 
|
|||||||||||||
|
Kirja-arviot
Kaikkien aivot käyttöön — kirjan kolme kirjoittajaa Heinonen, Klingberg ja Pentti valmentavat työkseen johtajia ja esimiehiä toimimaan paremmin, näkemään uusia mahdollisuuksia sekä parantamaan omaa ja ryhmänsä ajattelua. Heidän metodinsa voisi palvella hyvin myös yliopistoja. ”Liian usein erityisesti juuri ryhmätilanteissa ihmiset lakkaavat ajattelemasta ja toistelevat ajattelun sijaan totuttuja, automatisoituneita totuuksia ja ennakkokäsityksiä. Tilanteissa noudatetaan usein jotain näkymätöntä, mutta kaikille kovin tuttua, ennalta määrättyä koreografiaa”, kirjoittajat kuvaavat erittäin osuvasti jämähtäneitä kokouksia. ”Totutun toistamisen sijaan ihmiset pitää haastaa uudelleen ajattelemaan!” Kirjoittajat esittävät välineeksi valmentavaa dialogia, jota käydään vuorovaikutusta edistävin säännöin. ”Keskeistä on hyvä ja arvostava kuunteleminen ja kuuleminen. Äärimmäisen tärkeä kriteeri ajattelua edistävän vuorovaikutuksen syntymiselle on, että ryhmän jäsenet kokevat itsensä ja toiset tasa-arvoisina ajattelukumppaneina.” Arvostuksen puute näkyy ilmiöinä, joihin olemme valitettavan tottuneita ja joita pidämme jopa normaaleina. Näitä ovat mm. keskeyttäminen, kuuntelemattomuus, toisten lauseiden lopettaminen omilla arvauksilla, omien ideoiden ja ajatusten korostaminen. Toisten puolesta tietäminen on myös tavallista. ”Pahinta lienee kuitenkin toisen tekeminen näkymättömäksi, täydellinen ohittaminen. Tämä luo ryhmään eriarvoisuutta ja ihmisten motivaatioon toimia ryhmässä tasapainoisesti. Joskus ihminen itsekin voi osallistua tähän esimerkiksi aliarvioimalla omaa aluettaan tai vähättelemällä omaa osaamistaan”, kirjoittajat muistuttavat. Valmentava dialogi sopii kirjoittajien mielestä organisaatioihin, joissa ajatellaan, että kaikilla ihmisillä on paljon osaamista ja annettavaa, ja että kaikkien aivot, taidot ja intuitio pitäisi saada käyttöön. Uusia tuloksia saadaan uusilla pelisäännöillä. Kirjoittajat ehdottavat, että esimerkiksi kokouksen alussa jokaiselle henkilölle annetaan oma rauhallinen muutaman minuutin puheenvuoro, jolloin häntä ei saa keskeyttää. Tämä on omiaan syventämään kuuntelemisen intensiteettiä ja monipuolistamaan henkilön ajattelua. ”Jotta ajattelu löytää uusia uria, kannattaa kysyä usein esimerkiksi: Mitä tekisit, jos tietäisit, että et voi epäonnistua? Uutta ajattelua syntyy, kun päästetään irti totutuista kaavoista tai käännetään asiat ylösalaisin. Esimerkiksi käänteismentoroinnissa nuori, vastavalmistunut henkilöi mentoroi vanhempia. Mentoroivat joutuvat haastamaan omia ajattelu- ja toimintatapojaan ja nuoret mentorit saavat kokemuksen arvostuksesta.” ”Tämänhetkinen työelämä ruokkii ADHD- tyyppistä tekemistä. Olennainen asia muutoksessa on opetella läsnä olemisen taitoa”, kirjoittajat painottavat. ”Vain olemalla läsnä voimme nähdä kirkkaasti.” ”Kännykän räplääminen kesken palaverin aiheuttaa ikävän särön läsnäoloon. Kun koko ryhmä on läsnä toisilleen, saadaan aikaan avoin ja kannustava henki.” Kirjasta löytyy paljon muitakin virikkeitä kohentaa yhteistyön laatua. ”Uskomme pienten askelten voimaan”, kirjoittajat rohkaisevat. Tuula-Maria Ahonen
