7/14

  • pääsivu
  • sisällys
  • Seppo Sainio
    puheenjohtaja, Yliopistojen opetusalan liitto YLL

    Pääkirjoitus

    Rajalliset resurssit

    Soutaminen ja huopaaminen yliopistojen perusrahoituksen kanssa sai jatkoa hallituksen elokuisessa budjettiriihessä. Tällä kertaa yliopistoja päätettiin pääomittaa suhteessa niiden hankkimiin yksityisiin lahjoituksiin. Lisäksi säästötoimena tehdyn indeksikorotuksen puolittamisen vaikutusta kompensoidaan kertaluonteisesti. Ennakoitavan ja vakaan rahoituksen sijaan olemme saaneet tottua lukemaan komplekseja sanajonoja erilaisista rahoitusmanöövereistä.

    Hallituksen leikkaukset koulutuksesta ovat tällä vaalikaudella olleet lähes kaksi miljardia euroa. Yliopistoilta on vuoden 2010 jälkeen jäänyt saamatta 200 miljoonaa euroa rahoitusta. Huonossa taloustilanteessa hallitus on ollut pakotettu tekemään arvovalintoja. Niitä se on myös tehnyt. Suomen koulutusbrändiä on surutta sahattu.

    Yliopistojen henkilöstö pienentyi vuoden aikana 350 henkilöllä. Erityisen huolestuttavaa on jo vuosia jatkunut opetus- ja tutkimushenkilöstön tehtävien täyttämättä jättäminen. Näihin eivät ensisijaisena syynä ole strategiset valinnat, vaan resurssipula. Vapautuvien toimien täyttämättä jättämiseen ei tarvita yt-neuvotteluja, vaikka seuraukset heijastuvat väistämättä koulutukseen ja tutkimukseen.

    Käyköhän lopulta vielä niinkin, että nykyinen opetus- ja ohjausmäärä asettuu ns. nollatasoksi, kun talouden koheneminen joskus alkaa? On olennaisen tärkeää havaita, että tällä hetkellä toimitaan paikoitellen rankasti alimitoitetuilla resursseilla. Hakijasuman purkuun osoitettu puutteellinen rahoitus on vain piste i:n päällä.

    Resurssit jäänevät myös lähitulevaisuudessa varsin rajallisiksi. Opetusta ei enää voi tehostaa kontaktiopetusmääriä per opintopiste vähentämällä, ei varsinkaan ilman merkittäviä sisällöllisiä supistuksia opetussuunnitelmiin. Tällöin tulevat jo vastaan työelämän osaamisvaatimukset. Toisaalta opiskelijapalautteessa koetaan vuorovaikutus opettajan kanssa keskeiseksi opetuksen laadun mittariksi. Keskinäiseen kilpailuun pakottaminenkaan ei lisää yliopistolaitoksen perusrahoitusta, eikä sitä tee työajan kohdentaminen tai muukaan seuranta. Mikä siis eteen?

    Yliopistoissa on hyvin tiedossa, ettei henkilöstöllä aina ole riittävästi aikaa keskittyä perustehtäviinsä. Jatkuva kehittäminen, muutos ja byrokratia vievät itse kunkin voimavaroja. Itseään edistyksellisenä pitävän organisaation pitää tällöin pysähtyä tarkastelemaan kriittisesti omaa toimintakulttuuriaan. On alettava priorisoida oleelliseen.

    Opetus- ja tutkimushenkilöstö arvostaa esimerkiksi hyvää hallintoa ja hankintaosaamista. Hyvä hallinto toimii ensisijaisesti byrokratian vähentämiseksi. Järjestelmähankintojen tekeminen aidosti käyttäjälähtöisesti kuuluu myös hyvän hallinnon kategoriaan. Kun vaikkapa opetuksen suunnittelutyökalut eivät mahdollista kohtuuttomasti kuormittavien opetusjaksojen syntymistä, eivätkä matkalaskujärjestelmät neuvottomuuden tunnetta, alamme säästää aikaa. Toimet raportointiteollisuuden leviämistä vastaan ovat jo nyt myöhässä. Yhtä lailla tärkeää on, että hallinnolla on entistä enemmän aikaa oppia ymmärtämään opetus- ja tutkimustehtäviä. Tällöin osaava hallintomme voi entistä paremmin tukea tätä työtä ja nostaa byrokratian poistamisen strategiseksi päätavoitteekseen.

    Eräällä laitokselle kummasteltiin, miksi heidän ei tarvitse muiden lailla kohdentaa työaikaa. Kun asiaa tiedusteltiin hallintojohtajalta, hän vastasi, että kyllä työajan kohdennus pitää tehdä, mutta hallinto tekee sen opetus- ja tutkimushenkilöstön puolesta, on tehnyt jo vuosia. Lähtökohdat yliopistotyöhön ovat silloin hyvät.

    Seppo Sainio
    puheenjohtaja, Yliopistojen opetusalan liitto YLL

    • Painetussa lehdessä sivu 42