Ylijohtaja Anita Lehikoinen:

Laatuloikka vaatii luopumista

Rakenteellinen kehittäminenon käsitehirviö, mutta sitä yliopistojen ylin virkamies perää. Laatuloikka ja lähivuosien niukat resurssit edellyttävät, että koulutusja tieteenaloja pitää keskittää joihinkin yliopistoihin.

Anita Lehikoinen on ollut opetusministeriössä töissä vuodesta 1989. Projektisihteeristä alkanut ura on nyt edennyt korkeakouluja tiedepolitiikan osaston ylijohtajaksi, joksi hänet nimitettiin huhtikuun alusta. Lehikoinen vastaa yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin ja tutkimukseen liittyvistä asioista.

Vaikka Lehikoinen on ollut yliopistoasioiden keskeinen vaikuttaja jo parikymmentä vuotta, ns. kunnon juttuja hänestä ei ole mediassa juurikaan näkynyt. Kaivamalla löytyi sentään pari: ”Elämäntyönä korkeakoulupolitiikka” -otsikoitu juttu Helsingin yliopiston nettisivuilla, kun Lehikoinen oli vuonna 2005 valittu Kuukauden humanistiksi ja kevättalvella silmiin osunut aukeama ET-lehdestä, jossa Lehikoisen pariskunta puhui tyhjentyvästä pesästä aikuisten lasten muuttaessa pois kotoa.

Anita Lehikoinen haluaa esiintyä asioiden yhteydessä ja asiaosaaminen on juuri se, josta hän saa tekemässäni pikagallupissa eniten suitsutusta:

”Yliopistojen rautarouva ammattitaidoltaan ja asiantuntemukseltaan, mutta ihmisenä ystävällinen, huumorintajuinen ja helposti lähestyttävä. Sopivissa paikoissa hän on myös tiukka ja täsmällinen, lisäksi erinomainen puhuja ja keskustelija. Mielestäni yliopistoilla on aihetta olla tyytyväinen, että ministeriössä yliopistojen asioista vastaa näin monipuolisesti pätevä henkilö.”

”Ylimpänä yliopistoasioiden virkamiehenä asiantunteva, selkeäpuheinen, luotettava ja linjauksissaan eri yliopistojen vahvuudet ja heikkoudet hyvin tiedostava.”

”Anita hallitsee loistavasti kokonaisuudet, on selkeä sanoissaan eikä hoe mantroja. Tiukka ja teräväkin neuvottelija, mutta saisi joskus kuunnella paremmin myös vastaväitteitä. Luotan Anitan osaamiseen ja tahtoon luotsata suomalaisia yliopistoja menestyksen tielle, sillä ovathan yliopistot usein aika turhauttavia kumppaneita.”

”Opetusministerit ovat vuosien saatossa vaihtuneet moneen kertaan, mutta toimittajatapaamisissa ja tiedotustilaisuuksissa he ovat aina onneksi voineet luottaa Lehikoisen muistiin ja osaamiseen.”

Yliopistouudistus vietiin läpi vauhdilla

Anita Lehikoisen uran aikana suomalainen korkeakoulusektori on käynyt läpi melkoisen mullistuksen. Hän itse nostaa näistä suurimmiksi ammattikorkeakoulujen tulon 1980-luvun lopussa sekä yliopistouudistuksen.

— Yliopistojen olomuodon muutos oli jo pelkästään valtionhallinnon kannalta kovin mittava uudistus, koska neljännes valtion väestä siirtyi samassa yhteydessä budjettitalouden ulkopuolelle.

Yliopistouudistuksen vaikutuksista valmistui ennen pääsiäistä ministeriön tilaama arviointi. Se ei Lehikoisen mielestä sisällä kovin järisyttäviä yllätyksiä.

— Jonkin verran ehkä yllätti se, että yliopistojen välillä oli isoja eroja muun muassa henkilöstön suhtautumisessa.

Henkilöstön palaute uudistukselle ei ole ollut muidenkaan selvitysten valossa suopeaa. Tietojen saantia, avoimuutta, henkilöstöpolitiikkaa, kollegiaalisuuden vähentymistä on arvosteltu kipakasti. Jossittelu ei enää auta, mutta olisiko jotain voinut ehkä tehdä toisin?

