Selkeiden määritelmien tärkeydestä

Tieteentekijöiden liiton ja Professoriliiton kevätseminaarissa Yliopistojen uudet (v)aatteet pohdittiin uuden olomuodon saaneiden yliopistojen mahdollisuutta vastata niihin kohdistuviin suuriin odotuksiin. Henkilöstön asema YT-neuvottelujen ilmapiirissä puhutti, mutta tulevaisuuden tuomiin parannuksiinkin uskottiin uusien urakehitysmahdollisuuksien muodossa. Hämmennystä ja jännitteitä herätti jälleen kerran erilaiset näkemykset yliopistojen määrärahojen suuruusluokasta, tulosohjauksesta ja opiskelija/opettaja -suhdeluvusta. Kaikki ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten erilaiset määritelmät asioista herättävät paljon tunteita, mutta aikaansaavat vähän tuloksia ja ratkaisuja ongelmiin. Edellytys suurten kysymysten tulokselliselle ratkaisemiselle on määritelmien selkeys ja yhtenevä ymmärrys niistä. Silloin myös ohipuhumisen aiheuttamilta turhautuneisuuden tunteilta vältyttäisiin. Epämääräiset määritelmät eivät saisi olla vallan välineitä.

Yliopistoissa jokainen opetus-ja tutkimushenkilöstöön kuuluva sekä tutkii että opettaa. Tästä lauseesta on tullut mantra, joka on kirjattu jopa uuteen työehtosopimukseen. Tämän hokeaman seurauksena opetusministeriö on kaunistanut opiskelija/opettaja tilastolukuja. Pätevää koulutettua opetus-ja tutkimushenkilökuntaa ei kuitenkaan ole rekrytoitu yliopistoihin lisääntyvällä frekvenssillä resurssipulan vuoksi. Opetusta antavat nyt tutkintojen eri vaiheissa olevat opiskelijat vaihtelevalla menestyksellä. Henkilön opetustaidothan arvioidaan vasta, kun hän hakee dosentuuria tai työsuhteita kolmannelta ja neljänneltä urapolkutasolta. Myös opetuksen määritelmä on epäselvä. Mitä on opetus ja mitä siihen odotetaan sisältyvän? Opetusta on sekä monenlaista että monentasoista. Yliopistostojen eri tiedekunnat ja laitokset antavat erilaisia määritelmiä riippuen keneltä asiaa kysyy. Toiset laskevat tutkielmien, gradujen ja väitöskirjojen ohjauksen opetukseen toiset vain luento-opetuksen. Mihin momenttiin lasketaan henkilökohtainen opinto-ohjaus ja mentorointi, toiminnot, joiden uskotaan olevan avainasemassa opiskelijoiden opintoaikojen lyhentämisessä?

Opiskelija/opettaja-suhdeluvun tulisi kertoa jotain siitä, millä resursseilla tai tehokkuudella opetusta meillä pyöritetään. Suhdeluvun tulisi siis olla vertailukelpoinen muiden vertailukohteena olevien maiden lukuihin niin sisällöltään kuin mittaustavaltaankin, jotta se indikoisi jotain todellista ja merkittävää.

Olemme myös tilastollisesti kovin tutkimus- ja tutkijaorientoitunut maa. Mutta onko kaikki tutkimus todella tutkimusta vai pitäisikö joskus mieluummin käyttää sanaa analyysi, selvitys, kysely? Murto-osa, noin 13 prosenttia, maamme tutkimuksesta tehdään kompetenssilla, jonka tohtorinkoulutus antaa. Määritelmillä on merkitystä, kun tuloksia jälleen tilastoidaan ja vertailuja tehdään muihin maihin.

Kevätseminaarissa myös käsite ’autonominen yliopisto’ ymmärrettiin usealla tavalla. Aina keskusteluissa ja kirjoituksissa ei ole selvää, mitä autonomialla kulloinkin tarkoitetaan. Onko kyseessä yliopistojen taloudellinen, hallinnollinen vai akateeminen autonomia? Yliopisto on kuitenkin käytännössä aina jollain tavalla sidottu valtion ja aikakauden taloudellisiin, sosiaalisiin ja poliittisiin ehtoihin. YTT Jarkko Tirronen väittää uunituoreessa kirjassaan ”Yliopistoa etsimässä”, että autonomia on suhteellinen käsite. Hän hahmottaa yliopiston ajatusta ja olemusta viiden yliopistomallin kautta. Sivistysyliopistoiksi hän määrittää Liberal education- ja humboldtilaisen yliopistomallin. Moderneiksi yliopistoiksi palveluyliopiston ja markkinayliopiston. Viidentenä mallinaan hän esittää modernin tiedeyliopiston ominaispiirteet. Yliopistomallit voivat käytännössä esiintyä samanaikaisesti ja päällekkäisesti kerrostuneina. Tämä selittäisi, miksi käsitteitä ei aina ole helppoa hahmottaa.

Varmaa on, että keskustelu yliopiston käsitteen määrittelystä jatkuu, onhan yliopisto jatkuvassa muutoksessa.

Haluan toivottaa kaikille Acatiimin ystäville aurinkoista ja rentouttavaa kesää.

Ragna Rönnholm
puheenjohtaja, Tieteentekijöiden liitto