Ny k y ä ä n yl i o p i s - toilta vaaditaan ja odotetaan paljon. Uuden yliopistolain läpimenon myötä aikaisemmin norsunluutorniinsa vetäytynyt tiede ja tutkimus on joutunut avaamaan ovensa muulle yhteiskunnalle. Tämä tarkoittaa, että yliopistojen tulee kehittää innovaatioita kansantalouden tarpeisiin ja luoda perusta Suomen pärjäämiselle kansainvälisessä kilpailussa. Tämä ei kuitenkaan ole luonut innostavaa ilmapiiriä ja kannustanut tutkijoita luovuuteen ja innovatiivisuuteen. Päinvastoin, etenkin kaiken mittaaminen numeroilla ja ajan laittaminen tarkkojen raporttien laatimiseen ja muuhun byrokraattiseen hallintotyöhön on vienyt monilta voimat tehdä edes keskinkertaista tutkimusta. Mitä siis tehdä? Palatako vanhaan norsunluutorniin, jossa ainakin sai työskennellä rauhassa, vai tehdä yliopistosta kokonaan liikeyritys ja arvioida kaikkea toimintaa sen mukaan, miten paljon se tuottaa taloudellista voittoa. Innostava yliopisto löytää Skyllan ja Kharybdin välistä kolmannen tien, jossa yhdistyvät uuden ja vanhan yliopiston parhaat puolet. Yliopistosta ei voi tehdä tehdasta eikä tutkijoista markkinamiehiä, koska tutkimustyö perustuu luovuuteen, uusien ja ennakoimattomien totuuksien etsimiseen. Mikään ei ole vapaalle tutkimustyölle vahingollisempaa kuin yrittää puristaa se ennalta laadittuihin mittareihin. Mittariajattelu yhdistyneenä kilpailuhenkisyyteen on esimerkiksi saanut aikaan, että monet tutkijat viipaloivat tieteellisen artikkelin useiksi pienemmiksi artikkeleiksi, koska moniin eri lehtiin siroteltuna artikkeli tuo enemmän tulospisteitä. Toki yhteistyötä tulee tehdä yritysten ja muun yhteiskunnan kanssa. Mutta yrityksetkin hyötyvät siitä, että antavat aikaa ja hyvät olosuhteet uusien ajatusten synnyttämiselle. Tekniikan keksinnöt ja laitteet ovat pitkän ja polveilevan prosessin tulosta, joka on lähtenyt liikkeelle tutkijoiden kiihkeästä totuuden rakkaudesta. Todella merkittävät teoriat huomataan ja tunnustetaan usein vasta vuosien päästä. Kirjan ehkä paras ja uudistavin puoli on, että se painottaa monitieteisyyttä ja aktiivista dialogia eri alojen tutkijoiden kanssa. Erilaisten viitekehysten ja teoriaperinteiden kohtaaminen ja kitka suorastaan pakottaa ajattelemaan epäsovinnaisesti ja uudesta näkökulmasta. Näin uusien tutkimusten lisäksi vanhatkin tutkimuskohteet alkavat elää ja tuoda itsestään uusia ja tuntemattomia ulottuvuuksia esiin. Tähän ei voi olla lisäämättä, että kiistellyn Aaltoyliopiston edistyksellisin puoli on, että siinä yhdistyy kolme aivan erilaista oppilaitosta. Etenkin Taideteollisen korkeakoulun mukana olo eli taiteen yhdistäminen abstraktiin tieteelliseen ajatteluun – älyn ja tunteen liitto — on luovuuden ja innostuksen lähde ja dynamo. Innostava yliopisto on itse monipuolinen ja kirjoittajina on sekä luonnontieteen että humanismin edustajia. Kirja on myös selkeästi ja innostuneesti kirjoitettu. Yhtä ja yhtenäistä kokonaiskuvaa teos ei tarjoa, eikä ole tarkoituskaan — kirja on avaus tulevaisuuteen ja innostaa lukijansa ottamaan kantaa ja osallistumaan uuden yliopiston rakentamiseen, jossa on tilaa sekä tieteelle että taloudelle. Pekka Wahlstedt Innostava yliopisto -kirjan alaotsikko on Kohti uudistavaa yliopistojohtamista. Teoksen punaisena lankana on kolme väitettä:
Kirjoittajien mielestä yliopistoissa tulisi käynnistää runsaasti johtamista edistävää kokeilutoimintaa ja siihen liittyvää tutkimusta. Muutoksen on lähdettävä yliopistoyhteisöstä itsestään. Nyt virta on vienyt yliopistoja väärään suuntaan, ja siihen on saatava muutos. Kirjan lopun huoneentaulu tuo ydinasiat lähelle yliopistojohtajan konkreettista arkea: Yliopistojohtamisesta
|
||||||||||||