— Uudistuksen aikataulu oli kovin tiivis. Keskustelua olisi pitänyt käydä pitempään, Lehikoinen myöntää nyt.

Arviointiraportissa ja muutenkin saatu palaute osoittaa hänen mielestään sen, että yliopistoyhteisö on suuri ja hajanainen. Siellä työskentelevät ihmiset eivät kiinnity yliopistoon samalla tavoin kuin tavalliseen työpaikkaan.

Tiedotus on usein se, jota syytetään, jos joku projekti ei herätä haluttua vastakaikua. Lehikoisen mainitseman ammattikorkeauudistuksen aikana olin päivälehdessä toimittajana ja silloinen opetusministeri Christoffer Taxell järjesti asiasta toimittajille useamman tausta- ja tiedotustilaisuuden. Yliopistouudistuksesta sellaisia ei pidetty — se oli vain yhtenä asiakohtana mukana kaksi kertaa vuodessa pidetyissä toimittajatapaamisissa.

Lehikoisen mukaan tietoa uudistuksesta oli runsaasti saatavilla mm. ministeriön nettisivuilla, ja yliopistoissa järjestettiin keskustelutilaisuuksia. Mutta hankalien asioiden avaaminen ei ole yksinkertainen juttu.

Hallinnollisen aseman uudistaminen ei välttämättä iske helposti tajuntaan. Myös pääomittaminen on varsin vaikeasti viestittävissä.

Henkilöstöpalaute neuvottelujen agendalla

Yliopistouudistuksen vaikutusten arvioinnin tulokset eivät Lehikoisen mielestä luo tarvetta yliopistolain avaamiseen. Tämä sama todettiin jo arviointiraportin julkistuspäivänä lähetetyssä OKM:n tiedotteessa. Arviointi on annettu eduskunnalle, jonka käsissä jatko on. Sivistysvaliokunta järjestää asiasta kuulemistilaisuuden vielä ennen juhannusta tai viimeistään syysistuntokauden alussa. Valiokunta toivoo, että arviointia koskevissa lausunnoissa kiinnitetään huomiota nimenomaan yliopistolain mahdollisiin muutostarpeisiin.

Ministeriön mielestä pykälien avaaminen ei ole nyt tarpeen, mutta muita vaikutuksia arvioinnin tuloksilla on jo ollut. Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton kevätseminaarissa Lehikoinen sanoi, että henkilöstöpalaute otetaan esille yliopistojen kanssa käytävissä tulosneuvotteluissa. Tulosneuvottelut on nyt tältä vuodelta käyty ja asiasta on kuulemma keskusteltu etenkin niiden yliopistojen kanssa, joiden saamat palautteet olivat kaikkein kriittisimmät.

— Lisäksi kaikille yliopistoille on teroitettu henkilöstön kanssa käytävän vuorovaikutuksen parantamisen tärkeyttä.

Lehikoinen pitää hyvänä, että monet yliopistot ovat jo kehitelleet yhteisöllisyyttä kohentavia avoimia foorumeita, mutta näitä pitäisi edelleen lisätä. Yliopisto on asiantuntijaorganisaatio, jonka johtamisessa vuorovaikutus ja tietojen saamisen tärkeys ovat aivan oleellisessa asemassa.

Keskittämällä laatua

Tämä tulosneuvottelukierros käytiin yliopistojen uuden rahoitusmallin pohjalta. Lehikoisen mukaan yliopistoissa ollaan malliin suhteellisen tyytyväisiä.

— Se kannustaa oikeisiin asioihin. Yksittäisillä tavoitteisiin kytkeytyvillä määrällisillä mittareilla ei ole enää niin suurta vaikutusta. Tutkimus otetaan huomioon entistä monipuolisemmin, hän listaa.

Yliopistojen kehittämisen kannalta Lehikoinen korostaa strategiaperusteisen rahoituksen osuutta, joka on saanut mallissa 10 prosentin painoarvon. Olen istunut monissa seminaareissa, joissa Lehikoinen on asialliseen tyyliinsä antanut yliopistoille aika jäätävää palautetta strategiapaperien löysyydestä.

