Pätkätöinä tulosvastuullista
tutkimustyötä
Työn tekemisen sijasta yhä suurempi
osa tutkijaopettajien ajasta
ja energiasta kuluu erinomaisuuden
raportointiin, todisteluun ja
erilaisten arvioijien uskotteluun.
Työmotivaatio on koetuksella.
Hans Mäntylän tutkimuksen mukaan
tutkija-opettajia motivoisi nimenomaan
se, jos työhön voisi paneutua
rauhassa ja pitkäjänteisesti.
Mäntylän väitöskirja käsittelee
akateemista työtä tämän päivän
yliopistossa.
Suorituskeskeisyys, kiire ja kova kilpailu leimaavat
tämän päivän akateemista työtä. Yritysmaailmasta
omaksutut toimintatavat romuttavat edellytyksiä hyvän
työn tekemiselle ja lisäävät työntekijöihin kohdistuvia
paineita.
Edellisen vuosikymmenen aikana maailma muuttui
monessa mielessä. Laman jälkeen työyhteisöihin
kohdistuvat vaatimukset kovenivat, samalla työsuhteet
pätkiytyivät entisestään myös akateemisessa
maailmassa. Helsingin kauppakorkeakoulussa organisaatioiden
ja johtamisen alalta kesäkuussa väitellyt
KTL Hans Mäntylä käsitteli tutkimuksessaan
akateemista työtä tämän päivän yliopistossa.
Mäntylän mukaan yliopistoista tehdään yhä enemmän
suuryritysten kaltaisia organisaatioita, sen myötä
käsitys niiden perustehtävästä alkaa vähitellen hämärtyä.
- Ajattelutavan tunkeutuminen yhä syvemmälle
yliopistoon kaventaa hyvän akateemisen työn perusedellytyksiä.
Kaikesta pyritään tekemään tehokasta ja
mahdollisimman suoraan esimerkiksi liike-elämää tai
potentiaalisia työnantajia palvelevaa massatuotantoa,
Mäntylä kuvailee.
- Yliopistoissa toki koulutetaan tulevaisuuden
työntekijöitä, mutta se on vain osa niiden toimintaa.
Kannattaa myös muistaa, että kukaan meistä ei tosiasiassa
kuitenkaan tiedä, millaisia kykyjä tulevaisuudessa
tarvitaan, hän huomauttaa.
Mäntylällä on itsellään 15 vuoden kokemus tutkijantyöstä.
Hänen oma työyhteisönsä on käypä esimerkki
muutoksista, joihin akateemisessa maailmassa
on ajauduttu.
- Tutkijanurani alussa työyhteisömme Helsingin
kauppakorkeakoulussa oli nykyistä selvästi pienempi
ja siitä johtuen myös kodikkaampi. Kaikki tunsivat
toisensa ja olivat paremmin perillä kollegoiden
käsillä olevista töistä. Vuorovaikutusta esimerkiksi
yhteisten keskustelujen muodossa oli nykyistä huomattavasti enemmän, pidimme muun muassa viikkopalavereja,
joissa keskusteltiin ajankohtaisista kysymyksistä
kaikkien kesken. Itse tutkimustyö tai opetustyö
ei sinänsä ollut merkittävällä tavalla erilaista
kuin nyt, kaikki yrittivät parhaansa kulloinkin käytettävissä
olevin eväin, Mäntylä kertoo.
Suurin muutos lienee se, että akateemisten perustehtävien
liepeillä tapahtuva oheistoiminta on lisääntynyt
huomattavasti.
- Tutkijaopettajia on selvästi enemmän, työyhteisömme
on suurempi ja korkeakoulun hallinto- ja palvelutyöntekijöiden
määrä on lisääntynyt. Myös erilaisten
managereiden määrä on kasvanut huomattavasti.
Palkka ja työsuhde rakentuvat milloin mistäkin
ja koko ajan on huoli siitä, onko minulle ensi vuodeksi
palkkaa ja mikä mahtaa olla kollegojen tilanne
seuraavana vuonna. Jatkuva kiire vie mahdollisuuksia
kohdata kollegoita ja tehdä pitkäjänteistä yhteistyötä.
Pätkätöitä oli jo urani alkuaikoina, mutta nyt
niihin liittyvä variaatio on kasvanut ja tehnyt yhteisöstä
huomattavasti vaikeammin tunnistettavan ja
ymmärrettävän, Mäntylä on havainnut.
