Tutkimuksen tehtävä on
parantaa maailmaa
Menneisyttä ei voi muuttaa, mutta nykypäivää
voi ja pitää. Ihmistieteissä maailman parantaminen
on tutkimuksen tehtävä. Tätä mieltä
ovat dosentti Marjo Kaartinen ja YTT Arja Kuula,
jotka pohdiskelevat eettisen tutkimuksen
merkitystä.
- Aika paljon historiaa kirjoitetaan nykyään minämuodossa
ja se on eettisen käänteen ansiota. Etsimme
jotakin sellaista, jota ei enää ole, jolloin rakennamme
kertomuksemme omasta itsestämme, omasta
ymmärryksestämme, käsin. Historian kirjoituksella
vastataan meidän tarpeisiimme ja meidän kysymyksiimme.
Tämä tekee tutkimuksesta poliittista toimintaa,
joka tulisi myöntää ja hyväksyä, selvittää dosentti
ja akatemiatutkija Marjo Kaartinen Turun yliopiston
kulttuurihistorian oppiaineesta. Kaartinen on Tieteentekijöiden
liiton palkitsema Vuoden 2006 tieteentekijä.
Politiikka on toimimista jonkin asian puolesta jotain
toista asiaa vastaan laajimman määrittelyn mukaan.
Tällöin politiikka on valintojen tekemistä hyvän
ja pahan välillä sekä näiden käsitysten ohjeistamaa
toimintaa. Poliittinen tutkimus on silloin eettistä
tutkimusta ja eettinen tutkimusote tekee tutkimuksesta
poliittista.
- Ihmistieteissä eettinen tutkimus tarkoittaa tutkijoille
usein sitä, että ollaan sorrettujen, vähemmistöjen,
tavallisen kansalaisen puolella ja niitä vastaan,
jotka ovat heitä vastaan. Mitä arvoja sitten ihmistieteissä
tutkimusten tulisi välittää, on jo vaikeampi kysymys.
Tutkimuksen ensisijainen tavoite tulee tietysti
aina olla uuden tiedon tuottaminen. Voitaisiin silti
ehkä puhua aikamme yleisesti hyväksytyistä käsityksistä
ihmisoikeuksista ja perusoikeuksista, joita vastaan
tutkijoiden ei tulisi toimia tutkijoina, pohtii yhteiskuntatieteellisen
tietoarkiston arkistonhoitaja,
YTT Arja Kuula. Kuula valittiin vuoden alussa tutkimuseettisen
neuvottelukunnan jäseneksi seuraavaksi
kolmivuotiskaudeksi.
Politiikkaa on siellä, missä voi tehdä toisin. Kun
on tehtävä ratkaisuja kahden tai useamman vaihtoehdon
välillä, silloin ihmisten toiminta muuttuu poliittiseksi.
Tällaisella rajalla sijaitsevat ihmistieteiden
tutkijat jatkuvasti.
- Menneisyyden tuomitseminen on turhaa, mielekkäämpää
on nähdä nykypäivä toisin eli tutkija joutuu
tekemään valintoja sen mukaan, mitä käsityksiä
hän haluaa edelleen välittää, ja mistä käsityksistä hän
haluaa irtisanoutua. Menneisyttä ei voi muuttaa,
mutta nykypäivää voi ja pitää. Ihmistieteissä maailman
parantaminen on tutkimuksen tehtävä. Tällainen
tutkimus suuntaa aina tulevaisuuteen, sillä tällöin
tutkija pyrkii olemaan tietoinen tutkimuksensa
vaikutuksista siten, että hän tietoisesti pyrkii aikaansaamaan
vaikutuksia. Tutkimus on aina vuorovaikutusta
yhteiskunnassa, vallitsevassa ympäristössä tehtyä tutkimusta ja vallitsevaan ympäristöön tehtyä
tutkimusta, toteaa Kaartinen.
Kiitoksen antaminen ja huomioiminen
eivät maksa mitään
Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimien ohjeiden
mukaan hyvään tieteelliseen käytäntöön kuuluu
muun muassa, että tutkija ottaa muiden tutkijoiden
työn ja saavutukset asianmukaisella tavalla huomioon
niin, että hän kunnioittaa näiden työtä ja antaa
heidän saavutuksilleen niille kuuluvan arvon ja merkityksen
omassa tutkimuksessaan ja sen tuloksia julkaistessaan.