— Strategiatyötä pitää viedä eteenpäin ja siinä on edelleen skarppaamista. Strategisista indikaattoreista sovitaan yliopistojen kanssa erikseen. Monet tuntuvat ajattelevan, että mallissa lukeva 10 prosenttia tulee laskennallisena osuutena ilman kunnollista strategiatyötä.

Ylijohtaja perää vauhtia rakenteelliseen kehittämiseen ja Suomen yliopistot UNIFIn työryhmien linjauksiin. UNIFIn työryhmät tekivät viime vuoden lopussa ehdotuksia humanistisen, kasvatus-, matemaattis- luonnontieteellisen alan sekä yhteiskuntatieteellisen koulutusalan rakenteiden kehittämiseksi.

— Laatuloikka ja lähivuosien niukat resurssit edellyttävät, että koulutus- ja tieteenaloja pitää katsoa tarkemmin. Joitakin oppiaineita pitäisi keskittää nykyistä harvempiin yliopistoihin.

Hän ei pidä tarpeellisena, että esimerkiksi pieniä humanistisia sekä matemaattis-luonnontieteellisiä aloja opetetaan kahdeksassa yliopistossa.

— Henkilöresurssit ovat niukat, rekrytoinnit vaikeutuvat, opiskelijavalintoja on jo hankala tehdä eikä tutkimustoimintakaan voi olla pienissä yksiköissä niin vireää kuin pitäisi.

Hyvä sauma miettiä painoaloja olisi Lehikoisen mielestä juuri nyt, koska lähivuosina professoreista on eläköitymässä lähes 40 prosenttia.

Kansallinen näkökulma ei enää riitä

Uudessa rahoitusmallissa kansainvälisyys nousee arvoon arvaamattomaan. Ulkomaalaisten suorittamat ylemmät korkeakoulututkinnot ja tohtorintutkinnot, kansainvälinen opiskelijavaihto sekä ulkomaalainen opetus- ja tutkimushenkilöstö ovat uusia indikaattoreita. Näiden ohjaavaa vaikutusta on vaikea ennustaa, mutta jo nyt on liittojen toimistoihin tullut enenevissä määrin jäsenten yhteydenottoja, joissa suomalainen on rekrytoinnissa hävinnyt ulkomaalaiselle ja tuntee itse olleensa valittua selvästi pätevämpi.

— Tämä ei kuulosta kovin kestävältä. Yliopistot pärjäävät vain pätevyyskilpailulla ja laatu on rahoitusmallissakin kansainvälisyysindikaattoreita vahvempi tekijä, Lehikoinen muistuttaa.

Kansainvälisyyden korostaminen on ollut Lehikoisen sydäntä lähellä koko ministeriöuran ajan. Ensimmäinen homma vuonna 1989 oli toimia projektisihteerinä työryhmässä pohtimassa keinoja ulkomaisten opiskelijoiden houkuttelemiseksi Suomeen.

— Jos muutama sata saadaan, olisi tosi hyvä, mietittiin tuolloin. Nyt korkeakoulusektorilla on yhteensä lähes 16 000 tutkintoa suorittavaa ulkomaalaista opiskelijaa. Lisäksi vaihdossa tänne tulee vuosittain noin 8 000. Paljon on saatu aikaan, mutta osaksi tuo ensimmäinen projekti on vielä kesken, hän naurahtaa.

Kansainvälisyys on se tontti, joka on ministeriön virkamiesten tehtäväkentässä viime vuosien saatossa eniten paisunut. ETA-neuvottelut, henkilöiden vapaa liikkuvuus, EU-jäsenyys, Bolognan-prosessi ovat kaikki tapahtuneet melko lyhyen ajan sisällä.

— Toiminnan keskeinen ajuri on ollut kansainvälisyys ja vaikka maali on nopeasti liikkuva, on ollut hienoa olla siihen itse vaikuttamassa.

Kansainvälisyydessä Lehikoinen näkee myös yliopisto- ja tiedesektorin lähiaikojen suurimmat haasteet. Kansallinen näkökulma ei enää riitä.

— Järjestelmämme on edelleen kovin kansallinen, vaikka tietysti alojen väliset erot ovat huomattavat. Osaamis- ja tietämiskilpa on kuitenkin kansainvälisyyskilpa.

