5/13

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

    Keskustelua

    Rikas yliopisto

    Yliopistomme on todella varoissaan. Muuhun johtopäätökseen ei voi tulla, sillä talossa on maan korkeimmin koulutetut ja parhaiten palkatut toimistosihteerit. Kaikilla on tohtorin tutkinto, monet ovat dosentteja, osa jo professoreita. Ai mitenkö?

    Työskentelen tiedekunnassa, jossa ei yhtä oppiainetta lukuun ottamatta ole enää amanuensseja, eikä millään käytävällä ole varsinaista toimistosihteeriä. Heidät on siirretty useamman tiedekunnan yhteiseen palvelupisteeseen.

    Nämä rakenteelliset kehittämistoimet ovat johtaneet siihen, että oppiaineiden opettaja- ja tutkijakunta tekee nyt itse niin sanotun tukipalvelutyön. Professorit, lehtorit, yliassistentit, tutkijatohtorit ym. ottavat valokopionsa itse, vaihtavat värikasetit ja tilaavat paperit monitoimilaitteisiin, tilaavat kirjekuoret, sähkömiehet lamppuja vaihtamaan ja huoltomiehet muuta epäkuntoista hoitamaan, ja niin edelleen.

    Annan konkreettisen esimerkin, jollaisiin törmätään viikoittain. Vastaan oppiaineemme mikrofilmien lukulaitteista, joita henkilökunnan jäsenet ja opiskelijat käyttävät tutkimustyössä. Tarvitsimme lamppuja lukulaitteeseen. Lähetin sähköpostilla lampun tiedot tiedekunnan toimistotarvikkeiden hankinnasta vastaavalle toimistosihteerille. Koska juuri näitä lamppuja ei saa Hanselin kilpailuttamalta toimittajalta, toimistosihteerin hankintavaltuudet päättyivät tähän. Hän neuvoi oppiainetta hankkimaan lamput itse, kun ei muuta voi. Käännyin tiedekunnan hallintopäällikön puoleen, joka totesi ettei hänellä ole valtuuksia määrätä toimistosihteeriä hankkimaan lamppuja muualta, koska sihteeri ei ole hänen alaisensa, ja että oppiaineen olisi itse hankittava lamput. (Prosessikuvauksia rustaavien johtajien ja päälliköiden on syytä lukea edelliset lauseet huolella uudelleen.)

    Minulla on siis kaksi vaihtoehtoa: mennä omalla ajalla, omalla kyydillä ja omalla rahalla ostamaan lamppuja valaisinliikkeestä ja tehdä yksikölle kululasku; tai ruveta soittelemaan valaisinliikkeisiin ja koettaa tilata lamput laskulla. Jälkimmäinen vaihtoehto ei ehkä kuulosta kovin työläältä, mutta sekin tarkoittaa, että yliopistonlehtori käyttää runsaasti aikaa tulostavoitteiden kannalta toisarvoiseen tehtävään. Tässä kohden on paikallaan huomauttaa, että kun oppiaineillamme oli vielä toimistosihteeri, hänellä oli täydet valtuudet tilata lamppujakin, mistä niitä edullisimmin ja parhaiten sai.

    Nyt yliopistomme on niin rikas, että sillä on varaa tuhlata tuloksen tekoon varattua aikaa — ja osaamista — tukipalveluiden teettämiseen tohtoreilla. Kun oikein kunnolla opimme tämän erikoisen suomalaisen ”säästämis- ja itsepalvelumallin”, ensimmäisenä tietysti katoavat työpaikat pienipalkkaisimmilta eli toimistotyöntekijöiltä, lopulta tuloskunto koko yliopistolta.

    Seija Jalagin
    yliopistonlehtori, Oulun yliopisto


    Docent is not a Professor

    Acatiimi 4/2013 published an article by docent Nina Karpova. Her aim was to shed light on the concept of docent in Finnish academic society. She also wanted to inform foreign post-doctoral researchers on how this status can be achieved. While being informative, the text included several mistakes that need to be corrected.

    To start with the most visible, I comment on the translation of the title of docent. The article made use of the term Adjunct Professor, which does not comply with the current recommendations. After the new university law came into effect in 2010, docent is no longer a job position, but a title. In practice, postdoctoral researcher with achieved independence and research merits may apply for this title and if accepted may start using that instead of (or together with) the title of doctor (e.g. PhD, Docent). Title of docent has nothing to do, and should not be associated with, professors at any level. For this reason, Universities Finland UNIFI recommended that the translation in English should not be Adjunct Professor but title of Docent. This is a good and well-motivated recommendation and should be followed, even if the status of a docent in Finland is unique and cannot be understood abroad without explanations. Adjunct Professor is a misleading translation and has obviously risks of misinterpretations (as in Nina Karpova’s article).

