7/14

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Hallitusten päätöksiä

    Professoriliiton hallitus 29.8.2014

    • Käsitteli valtion talousarvioesitystä yliopistojen ja tieteen kannalta sekä merkitsi tiedoksi liiton antaman tiedotteen budjettiriihestä.
    • Käsitteli käynnissä olevia eläkeneuvotteluita.
    • Sai raportin liiton kansainvälisestä toiminnasta.
    • Merkitsi tiedoksi käynnissä olevat liiton selvitykset: palkkaselvitys, tulospalkkausselvitys ja Professorin työ 2014 -selvitys.
    • Käynnisti vuoden 2015 toiminnan suunnittelun.

    Tieteentekijöiden liiton hallitus 19.9.2014

    • Keskusteli eläkeneuvotteluista ja siitä, onko niissä otettu huomioon tutkijoiden katkonaiset työurat, apurahakaudet ja työuran alun pienituloisuus.
    • Keskusteli meneillään olevista yhteistoimintaneuvotteluista.
    • Sai selvityksen liiton kansainvälisistä yhteyksistä ja keskusteli niiden hyödyistä jäsenistölle. Kansainvälistä yhteistyötä pidettiin liitolle hyödyllisenä ennakoivana edunvalvontana. Se mm. lisää tietoisuutta siitä, mitkä ovat Suomen erityisiä ongelmia, mitkä taas yleiseurooppalaisia ongelmia.
    • Keskusteli alustavasti liiton vuoden 2015 toimintasuunnitelmasta ja päätti lähettää sen jäsenyhdistyksiin kommentoitavaksi.
    • Sai selvityksen OKM:n tutkijanuratyöryhmän tavoitteista.
    • Keskusteli Suomen Kulttuurirahaston käyttöön ottamasta uudesta tukimuodosta, jossa yliopiston väitöskirjantekijälle maksaman 56 prosentin palkkaosuuden täydentää apuraha. Tällaista yhdistettyä tuloa pidettiin ongelmallisena, muun muassa nuoremmilla tutkijoilla yleisten työttömyyskausien takia: työttömyyskorvaus jää tällaisessa mallissa huomattavan pieneksi.

    YLL:n hallitus 19.9.2014

    • Sai selvityksen ajankohtaisesta neuvottelutilanteesta sekä eläke- ja työuraneuvotteluista.
    • Keskusteli ajankohtaisista koulutuspoliittisista kysymyksistä ja kuuli paikallisten yliopistojen edunvalvontakuulumiset.
    • Merkitsi tiedoksi OAJ :n korkeakoulusektorin ja OKM:n tapaamisen 1.10.
    • Päivitti Yliopistopäivien 14.-15.11.2014 ohjelmaa.
    • Keskusteli OAJ :n toimintasuunnitelmasta 2015-2016.
    • Sai työryhmän selvityksen Vuoden ylliläisen 2014 valinnasta.
    • Keskusteli Akavatalon tilaratkaisusta YLL:n osalta.
    • Merkitsi tiedoksi Educa-messut 23.-24.1.2015 ja OAJ -risteilyn 24.-25.1.2015
    • Painetussa lehdessä sivu 50