Todistelua erinomaisuudesta
Tänä päivänä työyhteisön monimuotoisuus ja kulttuurinen
rikkaus uhkaavat jäädä yksiarvoisemman
standardoinnin ja erilaisen laadunvalvonnan ja sertifioinnin
alle. Vaikka pyrkimys lienee hyvä, on lopputulos
jopa paradoksaalinen: Työn tekemisen sijasta
yhä suurempi osa tutkijaopettajien ajasta ja energiasta
kuluu erinomaisuuden raportointiin, todisteluun
ja erilaisten arvioijien uskotteluun. Työmotivaatio on
koetuksella. Mäntylän tutkimuksen mukaan tutkijaopettajia
motivoisi nimenomaan se, jos työhön voisi
paneutua rauhassa ja pitkäjänteisesti ja kukin voisi
tehdä työnsä mahdollisimman hyvin.
- Itsensä ylittäminen on jotenkin sisään rakennettua
akateemisessa työssä. Nykyolosuhteet eivät tosin
tue tällaista itsestään selvältä vaikuttavaa asiaa. Tehokkuus,
nopeus ja määrä uhkaavat hyvän työn tekemisen
edellytyksiä kuten myös jatkuva huipulle kurkottaminen.
Eiväthän kaikki kuitenkaan voi siellä
huipulla olla. Toinen asia, joka akateemiseen työhön
mielestäni oleellisesti kuuluu, on omaperäisten ja luovien
ideoiden sekä toimintatapojen etsiminen. Tehokkuus
ja yhä yhdenmukaisempiin virtaviivaisiin huippumuotteihin
takertuminen ei ainakaan minua motivoi.
- Pidemmällä tähtäimellä uskon myös, että autonominen
ja vapaa yliopisto voisi antaa yhteiskunnalle
paljon enemmän. Akateeminen vapaus kun ei ole
vain joillekin yksittäisille ihmisille allokoitua omaisuutta
tai etuoikeutta, vaan jonkinlainen tila, jossa yhteiskuntaa
voi tutkia, uudistaa ja jatkuvasti kyseenalaistaa.
Tämän tilan kaventuessa yhteiskunta köyhtyy
merkittävästi, Mäntylä painottaa.
Kurjia ja hyviä hetkiä
Mäntylän tutkimus On “Good” Academic Work - Practicing
Respect at Close Range pohjautuu hänen oman työkokemuksensa lisäksi myös laajempaan haastatteluaineistoon,
johon kuuluu 52 tutkijaopettajaa kuudesta
yliopistoyksiköstä viidessä suomalaisessa yliopistossa
ja korkeakoulussa. Tämän lisäksi tutkimusaineistona
on käytetty myös vuosien aikana käytyjä
keskusteluja kollegoiden kanssa monissa eri yhteyksissä.
Valitettavan usein käydyt keskustelut ovat olleet
varsin synkkiä.
- Työn mielekkyydestä ja sen hyvistä puolista on
yhä vaikeampaa puhua. Ei ole myöskään ihan tavatonta,
että monet joutuvat hakemaan apua vaikkapa
lääkäristä, työnohjauksesta tai terapiasta jaksaakseen
tehdä työtään. Onneksi on myös hetkiä, jolloin työ
ravitsee. Tällaiset hetket tuntuvat vain käyvän harvinaisemmiksi
ja sattumanvaraisemmiksi.
Mikä sinut itsesi on saanut jatkamaan ja jaksamaan
tutkijana?
- Joskus tuntuu, että tyhmyys, liika nöyryys ja uskalluksen
puute, Mäntylä naurahtaa.
- Tosiasia lienee kuitenkin se, että pidän erittäin
paljon tutkimus- ja opetustyöstä ja yliopistoissa elää
edelleen myös yhdessä oppimisen kipinä. Minulla on
ollut onni työskennellä työyhteisössä, joka on monessa
suhteessa avoin, suvaitseva ja omaperäisiä ideoita
arvostava. Lähimpien kollegojen varassa on jaettu
sekä kurjuutta että niitä hyviäkin hetkiä. Väitöskirjan
loppuun saattaminen on myös pitänyt kiinni tässä
työssä. Kun sen on riittävän monta kertaa luvannut
tehdä valmiiksi, se yksinkertaisesti täytyy tehdä
valmiiksi myös oman itsensä takia. Tutkimukseni aihepiiri
on mielestäni myös tärkeä ja etenkin viimevuosien
huippuyliopistokeskustelun myötä myös erityisen
ajankohtainen. Toivon, että se herättää keskustelua
ja että myös muut tutkija-opettajat tuovat näkemyksiään
enemmän esille.
Teksti: Arja-Leena Paavola
Kuvat: Veikko Somerpuro
|