5/10

  • pääsivu
  • sisällys
  • Seminaarin loppupuolen paneeliin osallistuivat Aalto-korkeakoulusäätiön hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta (vas.), Vaasan yliopiston hallituksen jäsen Pirkko Nuolijärvi, Turun yliopiston hallituksen jäsen Jussi Nuorteva ja Helsingin yliopiston hallituksen puheenjohtaja Antti Tanskanen.

     

    Yliopistojen uudet (v)aatteet

    Uusi yliopistolaki on ollut voimassa muutaman kuukauden ja yliopistot ovat vähitellen totuttautumassa muuttuneeseen olomuotoonsa. Yliopistojen uusia (v)aatteita pohdittiin Tieteentekijöiden liiton ja Professoriliiton kevätseminaarissa. Mitkä ovat lähiaikojen isoimmat vaateet, onko yliopistojen autonomia aitoa ja millä tolalla on rahoitus, olivat teemoja, jotka herättivät puhujissa ja yleisössä vilkasta – paikoin jopa kiivasta mielipiteiden vaihtoa.

    Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton jokavuotinen yhteinen kevätseminaari keräsi 23. huhtikuuta Palace Gourmetin kokoussaliin noin 180 osallistujaa, liittojen aktiiveja ja kutsuvieraita. Paikka Eteläranta 10:ssa symboloi yliopistojen uutta olomuotoa: yliopistotyönantaja on järjestäytynyt Elinkeinoelämän keskusliitto EK:hon kuuluvaan Yksityisen Opetusalan Liittoon, joka muutti juuri hiljattain nimensä Sivistystyönantajat ry:ksi. Neuvottelut yliopistohenkilöstön työehtosopimuksesta käytiin myös kyseisessä rakennuksessa.

    Seminaaritila oli koristeltu Me olemme yliopisto -ilmapalloilla. Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Ragna Rönnholm viittasi niihin avauspuheenvuorossaan.

    - Pallot liittyvät talven neuvottelukierrokseen ja slogan muistuttaa siitä, että yliopiston muodostaa sen henkilöstö. Neuvottelukierros päättyi maaliskuussa torjuntavoittoon. Me olemme yliopisto – me teimme sen, Rönnholm kiitteli liittojen toimijoita ja kenttää tärkeästä tuesta.

    Kolmansia osapuolia ei tule huutaa apuun

    Opetusministeriön korkeakoulu- ja tiedeyksikön johtaja Anita Lehikoinen puhui aiheesta Yliopistojen uudet vaateet. Seminaaria edeltävänä päivänä yli tuhatpäinen opintomaksuja vastustava opiskelijajoukko oli huutanut Eduskuntatalon edessä: Anita, Anita – maksuja emme fanita. Lehikoisen johtaman opintojen vauhdittamista pohtineen työryhmän esitykset ovat muutoinkin olleet koko kevättalven julkisuudessa.

    Lehikoisen mielestä yliopistojen tärkein lähiajan vaade on toteuttaa omat strategiansa. Valta ja vastuu ovat uuden yliopistolain myötä siirtyneet yliopistoille itselleen.

    - Yliopistoilla pitää aidosti olla oikeus ja mahdollisuus toteuttaa strategiansa. Se voi olla vaikeakin paikka – jostakin pitää myös luopua. Kun valta on yliopistoilla, ei enää pidä huutaa kolmansia osapuolia apuun. Opetusministeriön on sitoutunut yliopistojen tekemiin päätöksiin.

    Johtaja Lehikoinen viittasi Oulun ja Itä-Suomen yliopistojen yt-tilanteisiin ja toivoi niissä viisautta yliopistojohdolta.

    Lehikoinen otti esille myös yliopistojen rahoituksen ja muistutti, ettei yliopistojen valtiolta saama 1,7 miljardia euroa ole pikkuraha. Rahoitusmalli uusitaan vuonna 2013 ja sen indikaattoreiden miettiminen aloitetaan syksyllä.

    - Nykyinen malli on monimutkaistunut kerta kerran jälkeen. Nyt on keskeistä pohtia, miten tunnistamme laadun. Ensi syksynä on tarkoitus lähteä tyhjältä pöydältä ja pyytää ehdotuksia, uusia ja tuoreita ajatuksia, jotta eri osapuolet saavat niitä sitten kilvan arvostella.

    Lehikoinen muistutti, että veromaksajilta tulevaan rahoitukseen pitää liittyä reunaehtoja. Yliopistot eivät voi saada rahaa vaan sen takia, että ne ovat yliopistoja. Tämän takia tavoitteita tullaan asettamaan, tavoitteita myös suoritettaville tutkinnoille.

    Miten syödä ja säästää kakku?