    The article contained several other mistakes as well that need attention. Most critical ones are those related to the practical meaning of the title. First and foremost, there are no specific “research project grants that are intended only for professors” (and there are no such grants for docents either). The docents do not have “possibility to officially invite and supervise PhD students” (PhD students apply from the faculty the right to study). Docents may not “officially organize and decide on their courses”. These are decided in the departments.

    Another serious misunderstanding is related to the possibilities of a docent becoming a professor someday. Certainly, most of the newly appointed professors are docents, but to become a docent is not a formal starting point of a tenure track within the university. These two (title of docent and first level in tenure track, typically an assistant professor) need to be kept clearly separate. Therefore also the English translation of docent should not contain any possibilities for such confusion.

    Finally, the detailed requirements concerning research merits or teaching skills vary significantly and no simple rules can be given. However, I do not think it is a rule at any university or department that “the applicant should be in good relations with those assessing the application”. Scientific evaluation of a docent is always a peer review process, and there should be no confusion about this.

    Kaarle Hämeri
    Professor
    Department of Physics
    University of Helsinki

    Vice president of The Finnish Union of University Professors

    Editorial comment:

    The translation of ’Dosentti’ as ‘Adjuct Professor’ was taken from Higher Education Glossary of the Government Term Bank (Korkeakoulusanasto) and from the web pages of the Finnish Union of Adjunct Professors (Suomen Dosenttiliitto). The translation was directed at international readers, who might not understand the meaning of ’Docent’ in an academic context.


    Peerage of Science vastaa tieteellisen vertaisarvioinnin haasteisiin

    Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo nosti Acatiimin pääkirjoituksessa 5.4.2013 esille tieteelliseen vertaisarviointiin ja julkaisemiseen liittyviä ongelmia. Yksi keskeinen Valon mainitsema ongelma on, että käsikirjoitusten määrän kasvaessa tutkijat saavat odottaa käsikirjoitustensa arviointia yhä pidempään. Myös arvioinnin laatu voidaan kyseenalaistaa, kun tieteellisten toimittajien on yhä vaikeampi löytää päteviä tutkijoita käsikirjoituksia arvioimaan.

    Julkaisemisen tehokkuutta haittaa erityisesti se, että yksittäinen käsikirjoitus käy yleensä läpi useita arviointiprosesseja eri lehdissä ennen myönteistä julkaisupäätöstä. Jokainen arviointiprosessi syö tutkimuksen resursseja vaatiessaan tutkijoiden työpanosta niin kirjoittajina, arvioijina kuin toimittajinakin. Työn julkaiseminen voi pahimmillaan viedä jopa vuosia. Muita nykymuotoisen vertaisarvioinnin ongelmia ovat mm. arviointityötä tekevien tutkijoiden palkitsemattomuus sekä arvioinnin puolueettomuuteen liittyvät kysymykset.

    Peerage of Science on uusi, kaikille tutkijoille avoin ja ilmainen palvelu, joka pyrkii tuomaan ratkaisun tieteellisen vertaisarvioinnin ja julkaisemisen haasteisiin. Idean takana ovat Jyväskylän yliopistossa toimivat tutkijatohtori Janne-Tuomas Seppänen ja professorit Janne Kotiaho ja Mikko Mönkkönen. Peerage of Science voitti hiljattain huomattavan kansainvälisen palkinnon vuoden 2012 parhaasta tieteelliseen julkaisutoimintaan liittyvästä innovaatiosta. Palkinnon jakoi Association of Learned and Professional Society Publishers (ALPSP).

    Keskeisiä innovaatioita Peerage of Science vertaisarviointipalvelussa on kaksi. Ensimmäinen on se, että nykykäytännöstä poiketen tarvitaan vain yksi arviointiprosessi, joka on yhtä aikaa kaikkien palvelua käyttävien lehtien saatavissa. Mikä tahansa palvelua käyttävä lehti voi tehdä mistä tahansa palvelussa olevasta käsikirjoituksesta julkaisutarjouksen. Halutessaan kirjoittajat voivat myös lähettää käsikirjoituksensa palvelun ulkopuoliseen lehteen ja antaa lehden toimittajille pääsyn valmiiseen arviointiin. Näin sopiva julkaisufoorumi löytyy nykyistä huomattavasti nopeammin ja tehokkaammin. Lisäksi kirjoittajat päättävät itse arviointiprosessin keston.

    Toinen keskeinen innovaatio on vertaisarvioinnin vertaisarviointi, joka takaa sen, että palvelun käyttäjiksi rekisteröityneet tutkijat, jotka arvioivat käsikirjoituksia vapaaehtoisesti, saavat palkkioksi vertaisarvioitua tunnustusta työstään. Vertaisarvioinnin vertaisarviointi mittaa arvioinnin laatua ja kannustaa arvioijaa huolelliseen työhön. Puolueettomuuden takaamiseksi kirjoittajia, arvioijia ja toimittajia kehotetaan lisäksi anonymiteettiin arvioinnin aikana.