Tiedepolitiikka ei kansoja villitse

Anita Lehikoinen toimi vuodesta 2006 lähtien OKM:n korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osaston korkeakouluja tiedeyksikön johtajana ja nyt siis huhtikuun alusta koko osaston ylijohtajana. Vaikka tiedepolitiikka näkyy nimien tasolla hyvin, tuntuu joskus siltä, että tiede jää ministeriön kannanotoissa ja toiminnassa melko näkymättömään asemaan. Esimerkiksi opetusministerin johdolla pidettävissä toimittajatapaamisissa tutkimuksen asiat nousevat tapetille kovin harvoin.

— Tiedepolitiikan uutiset eivät usein kansoja villitse, myöntää Lehikoinen.

Hän kuitenkin muistuttaa, että tiedepolitiikan ohjaus on ministeriön käsissä. Ja yhteistyötä aiotaan tiivistää Suomen Akatemian kanssa. Myös Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila korosti Acatiimin (3/2012) haastattelussa yhteistyön parantamisen tärkeyttä.

Valtion säästötoimet ovat rokottaneet myös tieteen budjettirahoitusta. Akatemian määrärahoja leikataan vaalikauden aikana noin 10 prosentilla. Lehikoinen paljastaa myönteisemmän uutisen: tutkimuksen infrastruktuureihin on tulossa veikkausvoittorahoista noin 10 miljoonaa euroa vuositasolla koko kauden ajan. Tämä tulee siis budjettirahoituksen lisäksi, jota tutkimusinfrastruktuurit saivat tänä vuonna 5 miljoonaa ja ensi vuonna 8,5 miljoonaa euroa.

Kesätauko on toivottu ja odotettu

Tämä lehti ilmestyy kesäkuun alussa, jolloin yliopistojen lukuvuosi on aikakin opiskelijoilla jo ohi. Aina silloin tällöin tähän aikaan vuodesta julkisuuteen pulpahtaa idea kesälukukaudesta. Toukokuun puolivälissä sen kaivoi esille STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää keinoksi työurien pidentämiseen. Opetusministeri Jukka Gustafsson ja SYL kiirehtivät kannattamaan ajatusta. Tämän lehden julkaisijaliittojen oli myös pakko heti reagoida. Ne katsoivat, että kesälukukausi on mahdoton toteuttaa nykyisillä resursseilla.

Ylijohtaja Lehikoinen ei ole kesälukukauteen järin ihastunut.

— Kesä on kuitenkin monille opetus- ja tutkimustyötä tekeville ainoa aika panostaa tutkimukseen. Opiskelijat voivat opiskella kesäisin avoimessa yliopistossa tai kesäyliopistoissa ja muutoinkin opetusta ja tenttitilaisuuksia järjestetään aika runsaasti. Tulee myös muistaa, että kovinkaan monet opiskelijat eivät nosta opintolainaa, joten kesätöistä tienatut rahat ovat tarpeen.

Lehikoisen mukaan nykyisten lukukausien soisi olevan täysipainoisesti käytössä. Yliopistot ovatkin lisänneet mahdollisuuksia tähän. Tästä huolimatta neljännes opiskelijoista suorittaa lukuvuoden aikana nolla opintopistettä. Lisäksi ainoastaan 20-25 prosenttia saa kasaan 55 pistettä, joka on otettu indikaattoriksi uuteen rahoitusmalliin. Koska 55 opintopistettä suorittaneiden määrän painoarvo on mallissa niinkin suuri kuin 11 prosenttia, yliopistot tulevat varmaan tehostamaan toimia tavoitteen saavuttamiseksi — toivottavasti eivät kuitenkaan vaatimustasoa alentamalla.

Haastattelun lopuksi tarjoan ylijohtajalle mahdollisuuden lähettää lehtemme lukijakunnalle kesäterveisiä:

— Kesätauko on toivottu. Se on hyppäys pois arjesta ja mahdollisuus antaa tilaa luovuudelle ja terveelle kriittisyydelle.

teksti Kirsti Sintonen
kuva Veikko Somerpuro

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 24