    Yliopistojen uudet (v)aatteet -osion aloitti Suomen yliopistot Unifin varapuheenjohtaja, Teatterikorkeakoulun rehtori Paula Tuovinen. Hän esiintyi tuhkapilviongelmien vuoksi estyneen Unifin puheenjohtajan, Oulun yliopiston rehtorin Lauri Lajusen tilalla.

    Yliopistoihin kohdistuu eri suunnista osaksi samanlaisia, osaksi erilaisia odotuksia. Omat odotuksensa on niin opiskelijoilla, henkilökunnalla, opetusministeriöllä, valtiovarainministeriöllä, elinkeinoelämällä, puolueilla, EU:lla kuin koko yhteisellä maapallollammekin.

    Yliopistojen haasteena on, miten syödä ja säästää kakku. Perusrahoitus kuntoon, on yliopistojen keskeinen viesti. Perustutkintokoulutuksen opettaja/ opiskelijasuhde pienemmäksi eli lisää rahaa tai vähemmän tutkintoja. Unifi toivoo ensisijaisesti perustutkimukseen lisää rahoitusta ja tutkijoille aikaa tutkimuksen tekoon.

    Yliopistoille tulleet uudet kustannukset on korvattava. Työttömyysvakuutusmaksuun tuli väliaikainen vuoteen 2011 jatkuva poikkeusratkaisu. Valtio hoiti aiemmin yliopistojen vakuutukset, nyt ne ovat tulleet niiden omalle kontolle. Alvratkaisu ja muut verotukseen liittyvät kysymykset, palkankorotukset ja palvelukeskukseen siirtyminen ovat vieneet rahoituskakusta osansa.

    - Pääomittamiseen tulee löytää pysyvät ratkaisu. Tämän vuoden loppuun kestävä malli on lyhyt ja yliopistoille jäi kovin vähän aikaa kerätä rahaa.

    - Lisäksi yksityishenkilöiden verovähennysoikeutta tulee jatkaa. Samalla verovähennysoikeuden alarajaa tulee pienentää ja ylärajaa nostaa, Tuovinen toivoi ja muistutti, että kansainvälisten esimerkkien osoittavan, että suurin osa lahjoitusvaroista kertyy hyvin pienistä puroista.

    Rehtorit toivovat yliopistojen rahoitusmallin uusimista ja lisää merkitystä laatukriteereille.

    Rakenteellinen kehittämisen pitää jatkua. Tuovinen huomautti, ettei opettaja/opiskelijasuhdetta saa paremmaksi ellei rakenteellisia ratkaisuja saada aikaan. Yliopistojen profiloitumista ja keskittymistä vahvuusalueille tulee jatkaa.

    Opetuksen arvostukseen enemmän painoa

    Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n puheenjohtaja Matti Parpala puhui saman otsikon alla. Hän oli ollut edellisenä päivänä huudattamassa opiskelijoita Eduskuntatalon edessä. Yliopistouudistuksen onnistumisesta ei Parpalan mielestä kannata vielä tehdä kovin huomattavia kannanottoja.

    - Nyt on mahdollisuus käydä korjauspajalla ja käydä olennaisten seikkojen kimppuun.

    SYL:n puheenjohtajan mielestä opintojen ohjaus on noussut viime aikoina kovasti pinnalle mm. Facebook- keskusteluissa.

    - Monet opiskelijat vertaavat opintojen alkua siihen, kun uimataidoton heitettäisiin veteen. Enemmän konkreettisia neuvoja kaivattaisiin heti opintojen alkuun. Mentoroinnilla pitäisi tukea niin, että maali tulisi heti selväksi.

    - Opettaja/opiskelijasuhteesta puhuminen on tärkeää, mutta opetuksen arvostukseen tulisi saada enemmän painoa.

    Lopuksi Parpala toivoi enemmän yhteistä säveltä koko yliopistoyhteisölle.

    Akateeminen autonomia on unohtunut

    Henkilöstöjärjestöjen puheenvuorot käyttivät Professoriliiton puheenjohtaja Risto Laitinen ja Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Ragna Rönnholm.

    Laitinen muistutti, että uudistushuumassa yliopistojen perustehtävä ei ole kuitenkaan muuttunut. Samoin perusongelma – resurssien vähyys on pysynyt samana. Kun yliopistouudistusta suunniteltiin, elettiin ihan toisenlaisessa taloudellisessa tilanteessa kuin nyt. Yliopistojen nettotilanne on muuttunut miinusmerkkiseksi. Tämä vaikuttaa ennen kaikkea henkilöresursseihin, josta osoituksena on monissa yliopistoissa käynnissä olevat ytneuvottelut. Akateeminen autonomia tuntuu unohtuneen. (Ks. myös liittojen kannanotto.)

