Ketä olemme ja mihin olemme matkalla?

Ketä me olemme ja mihin olemme menossa? Näillä ja muilla kysymyksillä professori John L. King Michiganin yliopistosta Ann Arborista johdatteli seminaariyleisöä opetusministeriön ja Suomen yliopistojen rehtorien neuvoston seminaarissa 7.2. pohtimaan selvitysmiesten Jääskisen ja Rantasen raportin kansainvälisiä taustoja. Muutosvauhdin hurmassa olisi hyvä muistaa, että Suomi ei ole Amerikka ja kaikki siellä tehty ei meille sovi.

Professori Kingin alustuksen aihe oli “Enterprise transformation and the future of higher education.” Kingin mukaan Yhdysvalloissa muutoksessa ovat vakinaiset akateemiset virat (academic tenure), sosiaaliset sopimukset yliopiston tehtävästä ja käsitykset siitä, ketä opiskelijat ovat. Referoin tässä artikkelissa alustuksen niitä kohtia, jotka ovat relevantteja myös suomalaisessa kontekstissa.

Ketä me olemme? Yliopistot ovat yli 1000 vuotta vanha instituutio, joka on vahvasti ankkuroitunut yhteiskuntaan. Tämänhetkinen muutosvauhti on kuitenkin niin kova, että enää ei voi kysyä, voiko yliopisto muuttua. Yliopisto on jo muuttumassa. Yhdysvalloissa tämä tarkoittaa mm. sitä, että voittoa tavoittelevat yksityiset yliopistot antavat suuren osan alemmista tutkinnoista esimerkiksi informaatioteknologian alalla, mutta tuskin lainkaan tohtorintutkintoja. Ne tuottavat voittoa kun taas julkisella rahoituksella ylläpidetyt yliopistot menettävät rahoitustaan. Niissä kuitenkin suoritetaan enemmistö alan tohtorintutkinnoista.

Ketä he ovat? Opiskelijoiden, siis heidän, tapa opiskella ja asennoitua yliopistoon on muuttunut radikaalisti. Aikaisemmin opiskelijat muuttivat kampukselle neljäksi vuodeksi suorittamaan alempaa tutkintoa. Vuonna 2005 alemman tutkinnon suorittaneista enää 18 % asui perinteisesti kampuksella asuntoloissa. Vain 41 % oli suorittanut koko tutkinnon yhdessä instituutiossa – loput tekivät osia tutkintoon useissa yliopistoissa ja päättivät vasta opintojen kuluessa, mistä he ottavat tutkinnon. Tämän lisäksi ikäluokka 23-29- vuotiaat on kasvava opiskelijajoukko perinteisen 17- 22-vuotiaiden sijaan ja vaurastuvissa maissa on valtava opiskelijapotentiaali kansainvälisesti. Heidän koulutuksensa vaatii uudenlaisia menetelmiä, sillä he ovat erilaisia kuin meidän perinteiset opiskelijamme.

Kuka hyötyy ja kuka maksaa? Perinteinen sosiaalinen sopimus lähtee siitä, että sivistys ja koulutus hyödyttävät yhteiskuntaa ja näin koulutusta on rahoitettu julkisista varoista. Koulutus voidaan kuitenkin nähdä myös yksilön investointina: mitä pitemmälle opiskelet, sitä paremman tuoton saat sijoituksellesi. King esitteli lukuja, joiden mukaan tutkinnon saaneista vuonna 1992 kaksi kolmasosaa piti yliopisto-opiskelua ensisijaisesti yhteiskuntaa hyödyttävänä (public good), kun vuonna 2006 kaksi kolmasosaa piti yksilön etua (private good) ensisijaisena.

Asennemuutos käsityksissä hyödynsaajasta heijastuu maksajaan: vuonna 1992 julkinen rahoitus kattoi kaksi kolmasosaa yliopistojen rahoituksesta, kun vuonna 2006 opintomaksuilla katettiin kaksi kolmasosaa rahoituksesta ja julkinen rahoitus oli enää vain yksi kolmasosa. Maksajan rooli on myös antanut opiskelijoille asiakkaan roolin.

Kaikki Kingin esittämät muutokset ovat meilläkin vähintään tuttuja keskustelunaiheita, elleivät jo käytännössä meneillään. Opiskelijoiden liikkuvuus ja kiinnostus etäopintoihin ovat tätä päivää ja niitä rajoittavat enää vain resurssit ja rahoitusmallit. Keskustelu siitä, kuka maksaa ja hyötyy, ovat osa meneillään olevaa muutosprosessia. Muutosvauhdin hurmassa on kuitenkin hyvä muistaa, että Suomi ei ole Amerikka ja kaikki siellä tehty ei meille sovi.

Uusinta kotimaista keskustelua samoista aiheista, joita King käsitteli, on luettavana Jani Ursinin ja Jussi Välimaan toimittamassa kirjassa Korkeakoulutus teoriassa: Näkökulmia ja keskustelua (2007, Koulutuksen tutkimuslaitos, Jyväskylän yliopisto). Kirjassa tarkastellaan korkeakoulutusta eri yhteiskuntateorioissa, korkeakoulutuksen nykytilaa ja tulevaisuuden haasteita - sivistysyliopiston mahdollisuuksia, koulutuksen tasa-arvoa ja yksilöllisiä valintoja.

Tuula Hirvonen
puheenjohtaja, Yliopistonlehtorien liitto