    Palvelu julkistettiin marraskuussa 2011 ja se on jo osoittanut toimivuutensa. 86 käsikirjoitusta on lähetetty palveluun, ja näistä kuusi on päätynyt julkaistavaksi niin, että kirjoittajat ovat hyväksyneet palvelussa mukana olevalta lehdeltä saadun julkaisutarjouksen. Parhaassa tapauksessa tutkijat ovat saaneet käsikirjoitukselleen useita yhtäaikaisia julkaisutarjouksia, joista ovat valinneet parhaimman. Lisäksi monta muuta palvelussa arvioitua käsikirjoitusta on julkaistu palvelun ulkopuolisissa tunnetuissa tieteellisissä aikakauslehdissä.

    Palvelun käyttäjiksi voivat rekisteröityä tutkijat, joilla on vähintään yksi julkaisu vertaisarvioidussa kansainvälisessä tieteellisessä lehdessä vastaavana kirjoittajana. Myös nuoret tutkijat, joilla ei vielä ole julkaisuja, voivat lähettää käsikirjoituksensa arvioitavaksi palveluun. Palveluun on rekisteröitynyt jo yli 1200 tieteen tekijää ympäri maailman ja 23 kansainvälistä tieteellistä lehteä käyttää palvelua.

    Peerage of Sciencen ensisijaisena tarkoituksena on tutkijoiden etua tavoitellen edistää ja kehittää tieteen tekemistä, sen edellytyksiä, yhteiskunnallista asemaa ja arviointia. Tähän liittyen Peerage of Sciencen vertaisarviointipalvelu pyrkii tieteenalasta riippumatta ratkaisemaan tieteellisen vertaisarvioinnin epäkohtia nimenomaan tieteentekijän kannalta.

    Lisätietoa palvelusta verkkosivuilla www.peerageofscience.org.

    Nina Pekkala
    Development Manager
    Peerage of Science


    Open access -julkaisuista ja vertaisarvioinnista

    Kuvasin Acatiimin numeron 3 pääkirjoituksessani uusia saalistavia (predatory) open access -lehtiä, joiden tunnistaminen voi olla tutkijoille vaikeaa. Tiina Vaittinen ja Lena Näre kommentoivat kirjoitustani Acatiimin numerossa 4. He pelkäsivät, että kirjoitukseni myötä koko open access -julkaiseminen leimautuisi epäeettiseksi.

    Siihen en usko. Acatiimin lukijat tietävät, että avointen tiedelehtien liike on vahvistunut maailmalla sitä mukaa kun verkkojulkaiseminen on kehittynyt. Suomeen open access -työryhmä (FinnOA) perustettiin kymmenen vuotta sitten. Suomen Akatemia on jo vuosien ajan kehottanut tutkimushankkeitaan julkaisemaan ”Internet-tietoverkon avoimissa tiedejulkaisuissa silloin, kun alalla on valittavissa julkaisuja, jotka ovat perinteisiin tilausmaksullisiin lehtiin verrattuna vähintään samantasoisia ja sähköisessä muodossa”. Julkaisufoorumin ohjausryhmäkin on useaan otteeseen pohdiskellut avoimen saatavuuden kysymyksiä (pöytäkirjat ovat luettavissa foorumin verkkosivulta).

    Avoimilla tiedelehdillä on siis kunniakas perinne — ja toivoakseni myös tulevaisuus. Sen sijaan saalistavat avoimet lehdet ovat viime vuosien epäeettisiä tulokkaita. Niitä on runsaasti, kuten jokainen yliopistolainen sähköpostistaan huomaa. Niiden tunnistamiseen on omistautunut esimerkiksi kirjastonhoitaja Jeffrey Beall (University of Colorado, Denver). Hän on vuodesta 2010 alkaen analysoinut avoimia julkaisuja ja koonnut kyseenalaisista lehdistä luettelon (http://scholarlyoa.com). Listalla on nyt runsaat 300 lehteä.

    Tässä Acatiimin numerossa Nina Pekkala kirjoittaa Peerage of Science -palvelusta, joka haastaa tieteellisen aikakauslehden perinteiset arviointikäytännöt. Laskin, että olen alkuvuoden aikana saanut ulkomaisilta tiedelehdiltä kahdeksan pyyntöä toimia tarjottujen käsikirjoitusten arvioijana. Aikataulusyistä kieltäydyin viidestä arvioinnista ja kirjoitin kolme. Vastaavaa olen kuullut muiltakin professoreilta. Arviointi on vastuullista työtä ja vie paljon aikaa. Lehdillekin nykyinen järjestelmä on työläs. Vaihtoehtoja siis tarvitaan.

    Maarit Valo
    Professoriliiton puheenjohtaja
    maarit.valo@jyu.fi

    • Painetussa lehdessä sivu 36