    Ragna Rönnholmin mielestä yliopistouudistuksen isomman arvioinnin paikka on vasta myöhemmin. Ainakaan alkuvaiheessa uudistus ei ole juurikaan tukenut tutkijan arkea.

    - Tätä vuotta on luonnehdittu rakenteellisen kehittämisen riemuvuodeksi. One size fits all – ajattelu ei kuitenkaan sovi yliopistoille. Mitä tehdään henkilöstölle, kun rakenteellisen kehittämisen myötä jostakin joudutaan luopumaan.

    - Henkilöstö ei tarvitse arviointeja ja evaluaatioita, vaan rauhaa, luottamusta ja riittävän budjetin, Rönnholm tähdensi.

    Puheenvuorojen jälkeen alkoi vilkas keskustelu. Anita Lehikoinen halusi heti puuttua henkilöstöjärjestöjen ja rehtorien esittämiin rahoitusväitteisiin. Hän lupasi lähettää liittoihin laskelmat siitä, kuinka paljon yliopistot ovat saaneet lisää rahaa.

    - Palkankorotukset kompensoidaan toisessa lisäbudjetissa. Yliopistohenkilöstöstä valtaosa säilyy valtion eläkejärjestelmässä, mikä vähentää työeläkemaksuja. Yliopistot saivat 96 miljoonaa euroa maksuvalmiuden tukemiseen ja 50 miljoonaa on tulossa lisää. Pitää olla tarkkana, mikä viesti annetaan ulospäin, Lehikoinen evästi.

    Vakinaistamispolut ovat yleistymässä

    Monissa yliopistoissa mietitään paraikaa uusia uramalleja. Aalto-yliopisto ottaa käyttöön tenure track –järjestelmän ja Helsingin yliopiston hallitus teki juuri seminaaria edeltävänä päivänä päätöksen, että myös se käynnistää vakinaistamispolun lahjakkaille nuorille tutkijoille.

    Aalto-yliopiston vararehtori Heikki Mannila kertoi Aallon uramallista. Mannila muistutti, että yliopistoissa tehdään kahdenlaisia tärkeitä päätöksiä: keitä otetaan opiskelemaan ja keitä otetaan töihin.

    - Yksilön kannalta tavoittelemme selkeää, läpinäkyvää ja ennustettavaa urajärjestelmää. Tarvittavaa tukea tutkijan polulle antaa muun muassa sapattijärjestelmä.

    - Yliopisto haluaa tietysti parhaat mahdolliset henkilöt. Tähän tähdätään erittäin selektiivisellä valinnalla ja kansainvälisen rekrytoinnin lisäämisellä. Pyrkimyksenä on myös sisäänpäin lämpiävyyden poistaminen.

    Tenure track -putkeen voi tulla missä vaiheessa tahansa. Suurin osa hauista on kilpailullisia, kutsumenettelyä käytetään vain poikkeustapauksissa.

    Tutkimuksen ja palvelutehtävien osuuden vaihtelevat professorien uraputken eri vaiheissa. Alussa apulaisprofessoreilla tutkimuksen (tai vastaavan taiteellisen työn) osuus on suurin (65 tai 60 %) ja lopussa taas palveluun kuluu enemmän aikaa.

    - Opetus on merkittävä osa professorin tehtäviä ja sen osuus pysyy koko uran samana eli 30 prosentissa.

    Laitos saa tenure track -paikan, jonka ala määritellään laveasti eikä uravaihetta tarvitse tarkkaan spesifioida. Rekrytoinnin reitti kulkee tiedekuntatason komiteasta yliopistotason komiaan. Rehtori tekee kaikki professoripäätökset. Vakinaistamispäätökset etenevät samalla tavoin. Mannila piti professorin palkkausta merkittävänä strategisena linjauksena.

    Ensimmäiset pilottirekrytoinnit ovat käynnissä ja jatkossa järjestelmää sovelletaan kaikissa professuuritäytöissä. Esityksensä lopuksi Mannila luetteli haasteita, joita alkuvaiheessa riittää:

    - Perusfilosofian sovittaminen Suomeen, eri tieteenalojen erot, siirtymä nykytilanteesta uuteen järjestelmään, kansainvälinen rekrytointi vaatii runsaasti työtä ja aikaa. Tulee pohtia myös sitä, mitä tapahtuu niille, joita ei vakinaisteta. Lehtoripolun ja muiden urajärjestelmien miettiminen on edessä.