Esimerkkeinä piittaamattomuudesta hyvän
tieteellisen käytännön noudattamisessa ohjeissa
mainitaan muiden tutkijoiden osuuden vähättely julkaisuissa
ja puutteellinen viittaaminen aikaisempiin
tutkimustuloksiin.
- Toisten tutkijoiden huomioiminen viittauksilla
ja kiitoksen antaminen pitäisi olla itsestään selvää toimintaa
tutkijalle. Nämä ovat niitä oikeita tapoja käydä
keskustelua tiedeyhteisössä ja keskustelun käyminen
on sitä oikeaa tutkimuksen tekemisen tapaa. Tutkijan
tulee tutkimuksessaan mainita kaikki ne, jotka
ovat antaneet hänelle ideoita tulkintaprosessissa. Siinä
vaiheessa, jos tutkija alkaa miettimään, että miten
jonkin asian voisi muotoilla niin, ettei hänen tarvitsisi
viitata johonkin lukemaansa tutkimukseen,
jonka hän tietää itseensä vaikuttaneen tuossa tulkinnassa,
niin hälytyskellojen pitäisi alkaa hänelle soimaan.
Siinä on hänelle paikka miettiä, onko hän ylipäänsä
valinnut itselleen sopivan ammatin, Kuula
korostaa.
Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimissa
ohjeissa muistutetaan, että yksi tieteellisen tutkimuksen
luotettavuuden ja tulosten uskottavuuden sekä
sen eettisen hyväksyttävyyden edellytys on, että tutkimus
on tehty hyvän tieteellisen käytännön edellyttämällä
tavalla. Tutkimusvilpillä ja piittaamattomuudella
hyvästä tieteellisestä käytännöstä on vakavia
seurauksia tieteelle.
- Tutkijan tulee tuntea ja noudattaa tutkimustyössään
eettistä säännöstöä. Tutkijan täytyy kunnioittaa
toisen ihmisen työtä ja hänen ajatuksiaan. Yliherkkyys
ajatusten ja ideoiden varastamiselle on paljon
parempaa kuin vähäinenkin välinpitämättömyys. Tämän
opettaminen voisi alkaa jo peruskurssilla. Opettaja
voisi muistuttaa, että se, mitä hän tässä nyt puhuu
ja esittää, on hänen puhumaansa ja esittämäänsä,
ja kuulija ei voi lainata sitä omissa tutkimuksissaan
viittaamatta häneen, Kaartinen ehdottaa.
Tutkimusetiikan opettaminen tulee olla
osa yliopistojen antamaa koulutusta
Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimissa ohjeissa
korostetaan, että yliopistojen ja tutkimuslaitosten
tulee huolehtia siitä, että tutkimusetiikan opettaminen
ja hyvään tieteelliseen käytäntöön perehdyttäminen
ovat osa niiden antamaa koulutusta. Lisäksi
jokaisen tutkijankoulutusta antavan yksikön tehtävä
on liittää koulutusalan mukaisen hyvän tieteellisen
käytännön erityiskysymykset osaksi tutkijankoulutusohjelmaansa.
- Hyviä tieteellisiä käytäntöjä pitäisi nykyistä
enemmän käydä läpi ihmistieteissä opiskelun aikana.
Tulisi järjestää kursseja ja seminaareja, joissa näitä
kysymyksiä käsitellään, mutta samalla tulee muistaa,
että eettisen tutkimusotteen tulisi kehittyä koko ajan
siinä koulutuksen muassa, eettisestä tutkimusotteestä
pitäisi kehittyä tutkijan ominaisuus. Hyviä tieteellisiä
käytäntöjä ei nykyisellään koulutuksen aikana riittävässä
määrin käsitellä. Kansainvälisissä rahoitushakemuksissa
lisäksi edellytetään, että tutkija on pohtinut
tutkimukseensa liittyviä eettisiä kysymyksiä.
Siksikin tutkimusetiikka tulisi olla tutkijakoulutuksessa
monipuolisesti esillä, Kuula esittää.
Teksti ja kuva: Mia Hemming |