen lisäämisen puolesta. “Nykyisillä resursseilla ei ole mahdollista antaa laadukasta opetusta ja tehdä korkeatasoista tutkimusta”, valtiovarainministeriön valtiosihteeri oli todennut. Eikö hän ole ollut aika kauan asemassa, jossa rahoitukseen olisi jo voinut vaikuttaa?

Myös ajallisen etäisyyden ottaminen asioihin avaa silmiä. Vuoden 1996 alussa luovutettiin silloiselle opetusministeri Olli-Pekka Heinoselle akatemiaprofessori Olli V. Lounasmaan raportti “Huippuyksikköä ei perusteta vaan se syntyy”. Siinä TKK:n Kylmälaboratorion johtaja teki ehdotuksia yliopistojen ja teknillisten korkeakoulujen eksaktien luonnontieteiden ja niihin liittyvien tekniikan alojen opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseksi ja uudistamiseksi. Lounasmaan noin 150-sivuinen raportti putkahti vielä esille työhuoneen komeron kätköistä. Sailaksen ryhmä ei ilmeisesti ollut sitä enää löytänyt – ei ainakaan muistion lähdeluettelon mukaan.

Selvitysmiesten kannattaisi muistaa ainakin raportin ytimekäs nimi. Kaiken kaikkiaan viimeaikaisesta uudistushuumassa paistaa kummallinen luottamus siihen, että palikoita ja rakenteita siirtelemällä voidaan saavuttaa huipputulosta, nousta rankinglistoilla, palkata maailman kärkitutkijoita, saada nobeleita jne. Perustutkimuksen parissa puurtavat ihmiset unohtuvat. Jos heille antaisi enemmän aikaa ja resursseja keskittyä ydintehtäviinsä, ei maassa tarvittaisi joka kuukausi julkaistavia selvityksiä, joissa ollaan keksimässä pyörää uudelleen.

Sailaksen ryhmän paperissa ehdotetaan yliopistolle työnantajan neuvotteluoikeuksia työsuhteiden ehdoista sekä virkasuhteiden muuttamista työsuhteiksi. Paremmilla palkoilla aiotaan houkutella kansainvälisiä huippuja. Nytkin yliopistoilla on mahdollisuus – niin halutessaan – maksaa aika kilpailukykyisiä palkkoja. Ovatpa jotkut rehtoritkin olleet kateellisuutensa 11- vaatitason ja henkiosien tuomista euroista. Helsingin kauppakorkeakoulun rehtori on mm. lukuvuoden avajaispuheissaan ja muutenkin julkisuudessa ollut huolissaan yliopistopalkkojen jälkeenjääneisyydestä. Silti tilanteen korjaamisen olisi voinut aloittaa näyttämällä hyvää esimerkkiä: HKKK on pärjännyt ainoastaan keskinkertaisesti Professoriliiton tekemissä palkkavertailuissa.

Monissa lehdissä pääkaupunkiseudun uutta yliopistoa on hehkutettu “Suomen MIT:ksi”. Mutta MIT:n luvuista jäädään vielä kauaksi: sen vuosibudjetti on 1630 miljoonaa euroa. Tämän rinnalla uuden yliopiston peruspääomaksi ehdotettu 700 Me jää vielä kauaksi. Lisäksi MIT:ssa on vain 4000 perustutkinto-opiskelijaa - TKK:ssa, HKKK:ssa ja TaiK:ssa heitä on yhteensä lähes 20 000.

Kirsti Sintonen