    Uramalleissa tulee huomioida yliopistojärjestelmien erot

    Yliopistonlehtori, dosentti Karri Silventoinen Helsingin yliopistosta puhui vakinaistamispolun tarjoamista mahdollisuuksia suomalaisessa yliopistossa. Silventoinen tutustui yhdysvaltalaiseen tenure track -järjestelmään oltuaan kaksivuotisella post doc -kaudella Minnesotan yliopistossa.

    Rapakon takaisiin kokemuksiinsa peilaten Silventoinen tähdensi, että vakinaistamispolulla eteneminen ei ole automaatti vaan suurin osa, varsinkin parhaissa yliopistoissa karsitaan uran aikana. Liikkuvuus on suurta verrattuna suomalaisiin yliopistoihin. USA:ssa useilla tieteenaloilla professoreilta edellytetään ulkopuolisen rahoituksen hankkimista myös omiin palkkakuluihin.

    - Monet erot yhdysvaltaisen ja suomalaisen järjestelmän välillä liittyvät yliopistojen pienempään kokoon ja heikompaan rahoituspohjaan. Tämä on hyvä tiedostaa uudistuksia tehtäessä.

    laitoksilla tulisi olla ylimääräistä opetushenkilöstöä, joka voisi hoitaa tutkimusvapaalla olevien henkilöiden opetustehtävät. Tällä hetkellä tähän on mahdollista vain suurimmissa oppiaineissa.

    - Vakinaistamispolku toimii hyvin yhdysvaltalaisessa järjestelmässä, mutta sen tuominen Suomeen sellaisenaan ei välttämättä ole järkevää. Tärkeintä on aina yrittää rekrytoida paras henkilö, ei se, joka on ollut laitoksella pisimpään tai se, joka on väitellyt sopivalla hetkellä. Yliopistoura on haasteellinen ja sellaisena sen on syytä myös pysyä, Silventoinen huomautti lopuksi.

    Uusi neuvottelukulttuuri

    Kun kevätseminaarin pääotsikkona on Yliopistojen uudet (v)aatteet, on syytä puhua myös yliopistojen uudesta sopimuskumppanista. Yksityisen Opetusalan Liiton (YOL) toimitusjohtaja Nina Pärssinen kertoi päättyneestä neuvottelukierroksesta yliopistotyönantajan näkökulmasta. Yksityisen Opetusalan Liitto on hiljattain vaihtanut nimekseen Sivistystyönantajat ry. Pärssinen mukaan uusi nimi kuvaa paremmin sitä, mitä jäsenet tekevät.

    Suomen yliopistojen työnantajayhdistys SYTY liittyi YOL:n jäseneksi elokuussa 2009. Aiemmin liitto oli edustanut yksityisiä oppilaitoksia peruskouluista ammattikorkeakouluihin sekä niissä työskenteleviä noin 16 000 henkilöä. Yliopistojen myötä määrä nousi kertaheitolla 50 000:een.

    - Yliopistojen liittymisen taustalla oli yliopistouudistuksen myötä tapahtunut siirtyminen virkasuhteista työsuhteisiin sekä itsenäisempi työnantaja- asema. Kyseessä oli suuri henkinen muutos.

    Yliopistohenkilöstön palvelussuhteen ehdoista neuvoteltiin aiemmin valtion työmarkkinalaitoksen pöydässä. Pärssisen mukaan neuvottelukulttuurit ovat täysin erilaiset:

    - Meillä on totuttu vähän dynaamisempaan ja asioihin suoraan menevään otteeseen. Aluksi piti oppia puhumaan samoilla termeillä.

    Ensimmäinen neuvottelukierros oli puolin ja toisin osin opettelua. Neuvottelutulos kuitenkin saavutettiin yöllä 9.3.2010, vaikka matkalla oli kuoppia ja kiviä sekä myös YOL:n ensimmäinen lakonuhka. Palaset alkoivat loksahdella kohdalleen valtionsektorin neuvottelutuloksen syntymisen jälkeen.

    - Lopputuloksena on uusi työehtosopimus, jolla on selkeä ero vanhaan virka- ja työehtosopimukseen.

    Yliopistotyönantaja on erityisen tyytyväinen siihen, että palkkausjärjestelmää ja sen prosessia kehitettiin ja kehitetään edelleen asetetussa työryhmässä. Pärssistä oli jäänyt hiertämään neuvottelutuloksen signeerauksen jälkeinen ”iltalypsy”.

    - Sitä halusi järjestö, joka ei edes istunut pääneuvottelupöydässä.

    Pärssinen kuitenkin katsoi, että pitkällisen neuvotteluprosessin aikana saavutettiin luottamus. Nyt sen säilyttäminen on keskeisessä roolissa.

     

    Teksti: Kirsti Sintonen
    Kuvat: Veikko Somerpuro